Archive
Monthly Archives: elokuu 2024

Suomen Nuorisoseurat etsii uutta pääsihteeriä

Tehtäväsi on luotsata Suomen vanhinta nuorisoalan toimijaa ja sen henkilöstöä onnistumaan työssään. Työsi vaikuttaa yli 50 000 ihmisen arkeen ja juhlaan, joten tekemiselläsi on merkitystä. Lähimpinä työkavereinasi toimii kuuden hengen johtoryhmä. Kaikkiaan vakituista henkilöstöä Suomen Nuorisoseuroissa on lähes 30.

Sinulla on kyky toimia yhdistävänä tekijänä innostaen henkilöstöä muutosten keskellä. Tunnet järjestön arvot omaksesi ja ymmärrät jäsenistön ja paikallisten nuorisoseurojen arvon. Olet järjestön keulakuva yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Tulet toimimaan tiiviissä yhteistyössä muiden nuorisoalan järjestöjen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa valvoen jäsenistön, kulttuurisen nuorisotyön ja seurantalojen etua.

Menestyäksesi tehtävässä sinulla tulee olla näyttöjä henkilöstön ja vapaaehtoisten johtamisesta. Onnistumistasi tullaan mittaamaan kyvylläsi rakentaa luottamusta ja eteenpäinsuuntaava tekemisen meininkiä. Järjestörahoituksen murroksessa edunvalvonnan ja  strategisen talousjohtamisen merkitys on suuri. Näissä onnistuminen vaatii sinulta valmiita tai työssä rakentuvia verkostoja, neuvottelu- ja esiintymistaitoja sekä vankkaa taloushallinnon osaamista. Raportoit työstäsi hallitukselle ja lähiesihenkilönäsi toimii hallituksen puheenjohtaja.

Eduksi katsomme EU-rahoitusinstrumenttien ja julkishallinnon toimintaympäristön tuntemuksen. Perehtymistäsi nopeuttaa, jos nuorisoseurajärjestö on sinulle entuudestaan tuttu. Ympäri maata toimii lähes 600 itsenäistä nuorisoseuraa, joten tehtävä edellyttää matkustamista sekä intoa työskennellä ajoittain iltaisin ja viikonloppuisin. Olemme Erasmus+ akkreditoitu järjestö, joten sinulla tulee olla valmius matkustaa ulkomaille. Arvostamme kykyä priorisoida työtehtäviäsi ja autamme huolehtimaan työssäjaksamisestasi. Meillä on joustavat etätyökäytännöt.

Sinulle on tarjolla tekemisen riemua organisaatiossa, jolla on yli 140 vuoden selkänoja. Palkkaa sinulle tullaan maksamaan työsuhteen alussa kokemuksesi, osaamisesi ja verkostojesi perusteella 4 800 – 5 700 € / kk. 

Tehtävästä voit kysyä lisää meitä tässä rekrytoinnissa avustavalta Staffpoint Executiven Jukka Wallianderilta p.0500 647615 tai hallituksen puheenjohtaja Elina Weckströmiltä p. 050 306 5588‬. Tavoitat Jukan joko 3.9 klo 9-10 tai 6.9. klo 15-16. Elinan tavoitat 6.9. klo 9-10.

Liitä hakemukseesi vapaamuotoinen hakemuskirjeesi ja CV:si. Hakuaika on 30.8.-9.9. Hakemuksia ryhdytään käymään läpi jo hakuaikana ja prosessin kestoaika riippuu hakemusten määrästä, pyrimme kuitenkin osaltamme ripeään toimintaan. Työssä pääset toivottavasti aloittamaan loka-marraskuun aikana.

Suomen Nuorisoseurat ry

Suomen Nuorisoseurat ry on lähes 600 jäsenyhdistyksen muodostama järjestö, joka tarjoaa monipuolista nuorisotyötä, kulttuuriharrastuksia ja seurantalotoimintaa kaikenikäisille. Järjestön juuret ulottuvat vuoteen 1881 ja sen toiminta keskittyy paikallisten yhteisöjen vahvistamiseen ja ihmisten yhteen tuomiseen. Arvomme ovat osallisuus, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, moninaisuus.

Nuorisoseurat tarjoavat harrastusmahdollisuuksia mm. teatterin, tanssin, musiikin, kädentaitojen ja liikunnan parissa sekä järjestävät erilaisia tapahtumia, kursseja ja leirejä. Toiminta on kaikille avointa ja sitoutumatonta uskonnollisesti ja poliittisesti.

Jyväskylän kaupunginkirjastolla kokoonnuttiin kulttuurihyvinvoinnin ääreen

Taiteilija Anton Linja alustaa keskustelua. Nuori Kulttuurin Johanna Hurme ja Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Caius Forsberg ihailevat. Kuva Ville Laitinen.

Millainen kaupunki Jyväskylä on harrastaa, mitä tarkoittaa saavutettava harrastus, millaisia tunteita harrastuksen lopettaminen herättää ja millaisia vaikutuksia harrastamisella on?

