Uusia Puoti-tuotteita ennakkotilaajille

140-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi olemme lanseeraamassa Puoti-verkkokauppaamme erilaisia arkikäyttöön soveltuvia tuotteita kuten juomapulloja, kangaskasseja ja essuja. Ensimmäisenä lanseeraamme I Love Tanhu -pullojen paluun ja samalla tuomme Puotiin liudan uusia fanituotteita, joiden kautta voi tunnustaa rakkauttaan omaa harrastuslajiaan kohtaan. Nyt ennakkotilaajan etuna tuotteita saa ennakkotilaajan hintaan – tilaa siis samalla itsellesi sekä koko ryhmälle! Tuotteita saatavilla useilla eri painatuksilla. Oheisen tilauskaavakkeen kautta voit tehdä kimppatilauksen – Puodissa tuotteet ovat jatkossa tarjolla yksittäiskappaleina. Tilaukset etuhinnoilla viimeistään 5.3. Tuotteiden toimitus maaliskuun lopussa.

Tilauslomakkeeseen:
Nuorisoseuratuotteiden tilaus (google.com)

Haku auki Luova Lava -työkokeilutiimiin keväälle -21

Hae mukaan Luova Lava -työkokeilutiimiin!

Haemme täysi-ikäisiä, työttömiä työnhakijoita ryhmämuotoiseen työkokeiluun, jossa ryhmä tutustuu lasten ohjaamiseen, omaan ohjaajuuteen, omien vahvuuksien tunnistamiseen ja työelämätaitoihin.

Työkokeilu päättyy Luova Lava -lastenleirien ohjaukseen yhdessä leirien vastuuohjaajien kanssa. Luova lava -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja harrastustoimintaa, jossa sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Osallistujien oma luovuus ja osallisuus ovat keskeistä toiminnassa. Luova lava on matalan kynnyksen taidetoimintaa – osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta taiteen harrastamisesta. Vuonna 2021 leirien teemana on Jännittävät Juuret.

Työkokeilussa perehdytämme kulttuuriseen lapsi- ja nuorisotyöhön, vahvuuksien ja osaamisen tunnistamiseen, verkostoitumiseen, sekä työelämän vuorovaikutustaitoihin.

Edellytämme kiinnostusta lasten ohjaukseen ja omien työllistymismahdollisuuksien edistämiseen.

Tiimi toimii ajalla 19.4.-24.6.2021. Tiimipäivät pidetään pääosin Jyväskylän keskustan alueella arkisin. Toimimme ajantasaisten koronaohjeistusten mukaisesti. Työkokeilun järjestävät Leipää ja kulttuuria -työllistämishanke ja Jyväskylän seudun nuorisoseura ry.

Hae mukaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostitse osoitteisiin: tiina.kamarainen@nuorisoseurat.fi sekä riikka.jarvinen@nuorisoseurat.fi viimeistään 29.3.21. Tiimiin mahtuu 6 jäsentä.

Kysy lisää meiltä (myös WhatsApp):
Työhönvalmentaja Tiina Kämäräinen p. 050 348 5826
Projektikoordinaattori Riikka Järvinen p. 050 472 7879.

Nuorisoseurojen pop up -näyttely avataan Joensuussa 13.1.2021

Nuorisoseurojen kiertävä pop up -näyttely avataan koronatyyliin virtuaalisesti  Joensuun pääkirjastossa
13.1. klo 17.00.  Juhlanäyttely koostuu kuudesta osiosta, joissa esitellään nuorisoseurojen toimintaa historian eri aikakausina. Näyttelyn avaa Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen ja sen on koonnut Nuorisoseurojen puheenjohtaja, museoamanuenssi Ragni Reinhardt (kuvassa).
www.facebook.com/pk.nuorisoseurat ja facebook.com/nuorisoseurat  


Pop up -näyttelyssä voi tutustua järjestön monipuoliseen harrastustoimintaan ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksiin historian saatossa.  Se peilaa  nuorisoseuratoimintaa suhteessa eri yhteiskunnan ilmiöihin. Näyttely avaa myös sitä, miten Nuorisoseuroista on tullut yksi Suomen  merkittävimmistä kulttuurisen nuorisotyön toimijoista. 

