Archive
Monthly Archives: toukokuu 2023

Energia-avustuksia 200 nuorisoseuralle

Suomen Kotiseutuliiton hallitus on jakanut energia-avustuksia 783:lle seurantaloja omistavalle yhteisölle. Avustuksia jaettiin kohonneiden sähkö- ja lämmityskustannusten johdosta yhteensä yli 2,2 miljoonaa euroa. Näistä nuorisoseuroja on 200, ja niiden saamien avustusten yhteenlaskettu summa on lähes 660 000 euroa.

Avustuspäätökset tehtiin noin kolme kuukautta sen jälkeen, kun eduskunta myönsi määrärahan maaliskuussa.

”Tällä on aivan valtava merkitys nuorisoseuroissa järjestettävälle harrastus-ja kansalaistoiminnalle. Paikallisten nuorisoseurojen hätä nousseiden energiakustannusten kanssa on ollut valtava, joten on äärimmäisen hienoa, että näin moni nuorisoseura sai kipeästi tarvitsemaansa avustusta”, kertoo Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen.

Avustuksen kohteena olevat rakennukset ovat kaikille avoimia vapaan kansalaistoiminnan tiloja. Mukana on esimerkiksi nuorisoseurantaloja, kylätaloja, työväentaloja, kansantaloja, maamiesseurantaloja ja kotiseututaloja. Avustus kohdentuu viime talvikaudella loka-huhtikuussa syntyneisiin energiakustannuksiin.

”Keskeisinä myöntökriteereinä ovat olleet kokoontumis- ja harrastustilojen pinta-ala, energian hinnan nousun vaikutukset talon toimintaan sekä hakijan toimet energian säästämiseksi. Näin toimijoita myös kannustetaan energian säästöön kestävällä tavalla”, kertoo toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo Kotiseutuliitosta, jolle opetus-ja kulttuuriministeriö delegoi avustusten jakamisen.

Kotiseutuliitosta kerrotaan, että avustusta haki 813 yhteisöä, joka on enemmän kuin korona-avustushakijoita vuosina 2020 ja 2021. Energia-avustuksen maksatusta voi hakea välittömästi päätöksen jälkeen selvityksen ja kuittien perusteella. Aktiivisimmat yhteisöt voivat siis saada avustuksen tilille jo kesäkuussa. Avustuksen maksatuksissa on lomista johtuva kesätauko juhannuksesta elokuun alkuun.

Eduskunta myönsi seurantaloille energia-avustuksen kevään lisätalousarviossaan. Avustuksella pyritään turvaamaan yhteisöllisessä käytössä olevien seurantalojen toimintaedellytyksiä energiakriisin aikana. Opetus- ja kulttuuriministeriö delegoi avustuksen neuvonnan, jakamisen ja selvitykset Kotiseutuliitolle, jolla on pitkä kokemus korjausavustuksien jakamisesta seurantaloille. Kotiseutuliitto on huolehtinut opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta seurantalojen korjausavustusten jakamisesta vuodesta 2004 lähtien. Niihin liittyvää neuvontaa liitto on tehnyt jo vuodesta 1984.

Lue Kotiseutuliiton tiedote: https://kotiseutuliitto.fi/kotiseutuliitto-jakoi-seurantaloille-energia-avustuksia-yli-22-miljoonaa-euroa/

Lisätietoja:

Pääsihteeri Annina Laaksonen, Suomen Nuorisoseurat ry, 040 726 7450, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi

Teräväpäät-toimintamalli toi Kivilahden Nuorisoseuraan kaivattua yhteisöllisyyttä

Joukko ikääntyneitä henkilöitä pitkän pöydän ääressä.

Kivilahden Nuorisoseurassa on kevään 2023 aikana kokeiltu Teräväpäät-toimintamallia, jonka tavoitteena on tukea ikääntyvien osallisuuden ja toimijuuden kokemusta sekä yhteisöllisyyttä erityisesti pienissä paikallisyhteisöissä. Nuorisoseurojen käyttöön tulevaa mallia ovat tehneet opinnäytetyönään Tiina Turunen ja Tiina Aellig.

Teräväpäät-toimintamallissa keskeistä on ikääntyvien osallistaminen toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Kivilahdella toiminta aloitettiin yhteisellä ideapalaverilla, jossa osallistujat pääsivät suunnittelemaan kevään toimintaa. Palaverissa oli lähes taukoamaton puheensorina ja osallistujilla oli selkeä tahtotila yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistamiseen. Toimintaan mukaan tulemisen innostaminen tapahtui kuin itsestään osallistujien keskuudessa.