Jyväskylän kaupunginkirjaston Wolmarin sali täyttyi pulinasta ja antautuneesta keskittymisestä, kun 20 paikallista harrastajaa, harrastuksen järjestäjää ja kuntapäättäjää antoi palaa yhteisen aiheen äärellä. Keskustelijoita fasilitoi neljä nuorisoseuralaista nuorta vaikuttajaa ja teemojen parissa ahkeroi lisäksi neljä nuorta taiteilijaa, joiden taiteelliset ulostulot elävöittivät myöhemmin järjestettävää paneelikeskustelua.

Keskustelu jakaantui neljän tarkemman teeman ympärille, joiden parissa työskenneltiin ensin suljetuissa erätaukokeskusteluissa ja tämän jälkeen yleisessä paneelikeskustelussa. Ensimmäisenä käsiteltiin harrastusten saavutettavuutta, minkä osallistujat totesivat olevan paremmalla tolalla kuin koskaan, mutta jonka parissa nähtiin kuitenkin olevan vielä paljon parannettavaa. Nuori vaikuttaja Venla Arosara tiivisti fasilitoimansa ryhmän puolesta, että turvallinen ja saavutettava tila koostuu fyysisestä tilasta, sosiaalisesta tilasta ja henkilökohtaisesta mielentilasta. Onnistuneen harrastuskokemuksen saavuttamiseksi kaikkien kolmen tilan tulisi olla kunnossa, jotta tavoiteltu harrastustoiminta voi toteutua, ja jotta harrastaja saa harrastuksestaan onnistumisen kokemuksia.

Toisena teemana keskustelussa käsiteltiin harrastustoiminnan ja mielen hyvinvoinnin yhteyttä, jonka muistutettiin olevan tutkittu ja todennettu asia. Harrastustoiminta lisää mielen hyvinvointia ja tätä kautta ehkäisee mm. syrjäytymistä. Mieleenpainuvaa keskustelussa oli se, että vaikka paikalla olevat osallistujat olivat monen eri alan harrastajia, heidän kokemuksensa hyvinvoinnista ja sen aiheuttajista olivat hämmästyttävän samanlaisia. Harrastuksessa kuin harrastuksessa hyvinvointia lisääviksi elementeiksi koettiin onnistumisen kokemukset, itsensä kehittäminen, ryhmään kuuluminen ja yleinen viihtyminen. Toisaalta taas Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissia edustanut Ronja Pakkanen muistutti, että hyvinvointi on aina subjektiivinen kokemus, ja kokemus ei synny kaikilla samoista toimintatavoista tai elementeistä. Kolmas teema, harrastamisen haasteet ja lopettaminen, jatkoi mielen hyvinvointiin liittyviä ajatuksia poistamalla huolen lopettamisesta ja keskittymällä mielekkään harrastuselämän tavoitteluun. Toisinaan harrastuksia joudutaan lopettamaan ns. vääristä syistä, mutta huomionarvoista on myös se, että erilaiset harrastukset tukevat toisiaan, harrastaminen ei tarkoita ainoastaan järjestettyjä ja aikataulutettuja toimintoja ja harrastuspolkuja on kaiken ikäisillä monenlaisia.

Viimeisenä teemana keskustelussa katsottiin lähialueille ja todettiin, että Jyväskylä on todella hyvä paikka harrastaa. Vaikka kehityskohteitakin huomattiin, lopputulema oli kuitenkin se, että lapselle ja nuorelle kaupunkimme tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia niin tavoitteellisen kuin vapaamuotoisemman harrastustoiminnan janoajille. Paneeliin osallistunut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Caius Forsberg kirjoitti kynä sauhuten paneelin kehittämisideoita ruutuvihkoonsa. Yleisökeskustelun ja koko tilaisuuden kiteytti Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Leena Lyytinen muistuttamalla perheiden merkityksestä lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemisessa. Lyytinen haastoi kaikki vanhemmat ja muut merkittävät aikuiset mukaan lastensa ja nuortensa harrastustoiminnan tueksi ja talkooväeksi.

Keskustelutilaisuus järjestettiin osana Suomen Nuorisoseurojen Luovasti liikkuen -hanketta, joka järjestää harrastepilotteja ja koulutuksia, sekä kampanjoi aktiivisesti kulttuurihyvinvointiteemoista Keski-Suomen alueella. Tilaisuus oli osa Nuori Kulttuuri Talks -keskustelusarjaa, ja se löytyy taltiointina osoitteesta https://youtu.be/islcJUZIKKo.

Nuorten Dynamo etsii uutta projektityöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen

Suomen Nuorisoseurat etsii Nuorten Dynamo – Osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa-hankkeeseen projektityöntekijää. Kyseessä on täysiaikainen työ määräaikaisella sopimuksella. Toivomuksena on, että uusi työntekijä pääsisi aloittamaan syyskuun alussa. Työsuhde kestää vuoden 2025 elokuun loppuun saakka. 

Mikä on Nuorten Dynamo? 