Nuorisoseurat on maamme vanhin nuorisotyötä tekevä järjestö. Matti Yrjönpoika Sippola perusti Kauhavan Nuorisoyhtiön 1881, jonka tarkoitukseksi määriteltiin: ”Edistää kaikin tavoin nuorison sivistystä niin hyvin seuranäytelmillä, sanomalehdillä, kirjastoilla kuin tanssihuveilla”. 

Mustavalkonen kuvituskuva

Nuorisoseurat on ollut  aktiivinen  kansalaiskasvattaja jo 140 vuoden ajan ja sillä on ollut merkittävä rooli niin kansakunnan rakentajan kuin sivistyksen moottorinakin. Järjestön arvot – osallisuus, yhteisöllisyys ja  yhdenvertaisuus  – ovat olleet toiminnan ytimessä läpi historia.
Nuorisoseurojen juhlavuoden suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö.  

Pop up -näyttely kiertää koko kuluvan vuoden ympäri Suomen. Joensuusta näyttely lähtee Lahteen. Kaikki juhlavuoden tapahtumat ja vuoden 2021 näyttelyn tarkempi aikataulu löytyvät osoitteesta. www.nuorisoseurat.fi/juhlavuosi. Sivusto päivittyy pitkin vuotta.  

Nuorisoseurojen juhlavuoden LYHYTELOKUVA löytyy linkistä  https://fb.watch/2TYa33mGxM/  
Pop up -näyttely: Joensuun pääkirjasto, Koskikatu 25, 80100 Joensuu.    

Lisätietoja:   
Pääsihteeri Annina Laaksonen  
Suomen Nuorisoseurat ry   
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi  
Puh. 040 726 7450   

 

 

Nuorisoseuraliike 140 vuotta – juhlavuosi käynnistyy 8.1.2021 lyhytelokuvalla

Suomen Nuorisoseurat on maamme vanhin nuorisotyötä tekevä järjestö. Ensimmäinen nuorisoseura perustettiin Kauhavalla 1881. Perustamispäivän kunniaksi 24.6.2021 keitetään Suomen suurimmat kakkukahvit, jotka nautitaan samanaikaisesti jäsenseuroissa ympäri valtakunnan. ­

Juhlavuosi tekee näkyväksi nuorisoseuraliikkeen historiaa. Se korostaa nuorisoseurojen tärkeää yhteisöllistä merkitystä tässä päivässä ja katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Nuorisoseurat juhlii yli 600 jäsenseuran voimin ympäri Suomen tehtävää työtä ja eri harrastusalojen toimintaa. Juhlavuoden suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö

Lyhytelokuva tiivistää historian ja nykypäivän

Virtuaalisesti juhlavuosi avataan perjantaina 8.1. juhlavuoden verkkosivustolla että sosiaalisen median kanavissa lyhytelokuvan saattelemana. Elokuva kertoo Nuorisoseurojen arvoista ja tarjoaa tiivistetyn katsauksen menneisyydestä nykypäivään.

Ensimmäinen juhlavuoden tapahtuma on kansanmusiikin ja kansantanssin tapahtuma Eläköön Folk! - Pohjoisilla poluilla 20.2., joka striimataan yleisölle Tampere-talosta.

Yksi tulevan kevään merkittävistä tilaisuuksista on myös valtakunnallinen Porissa 21.-23.5. järjestettävä Nuori Kulttuuri -monitaidefestivaali, jonka yhteydessä on mm. kulttuuriharrastamisen hyvinvointivaikutuksia käsittelevä NuoriTalks! -keskustelutapahtuma. Lasten ja nuorten juhlavuoden päätapahtuma on Lappeenrannassa järjestettävä kansantanssifestivaali Kalenat 10.-13.6.2021.

