Archive
Monthly Archives: joulukuu 2018

Nuorisoseurojen virkistysiltapäivä 26.1.2019

Nuorisoseurojen virkistysiltapäivä lauantaina 26.1.2019

25 ensin ilmoittautunutta mahtuu.

Lippu omakustanne hintaan 20 euroa, sisältää näytöksen ja kahvituksen. Voi maksaa tilille ennakkoon tai käteisellä paikanpäällä.

Ainahan siitä on ollut puhetta ja monesti toivottu…( Nyt sitten jo toistamiseen)

Etteikö sitä voisi viettää iltapäivää nuorisoseuraväen kanssa niin, ettei olisi jotain koulutusta, jonninjoutavia alustuksiaJ, tai muuta ylimääräistä.

Nyt se on mahdollista. Tule viettämän virkistysiltapäivää kansamme. Vietetään yhteinen hetki, turistaa ja tutustutaan. Nautitaan toisistamme, pienestä napostelusta, sekä tanssitaiteesta.

Tule yksin tai nuorisoseurasi muiden toimijoiden kanssa.

Ohjelma:

Klo 13.45   Kokoonnumme Säynätsalon vanhalle kunnantalolle, Parviaisentie 9, 40900 JKL.

Klo 14.00   Lähdemme yhdessä Alvarin ja Elissan kanssa tanssitaiteen pariin.

Klo 15.00   Kahvit leipineen näytöksen lopuksi.

”Säynätsalo vuonna 1952. Pieni kunta saaressa keskellä kauneinta Suomea. Kimalteleva järvimaisema, punahehkuinen männikkörinne aamuhehkussa, kukoistava puunjalostusteollisuus jälleenrakennuksen kautta elävässä itsenäisessä maassa. Suomen Tahiti. Vasta valmistunut maailman kaunein kunnantalo ja ilmassa nuorta rakkautta.”

Teoksessa Alvar Aallon arkkitehtuuri, Helena Ratisen tanssitaide ja Pekka Nättisen multi-instrumentaalinen musiikki kutoutuvat tasapainoiseksi kokonaisuudeksi, joka imaisee yleisön mukaansa. Alvar ja Elissa kertoo myös Alvar Aallon ja Elsa Mäntyniemen (myöhemmin Elissa Aalto) rakkaustarinasta. Teos on suunniteltu Säynätsalon kunnantaloon, joka on yksi Aallon merkittävimmistä töistä. Vuonna 2018 vietetään Alvar Aallon 120-vuotisjuhlaa.

Esiintyjät jakavat yleisön kanssa innostuksensa sekä talon arkkitehtonisista kokonaisuuksista että sen monista yksityiskohdista: Ratinen tutkii ja mittaa tilaa kehollisesti, antaa assosiaatiovirran liikkua fyysisestä tilasta muistoihin, historiaan, arkkitehtuurin teoriaan, kuulopuheisiin ja esitystilanteeseen. Nättinen tuo melodioita ja äänimaisemia tähän paikkaan, jossa on aikojen saatossa ehtinyt tapahtua paljon.

Helena Ratinen on jyväskyläläinen, pitkänlinjan tanssitaiteilija. Hän on jo vuosia tutkinut Alvar Aallon arkkitehtuuria tanssin näkökulmasta, erityisesti vuonna 2017 Tanssin Aallolla -hankkeen puitteissa. Pekka Nättinen on Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen kapellimestari ja muusikko.

Teos toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskuksen ja Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen kanssa. Teos on osa Tanssin Aallolla -hanketta, jonka tarkoituksena on pohtia miltä Alvar Aallon arkkitehtuuri näyttää liikkeen ja tanssin näkökulmasta tarkasteltuna. Hankkeen kumppaneina toimivat Keski-Suomen Tanssin Keskus ja Alvar Aalto säätiö.”

Kohderyhmä: Teos on suunnattu aikuisille, mutta soveltuu myös perheille.

Kesto: 1 tunti

Muuta huomioitavaa: Yleisö liikkuu esiintyjien mukana rakennuksessa, joka valitettavasti ei ole esteetön. Teos ei siksi sovellu liikuntarajoitteisille, jotka tarvitsevat apuvälineitä liikkumisen tueksi.

Ilmoittautumiset 15.1.2019 mennessä!

kuva: Matti Häyrynen

keski-suomi@nuorisoseurat.fi

040-5052659/Jarmo Tupasela

 

Joulukuun 2018 nuorisoseura: Pääjärven Nuorisoseura

Joulukuun kuukauden nuorisoseuraksi arpoutui Pääjärven Nuorisoseura ry.  Kyseinen nuorisoseura sai myös Keski-Suomen Vuoden Teatteriteko -tunnustuksen Keljon Tapiolassa 23.11. pidetyissä Pikkujoulutansseissa. Eikä syyttä, teatteri on vahvassa roolissa Pääjärven Nuorisoseurassa, jonka tekemistä muutamien hiljaisten vuosien jälkeen on lähdetty hyvällä yhteishengellä ja pöhinällä herättämään onnistuneesti uuteen kukoistukseen. 


  • ​Yhdistyksen nimi: ​Pääjärven Nuorisoseura​​​ ry
  • ​Kotipaikka:​ Saarijärvi​​​
  • ​Perustamisvuosi: ​1928​​​
  • ​Linkit: ​​​​​Kotisivut​​​


Kysymykset:

  1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?
  • Päällimmäisenä nousee mieleen yhteistyö Lomakouheron kanssa, jossa Pääjärven Nuorisoseura esitti useiden vuosien aikana kesäteatteria mm. Kesämökkihöperöt, Simpauttaja, Kätkäläinen ja Jätkät.
  1. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?
  • Pääjärven Nuorisoseura "herätettiin" uudelleen toimintaan 80-luvulla pitkän toimimattoman kauden jälkeen.
  1. Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?
  • Vuoden 2018 teatteriesitys, Heikki Luoman käsikirjoittama näytelmä "Kaikki mulle heti". Esityksestä tuli suosittu, kaudella myytiin yli 800 lippua joka on pienellä paikkakunnalla melkoinen suoritus.
  1. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?
  • Pienellä paikkakunnalla tehdään yhteistyötä tiiviisti muiden toimivien seurojen kanssa. Urheiluseura Pylkönmäen Yrittävä omistaa Yrittävän talon yhdessä Pääjärven Nuorisoseuran kanssa, sen vuoksi yhteistyö tämän seuran kanssa on tiivistä.
  1. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?
  • Yrittävän talo vaatii korjauksia, olemme hakeneet avustusta talon kunnostustöihin valojen ja lämmityksen uusimiseen. Uutta näytelmää myös suunnitellaan tulojen hankkimiseksi kunnostustöiden maksamista varten.
  1. Nuorisoseuranne erikoisuus?
  • Pääjärven Nuoriseuran toimijoiden kesken on todella hyvä yhteishenki.
  1. Mikä olisi seuranne ”iskulause”?
  • Seuran iskulauseeksi sopisi hyvin "YHDESSÄ ETEENPÄIN".
  1. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?
  • Sopiva eläin olisi MYYRÄ, pienellä porukalla teemme yhteistyötä ahkerasti kuin myyrät. (Ei kuitenkaan myyräntyötä)
  1. Pajupuron nuorisoseura kysyy: Mitä uutta aiotte tehdä tai kokeilla tulevana vuonna?
  • Nuorisoseuran voimavarat käytetään talon kunnostustöihin ja mahdollisesti tulevaan uuteen teatteriesitykseen.
  1. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden seuralta
  • Uusia ideoita tulevaan toimintaan?