Suunnittelupalaverin pohjalta rakentuivat viikoittaiset torstain toiminnat. Toiminnoissa tarinoitiin, pelattiin lautapelejä, keskusteltiin energian säästämisestä, pohdittiin turvallisuutta sekä laulettiin yhdessä karaokea.

Jokaisen torstain yksi tärkeimmistä asioista oli kiireetön kohtaaminen toisten osallistujien kanssa. Ikääntyneet kokivat, että tapaamiset lisäsivät yhdessä olemista sekä toivat arkeen sisältöä, riemuisia nauruja ja mahdollisuuden kuulumisten vaihtoon.

Tekemisen lomassa pidettiin yllä osallistujien innostamista toimintaan osallistumiseen sekä toiminnan tekemiseen. Olennaisinta oli osallistuminen yhteiseen toimintaan, yhteisöllisyyden edistäminen ja tukeminen sekä toimijuuden tukeminen yksilöiden omat voimavarat ja toimintakyky huomioiden.

Toiminnan hiipuminen haasteena pienissä paikallisseuroissa

Nuorisoseurojen strategiassa on tuotu esiin tarve kehittää toimintoja eri ikäiset nuorisoseurojen jäsenet huomioiden. Kivilahden Nuorisoseuran kaltaisten pienten paikallisseurojen toiminnan tukeminen tai kenties jopa uudelleen toimintaan herättely on nähty tarpeelliseksi osallisuuden ja yhteisöllisyyden kannalta.

Kivilahden Nuorisoseura on pieni paikallisyhteisö, jonka toiminta on vuosien saatossa hiipunut. Yhtenä syynä toiminnan hiipumiseen on seuran jäsenten ikääntyminen. Ikääntymisen myötä toimintaa on koettu jopa vaikeaksi järjestää, sillä niin toiminnan järjestäminen kuin siihen osallistuminen vaativat yksilöiltä voimavaroja sekä toimintakykyä. Matalan kynnyksen toiminnalle on kuitenkin selkeää tarvetta, sillä syrjäytyminen ja yksinäisyyden kokemukset ovat puhututtaneet paljon viime vuosien aikana.

Yhteisöllisyys, osallisuus ja toimijuus lähtivät toiminnan myötä kasvuun

Teräväpäät-toiminnan myötä Kivilahdella on nähtävissä selkeä muutos yhteisöllisyydessä. Yhdessä toimiminen on vahvempaa kuin koskaan ja yhteisesti tehtyjen toimien on koettu edistävän yhteisön hyvinvointia. Osallisuuden edistyminen näkyy yksilöiden innostuksena lähteä mukaan erilaisiin toimintoihin, yksilöiden kokeman hyvinvoinnin kasvuna sekä sosiaalisen kanssakäymisen lisääntymisenä.

Kevään aikana on myös alkanut näkyä toimijuuden kasvua. Yksilöiden oma innostus tekemiseen on noussut, aloitteita toiminnalle tehdään vapaammin ja omaa tietoa ja taitoa tarjotaan helpommin yhteisön käyttöön. Tulevan syksyn osalta toimintojen suunnittelua on jo tehty keskustelujen lomassa ja toiminta tulee todennäköisesti jatkumaan syksyllä Kivilahdessa. Lisäksi alueellinen yhteistyö naapurikylän kanssa on lähtenyt kasvuun, mikä osaltaan laajentaa yhteisöllisyyden tunnetta pienillä maaseutukylillä.

Teräväpäät-toimintamalli on Suomen Nuorisoseurojen jäsenseurojen vapaassa käytössä. Toimintamalli löytyy jäsenseurojen Työkalupakista.

Teksti: Tiina Turunen

Vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teko -palkinto PMK Track Festille

Pieksämäellä järjestettävä nuorten festivaali PMK Track Fest on palkittu vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teko -palkinnolla. Nuori Kulttuuri myöntää palkinnon vuosittain innostavasta teosta kulttuurisen nuorisotyön toimialalla.

PMK Track Festissä esitellään katukulttuurin eri muotoja ja taustoja, mikä luo rikkaan ja monipuolisen kulttuurielämyksen. Festivaali on avoin ja ilmainen kaikille, ja sen monimuotoisuus edistää kulttuurien välistä ymmärrystä ja vuoropuhelua. Festivaali on onnistunut luomaan ainutlaatuisen kohtaamispaikan nuorille sekä tarjoamaan monipuolisia kulttuurisia elämyksiä osallistujilleen.