Syksyllä juhlavuoden ohjelmassa on muun muassa harrastustoiminnan juhlaseminaari, järjestön yleiskokous eli Nuorisoseurakokous sekä sen yhteydessä pidettävä Tulevaisuusfoorumi.  Nuorisoseurat on myös mukana Erätauko-säätiön ja YLE:n Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeessa jonka tavoitteena on edistää rakentavaa keskustelukulttuuria Suomessa.  Juhlavuoden ohjelma täydentyy vuoden 2021 aikana.

Juhlavuoden tapahtumien valmisteluissa seurataan tiiviisti koronapandemian tilannetta rajoituksineen ja sen vaikutukset huomioidaan niiden turvalliseen toteutukseen.  Osa tapahtumista järjestetään virtuaalisina. 

Juhlavuoden lyhytelokuva sekä koko ohjelmisto löytyy osoitteesta www.nuorisoseurat.fi/juhlavuosi

Lisätietoja: 
Pääsihteeri Annina Laaksonen
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi
puh. 040 726 7450

Kuvassa nuoret Jyväskylän Laajavuoressa 2018, kuva Riikka Järvinen.

Leipää ja kulttuuria -asiakastarina: Monipuolisuus tuo intoa projektityöskentelyyn

”Mitä maksaisi työntekijän palkkaaminen?”

oli kommentti, joka käytiin puhelinkeskustelussa keväällä 2019, kun konginkankaalainen yhdistys Kömin kilta ry otti yhteyttä Leipää ja kulttuuria -hankkeeseen.

Heillä oli valmiina projekti, joka etsi työntekijää. Yhdistys etsi työntekijäksi henkilöä, joka kykenisi monipuoliseen työskentelyyn, sillä projektina oli saattaa valmiiksi ulkomaille muuttaneiden konginkankaalaisten tarinoista historiikki, tapahtuma sekä museonäyttely.

Leipää ja kulttuuria -hankkeen avustamana tuotantoassistentin palkkatuettuun työhön löytyi äänekoskelainen Miia Vasama.

Useissa projektitöissä toiminut ja agrologin opintoja viimeistelevä Miia oli tyytyväinen työtehtäviin, joihin kuului muun muassa ulkosuomalaisten tarinoiden kokoaminen osaksi historiikkia. Työtä riitti, sillä tarinoita historiikkiin tuli yli sadalta ulkosuomalaiselta ja paluumuuttajalta. Kirjassa haastatellut henkilöt asuvat Ruotsissa, USA:ssa, Saksassa, Kanadassa ja Norjassa.

Miia Vasama (kuvassa vasemmalla) teki tuotantoassistentin töitä yhteensä vuoden ajan.

Lisäksi projektiin kuului tiedonkäsittely, museonäyttelyn kokoaminen, järjestäminen ja opastus, asiakaspalvelu, tuotemyynti ja yhdistyksen muuhun toimintaan osallistuminen.

Erityisen mielekkääksi Miia koki museonäyttelyn kokoamisen.

”Työn sisältö oli parasta, mitä olisin voinut toivoa, koska se oli niin monipuolista. Konginkankaalaisten elämäntarinoiden kuunteleminen ja haastattelujen purku oli mielekästä ja koskettavaa.”

Projekti oli onnistunut ja palkitseva. Tarinoiden näkeminen ja kuuleminen kiinnosti vierailijoita, sillä museonäyttelyssä kävi kesän 2020 aikana yli 800 kävijää.

Leipää ja kulttuuria Keski-Suomessa -työllistämishanke on nuorisoseurojen hanke, joka työllistää palkkatuella ja tarjoaa työkokeilupaikkoja järjestökentälle. Mukana olevia työntekijöitä ja työnantajia tuetaan mm. koulutusten, henkilökohtaisen ohjauksen sekä yhteisöllisten toimintojen ja menetelmien kautta. Tällä tavoin osallistutaan yhteiskunnallisiin työllistämistalkoisiin ja tuodaan nuorisoseuroille ja muille yhdistyksille lisäresursseja. Lisätietoja hankkeesta täällä.