Nuorten Dynamo on Euroopan Unionin osarahoittama (ESR+) hanke ja se toteutetaan Etelä-Savossa yhteistyössä Mikkelin, Pieksämäen, Savonlinnan, Mäntyharjun ja Juvan kuntien kanssa. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat myös Ohjaamo Olkkari, Mikkelin seudun Nuorisoseura, Saimaan Nuorisoseurat ja Suomen Nuoriso-opisto. 

Nuorten Dynamo tarjoaa 15-25-vuotiaille nuorille uutta innostusta, verkostoja, ihmissuhteita ja tekemisen tapoja. Hankkeessa kehitetään kulttuurisen nuorisotyön mallia joukkoistettuun tapahtumatuotantoon, keskittyen toiminnallisuuteen ja pelillisyyteen. Pelillisyys sitouttaa nuoria ja toiminnassa hyödynnetään draamaa, yhteiskehittämistä sekä pelipedagogiikkaa. 

Mitä projektityötekijä tekee Nuorten Dynamossa? 

Projektityöntekijä vastaa yhdessä toisen projektityöntekijän kanssa Dynamo-tuottajaryhmien ohjauksesta, osallistavan tapahtumatuotannon ohjauksen kehittämisestä sekä osallistuu muun tiimin kanssa Dynamo-mallin kehittämiseen. Työhön sisältyy myös viestinnän suunnittelua ja toteutusta, tapahtumatuotannon prosessien läpivientiä nuorten kanssa, hankkeen edustamista eri verkostoissa sekä hankkeen dokumentointia ja raportointia. Erityisvastuulla on yksilöohjauksen antaminen hankkeen asiakkaille.  

Arvostamme

  • Osaamista nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn osallisuuden keinoin. 
  • Erityisosaamista projektilähtöisen toiminnan juurruttamisessa ja vaikuttavuuden arvioinnissa. 
  • Osaamista innostajana toimimisessa sekä pedagogista osaamista kulttuurikasvatuksesta. 

Tarjoamme

  • Merkityksellisen työn nuorten tapahtumatuotannon parissa. 
  • Mukavan työympäristön Paukkulan kampuksella, Mikkelissä. 
  • Vaihtelua sisältävän työn uuden kehittämisen parissa.
  • 2600 – 2750 € kuukausipalkan riippuen kokemuksesta. 

Työhön valittavan on esitettävä lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote. Työssä on 6 kuukauden koeaika.

Hae 21.8. mennessä

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen viimeistään 21.8.2024 mennessä osoitteeseen nazia.asif@nuorisoseurat.fi. Haastattelut voidaan aloittaa jo ennen hakuajan umpeutumista.

Lisätietoja tehtävästä antaa projektipäällikkö Nazia Asif, puh. 044 491 4943 12.-13.8. klo 9-10 sekä 19.-20.8. klo 9-10. 

Nuorten Dynamoon ja menetelmään voit tutustua myös hankkeen nettisivujen kautta www.dynamo.nuorisoseurat.fi.

Ilmoittautuminen syyskauden harrastusryhmiin on käynnissä

Paikalliset nuorisoseurat eri puolilla Suomea tarjoavat jälleen runsaasti harrastusmahdollisuuksia lapsille, nuorille ja aikuisille. Yli 500 nuorisoseurasta löytyy tekemistä aina teatterista kokkikerhoon ja sirkuksesta sählyyn.

Ryhmät alkavat elo-syyskuussa ja niihin ilmoittaudutaan seurakohtaisesti. Kätevimmin harrastusryhmiä voi selata Harrastushausta, josta löytyy niin seurojen kuin ryhmienkin tarkat tiedot: Etsi harrastusryhmä ja ilmoittaudu

Jos oman alueesi harrastustietoja ei vielä löydy Harrastushausta, kannattaa käydä kurkkaamassa sivua myöhemmin uudelleen. Ryhmien tietoja päivitetään Harrastushakuun sitä mukaan, kun ilmoittautuminen niihin aukeaa. Harrastusryhmistä löytyy tietoa myös kyseisten nuorisoseurojen kotisivuilta sekä somekanavista.

Miksi nuorisoseuroissa on hyvä harrastaa

Harrastamistoimintamme taustalla ovat arvomme osallisuus, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja moninaisuus.

Meille jokainen on tervetullut harrastamaan juuri sellaisena kuin on. Toiminnassamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja ohjaajiamme on koulutettu yhdenvertaisuus-, moninaisuus- ja osallisuusasioista.

Halutessaan meillä pääsee osaksi vahvaa yhteisöä, joka kannattelee myös harrastamisen ulkopuolella. Moni kuvaa omaa harrastusporukkaansa nuorisoseuraperheeksi, joka on hitsautunut yhteen yhteisen tekemisen äärellä.

Useilla nuorisoseuroilla on vuosien kokemus toiminnan järjestämisestä ja se näkyy – viime vuonna 23 000 harrastajaa harrasti eri nuorisoseuroissa. Tervetuloa mukaan!