”Aivan mahtavaa, että saadaan tällaista tunnustusta. On todella kiitollinen olo, että tehdystä työstä palkitaan,” iloitsee PMK Track Festin ja Pieksämäen Dynamo-projektin työryhmän jäsen Mika Teppanainen.

Tapahtuma on kehitetty Suomen Nuorisoseurojen hallinnoimassa ja Etelä-Savon ELY –keskuksen rahoittamassa Nuoret Etelä-Savon dynamoina –hankkeessa.

”Koko tapahtumakonsepti on nuorten luoma. Työryhmän nuoret ovat selvittäneet, mitä paikalliset nuoret tarvitsevat ja tapahtuma on tehty sen perusteella”, kertoo Suomen Nuorisoseurojen Nuoret Etelä-Savon dynamoina –hankkeen projektipäällikkö Nazia Asif.

PMK Track Fest ei ole pelkkä katsojille suunnattu tapahtuma, vaan se tarjoaa monia mahdollisuuksia osallistumiseen ja aktiiviseen toimintaan. Tapahtumassa on järjestetty erilaisia workshoppeja, joissa osallistujat ovat voineet mm. tehdä katutaidetta tai tanssia. Nuoret pääsevät tapahtumassa kokeilemaan ja kehittämään omia taitojaan, mikä antaa mahdollisuuden uusiin harrastuksiin tai jopa ammatillisiin polkuihin.

”Uskon, että paikallinen nuoriso arvostaa, että tällaista tarjotaan. Panostamme aina sataprosenttisesti nuoriin”, Teppanainen toteaa.

Track Fest luo nuorille tilaisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä ja luoda uusia ystävyyssuhteita. Festivaali tarjoaa myös mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteistyöhön muiden katukulttuuria harrastavien nuorten ja ohjaajien kanssa. Tämä edistää yhteisöllisyyttä ja tukee nuorten sosiaalista hyvinvointia.

”Olen saanut toiminnasta todella paljon. Saan olla loistavan tiimin kanssa tekemisissä ja samalla kehittää monipuolisesti omia taitoja”, Teppanainen avaa.

PMK Track Festin valinnalla vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teoksi halutaan kiinnittää huomiota nuorten omaan aktiivisuuteen ja vaikutukseen omaan elinympäristön kehittämisessä myös pienemmällä paikkakunnalla.

Digistagen suosituimmaksi valittiin Viialan Pyryn Show Teamin nykytanssiryhmä Nuput esityksellään Kohma

Nykytanssiryhmä Nuppujen esitys Kohma on valittu Digistagen suosituimmaksi teokseksi. Ryhmälle luovutettiin kiertopalkinto Nuori Kulttuuri Festivaalin LIVE-lähetyksessä lauantaina 27.5.

Digistagen suosituin palkinto jaetaan huhtikuussa Nuori Kulttuuri Digistagella eniten ääniä saaneelle teokselle. Digistage on verkkosivupohjainen virtuaalinen esiintymisalusta, johon kootaan kulttuuria ja taidetta harrastavien nuorten videomuotoisia esityksiä.

”Ryhmä on ollut todella otettu suosiosta, joka on saatu Digistagen myötä. Innostus on ollut aivan käsinkosketeltavaa. Palkinnon saaminen on huikea päätös tälle projektille”, iloitsee teoksen koreografi Satu Järvinen.

Kohma on monitaiteinen nykytanssiteos, joka tutkii suhdetta maailmaan, luontoon ja nuoriin kohdistuvaan odotuksiin. Teos nostaa esiin sanomattoman ja antaa tilaa herkkyydelle, epävarmuudelle ja leikille.

Innoituksen teokselle on antanut tarve nostaa nuorten oma ääni kuuluviin. Esitys käsittelee kiusaamista, yksin jäämistä ja erilaisia paineita, joita nuoriin kohdistuu, mutta myös nuorten välistä ystävyyttä, kannattelua ja yhteistä iloa. Esitys on koostettu improvisoidun ja nuorten omista liikkeistä, ajatuksista ja teksteistä nousevan materiaalin kautta.

”Kaikki, mikä esityksessä näkyy, on noussut nuorten omasta elämästä. Nuoret ovat heittäytyneet prosessiin todella rohkeasti ja avoimesti”, Järvinen kertoo.

Viialan Pyryn Show Teamin nykytanssiryhmä Nuppuihin kuuluu seitsemän 13–15-vuotiasta nuorta. Ryhmän harrastustoiminta on paikallista matalan kynnyksen tanssitoimintaa, johon kuka tahansa on tervetullut sellaisena kuin on.

Kohma on katsottavissa osoitteessa: https://digistage.nuorikulttuuri.fi/teos/kohma/

Koreografia: Satu Järvinen
Valot: Henna Maijala
Kuvaus: Viialan Pyryn Show Team
Editointi: Satu Järvinen
Kotipaikkakunta Akaa
Musiikit: Sarah Palu: Alkuääni, Tuuletar: Kohma

Digisteagen suosituin palkinto jaetaan huhtikuussa Nuori Kulttuuri Digistagella eniten ääniä saaneelle teokselle. Kiertopalkinnon nimi on Nebula. Edellisvuoden kiertopalkinnon saaja oli lohjalainen bändi Safetybox.

Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto Satu Olkkoselle

Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon teatteritaiteen tohtori Satu Olkkoselle. Palkinnon arvo on kaksi tuhatta euroa ja se luovutettiin lauantaina 27.5. Kuopion Nuori Kulttuuri Festivaalin LIVE-lähetyksessä.

”Satu Olkkosen väsymätön työskentely kotiseutunsa lasten ja nuorten esittävän taiteen toiminnan puolesta sekä lasten ja nuorten kulttuurin tarpeellisuuden sanoittaminen valtakunnallisesti on erittäin poikkeuksellista”, kertoo palkinnon perusteluista Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström.

Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon tavoitteena on nostaa työn arvostusta ja tekemistä. Kulttuurisessa nuorisotyössä nuori pääsee turvallisesti taiteen avulla tutkimaan itsessään erilaisia puolia, kasvamaan osaksi yhteisöä ja saa kannustusta omaehtoiselle tekemiselleen.

”Kulttuurinen nuorisotyö tarvitsee puolestapuhujia, joiden eturintamassa Olkkonen on jo usealla vuosikymmenellä taistellut. Olkkosen määrittävinä teeseinä ovat olleet lasten ja nuorten hyvinvointi ja osallisuuden oikeus”, Weckström kertoo.

Väitöskirjassaan Olkkonen on korostanut esittävän taiteen olevan yhteiskunnallinen tehtävä. Hän toteuttaa tätä itse omassa työssään lasten ja nuorten parissa jokainen päivä.

”Työtä ja tehtävää on paljon, rakenteet ja kehityssuunnat ovat välillä ei-toivottuja. Todellisuudentajun rinnalla on vähintään yhtä tärkeää lietsoa mahdollisuudentajua, olivat ajat kuinka hankalia tahansa. Otan tämän tunnustuksen mukaani niihin hetkiin” Olkkonen totesi juhlapuheessaan.

Suomen Nuorisoseurat myöntää Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon vuosittain. Palkinto voidaan myöntää mille tahansa kulttuurisen nuorisotyön toimijalle, ilmiölle tai tapahtumalle. Palkinto perustettiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna. Palkinnon arvo on 2000 euroa.

Harrastaminen kannattelee lasten ja nuorten arkea

Lapset tanssivat kansantanssia puna-valkoisissa asuissa.

Lasten ja nuorten fyysisen, psyykkisen sekä sosiaalisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn haasteet tunnustetaan laajasti. Harrastamisen Suomen malli pyrkii osaltaan vastaamaan haasteisiin, ja malli onkin tuonut monelle maksuttoman, lasten ja nuorten itse toivoman harrastuksen koulupäivän yhteyteen. Malli vaatii kuitenkin kehittämistä. 

Edustamamme tahot ovat osallistuneet mallin toteuttamiseen eri puolilla Suomea. Yhteensä toimintamme piirissä on yli miljoona lasta ja nuorta. Peräänkuulutamme harrastamisen edistämiseen kokonaisvaltaista näkökulmaa.

Toivottava kehitys olisi, että Harrastamisen Suomen mallin toiminta johtaisi pysyvään harrastukseen myös sen päätyttyä, ja näin eri harrastamisen muodot täydentäisivät toisiaan. Pitkäkestoisen harrastamisen etuna on vahva sosiaalinen yhteys ja kokemukset yhdessä kavereiden kanssa.

Mallin tulisi olla saavutettava erityisesti niille lapsille ja nuorille, jotka eivät vielä harrasta. Ratkaisu tähän voisi olla myös harrastusseteli, jolla nuori voi päästä kokeilemaan harrastusta vapailta harrastusmarkkinoilta. Tämä voisi vastata myös yläkoululaisten ja sitä vanhempien nuorten toiveisiin. 

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus arvioi keväällä 2023 Harrastamisen Suomen mallin toteutumista kuudessa kunnassa. Arviointi on suppea – mallia toteutettiin kaikkiaan 249 kunnassa lukuvuonna 2022-2023 – eikä se siten anna kokonaiskuvaa mallin haasteista.

Hallituskaudella pitää selvittää harrastus- ja kerhotoiminnan rakenteiden ja rahoituksen kokonaiskuva sekä huolehtia siitä, että Harrastamisen Suomen malli täydentää olemassa olevaa harrastuskenttää, eikä näivetä sitä.

Katja Asikainen, vaikuttamistyön päällikkö, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
Annina Laaksonen, pääsihteeri, Suomen Nuorisoseurat 
Kaisa Leikola, toiminnanjohtaja, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry
Viivi Seirala, toiminnanjohtaja, Taiteen perusopetusliitto
Jaana Tulla, johtaja, seura- ja jäsentoimintayksikkö, Olympiakomitea

Julkaistu Turun Sanomissa 12.5.

Uusi leikki- ja harjoitepankki Leikin riemu on avautunut

Leikin riemu, värikkäät hahmot leikkivät riemuiten.

Leikin riemu on Suomen Nuorisoseurojen tarjoama uusi leikki- ja harjoitepankki, josta löytyy yli 300 leikkiä ja harjoitetta kaikkien vapaaseen käyttöön.

Leikin riemu on tarkoitettu niin hyödyksi kuin huviksi palvelemaan harrastus-, leiri- ja tapahtumatoimintaa. Sivustolta löytyvät leikit ja harjoitteet eivät sisällä tekijänoikeusvaateita.

Leikkejä ja harjoitteita voi etsiä sivustolta erilaisten hakusanojen kautta esimerkiksi toiminnan sisällön ja kohderyhmän iän mukaan. Jokaiseen leikkiin ja harjoitteeseen on kirjattu leikkijöiden suositeltu ikä, leikin kesto, tarvittavat materiaalit ja tilat helpottamaan leikkien valintaa.

Uusi leikkejä ja harjoitteita lisätään sivustolle materiaalien valmistuessa. Jos lempileikkiäsi ei vielä löydy Leikin riemusta, voit lähettää oman leikkivinkkisi sivustolle.

Haku Nuoret Vaikuttajat kauden 23-24 ryhmään on auki

Joukko nuoria seisoo yhdessä kädet levitettynä.

Nuorisoseurojen menestystarina Nuoret Vaikuttajat saa jatkoa kaudella 2023–2024. Haemme nyt uudelle kaudelle vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria sekä mentoreiksi nuoria aiemmilta kausilta.

Nuoret Vaikuttajat -ryhmissä vahvistetaan osallisuutta kansalaisjärjestötoiminnassa sekä kuulluksi tulemista ja osallistumista järjestön päätöksentekoon. Nuorisoseuravaikuttaja on 15–20-vuotias ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta sekä omasta lähialueesta. Hän on kiinnostunut toimimaan nuorisoseuroissa ja vaikuttamaan eri tavoin itselle tärkeisiin asioihin. Ryhmään osallistuminen on osallistujalle maksutonta. Ryhmään voivat hakea mukaan kaikki kiinnostuneet nuoret. 
 
Nuoret Vaikuttajat toimivat viidellä (5) eri alueella prosessimaisesti. Kunkin ryhmän toiveiden mukaan ryhmissä voidaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja asioihin paikallisesti, alueellisesti tai valtakunnallisesti. Ryhmien toimintaa tukevat aiemmilta kausilta valitut mentorit sekä järjestön työntekijät.

  1. Itä-Suomen ryhmä (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Etelä-Karjala)
  2. Pohjois-Suomen ryhmä (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)
  3. Lounais-Suomen ryhmä (Satakunta, Varsinais-Suomi, Häme)
  4. Etelä-Suomen ryhmä (Uusimaa, Etelä-Häme, Kymi)
  5. Länsi-Suomen ryhmä (Keski-Suomi, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa)

Hankkeen toimintojen kautta opitaan lisää demokratiasta sekä kansalaisjärjestöjen toimintalogiikasta. Siinä tutustutaan laajasti vaikuttamiseen ja viestintään ja opitaan yhteisöllisesti organisaation toimintaa. 
 
Toimintaa toteutetaan Erasmus+ hankkeena 2023–2024, jonka aikana on sekä valtakunnallista yhteistä toimintaa että ryhmien omaa alueellista toimintaa. Tavoitteena on vahvistaa ja mahdollistaa suunnitelmien toteuttamista sekä lisätä osaamista ja taitoja vaikuttamisesta ja viestinnästä. Nuoret Vaikuttajat suorittavat kauden aikana Nuorisoseura-akatemian ja linkittyvät entistä vahvemmin myös paikallisen nuorisoseuratoiminnan kehittämiseen. 
 
Toimintaa tekemässä Suomen Nuorisoseurat yhdessä piirijärjestöjensä kanssa: Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen liitto, Saimaan Nuorisoseurat ja Stadin Nuorisoseurat, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura, Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ja Ylä-Savon Nuorisoseurojen liitto.

Hae mukaan

HHakuaika Nuoret Vaikuttajat 23-24 on päättynyt. Osassa alueryhmiä on vielä vapaita paikkoja. Mikäli haluat mukaan, ota yhteyttä henna.liiri-turunen ( a ) nuorisoseurat.fi ja tiedustele tilannetta. Voimme ottaa uusia osallistujia mukaan myös kesken kauden, jos paikkoja on.

Mentoreiden hakulomake on jaettu sähköpostitse ohjelman aiemmin suorittaneille nuorille.

Nuorisoseura-akatemian 2023-2024 aikataulu

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Vuosi 2023:

  • 14.9.2023 Valtakunnallinen aloitustapaaminen ja info klo 17-19 Teams
  • 23.9.2023 Alueryhmän 1. tapaaminen (HUOM! Etelä-Suomen tapaaminen vasta 29.10.)
  • 16.-19.11.2023 Valtakunnallinen 1. tapaaminen, Mikkeli

Vuosi 2024:

  • 27.-28.1.2024 Alueryhmän 2. tapaaminen
  • 13.-14.4.2024 Alueryhmän 3. tapaaminen
  • 4.-6.10.2024 Valtakunnallinen 2. tapaaminen
  • 19.10.2024 Alueryhmän 4. tapaaminen

Kontaktitapaamisten lisäksi ryhmä voi tavata etäyhteyksillä ja pitää yhteyttä sosiaalisen median kanavissa tapaamisten välillä.

Lisätiedot

Henna Liiri-Turunen: henna.liiri-turunen@nuorisoseurat.fi, puh. 044 207 3072

Nuoret vaikuttajat-hanke

Ansio-ja tunnustusmerkkejä sekä H-arvonimiä haetaan jatkossa sähköisesti

Kultainen ansiomerkki

Kevät on mainiota aikaa hakea ansioituneille talkoolaisille, tarmokkaille johtokunnan jäsenille tai innokkaille johtajille ansio-tai tunnustusmerkkiä.

Ansiomerkit myönnetään erityisesti nuorisoseuratoimintaa kehittävästä järjestöllisestä toiminnasta ja tunnustusmerkit sitoutuneesta omasta harrastustoiminnasta. Samalle henkilölle voidaan myöntää merkkejä molemmista sarjoista. Sarjat ovat keskenään samanarvoiset. 3.5. 2023 alkaen ansio- ja tunnustusmerkkejä haetaan sähköisellä lomakkeella. Hakemus tulee lähettää viimeistään kolme viikkoa ennen aiottua antamispäivää. Heinä- tai elokuussa annettavan merkin hakemus tulee lähettää toukokuun loppuun mennessä.

Myös Hermanni-ja Hermanska-arvonimet haetaan jatkossa sähköisellä lomakkeella. H-arvonimen voivat saada yli 50-vuotiaat nuorisoseuratoiminnassa mukana olleet ja nuorisoseuratoimintaan merkittävästi vaikuttaneet nuorisoseuraveteraanit ja nuorisoseuratoimintaa merkittävällä tavalla tukeneet sidosryhmien edustajat.

Löydät lisätietoa sekä hakuportaalin täältä

Lisätietoa:

Toimialajohtaja Hannu Ala-Sankola, seuratoiminnan tuki
hannu.ala-sankola@nuorisoseurat.fi  tai puh. 0400 842 838.