Leipää ja kulttuuria -hankkeen työkokeilutiimin järjestämä tapahtuma oli onnistunut

Leipää ja kulttuuria -työllistämishanke toteutti pilottina ryhmämuotoisen 1,5 kuukauden mittaisen tiimivalmennuksen projektituotannosta. Valmennus toteutettiin yhteistyössä Leipää ja kulttuuria –hankkeen, Nuorisoseurat Keski-Suomen ja Kuohun Nuorisoseuran kanssa.

Työkokeilijoista koostunut ryhmä suunnitteli ja toteutti yhteistyökumppaneiden avustuksella Kuohun Roihut –tapahtuman Kuohun Kylätalolle 21.11.2020. Tapahtuma sisälsi mm. yhteisölliseen valoteokseen osallistumisen, kasvomaskien tuunauspajan ja nuorisoseuran kahvilatarjoiluja. Paikalla vierailu myös nuorisopaku, joka tarjosi mahdollisuuden osallistua pakohuonehenkiseen tehtävään.

Tapahtuma järjestettiin koronaohjeistukset huomioiden. Se sai hyvän vastaanoton ja keräsi ilahduttavan määrän erityisesti lapsia ja nuoria Kuohun Kylätalolle

Kuuden hengen tiimimme perehtyi projektityöskentelyn ja tapahtumatuotannon lisäksi työelämätaitoihin, tulevaisuudensuunnitelmiin ja oman osaamisen tunnistamiseen. Projekti on synnyttänyt hyviä ideoita ja avauksia tulevaan. Työskentely koronan haastamassa ajassa opetti, millaista muutosjoustavuutta ja kärsivällisyyttä tapahtumatuotanto vaatii.

Videon kuvasti ja editoi tiimimme jäsen Eva Eklund.

Ragni Reichardt jatkaa puheenjohtajana

Suomen Nuorisoseurojen valtuusto valitsi syyskokouksessaan tänään järjestön puheenjohtajaksi Ragni Reichardtin. Koski TL:ssä asuva Reichardt jatkaa puheenjohtajana kolmannelle kaudelleen. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi kaudelle 2021­-22 kokous valitsi Hannu Harmaalan Lahdesta, Sanni Antinniemen Pertunmaalta, Juha Heikkolan Jyväskylästä ja Elli Myöhäsen Rovaniemeltä. Lisäksi varajäseneksi valittiin Mikko Kärkkäinen Kuopiosta. Kaikki muut paitsi Myöhänen olivat erovuoroisia hallituksen jäseniä, joten näin ollen he jatkavat toiselle kaksivuotiskaudelleen. Valituista hallituksen jäsenistä Harmaala, Antinniemi ja Myöhänen ovat alle 29-vuotiaita.

Hallituksessa jatkavat lisäksi vuonna 2021 Matti Tuomisto Haapavedeltä, Annamari Martinviita Oulusta, Jaana Inkiläinen Nurmijärveltä sekä Lauri Haltsonen Imatralta.  Varajäsenenä jatkaa Janne Tiikkainen Vieremältä.

Kokouksessa muistettiin myös hallitusuransa jättävää Harri Penttilää Vesilahdelta. Penttilälle myönnettiin järjestön kultainen ansiomerkki pitkäjänteisestä ja omistautuneesta hallitustyöskentelystä. Hallituksen puheenjohtaja Ragni Reichardt kuvaili liikuttuneena Penttilän ansioita erittäin merkittäviksi, sillä Penttilä ehti istua hallituksessa yhteensä kuusi vuotta, joista viimeiset kaksi toisena varapuheenjohtajana.

Suomen Nuorisoseurojen valtuuston syyskokous oli alun perin tarkoitus järjestää Seinäjoella 21.-22.11.2020. Koronapandemiatilanteesta johtuen valtuuston kokous siirrettiin toteutettavaksi virtuaalisesti. Kokouksessa lanseerattiin nuorisoseurojen ensi vuonna juhlittavan 140-juhlavuoden visuaalinen ilme ja tapahtuma- ja viestintäkokonaisuus sekä työstettiin järjestön tulevaa strategiaa.

Kokous sujui mallikkaasti virtuaalisessa ympäristössä, mutta kokousedustajien kaipuu kasvokkaisiin tapaamisiin oli käsin kosketeltava. Toivomme, että kokouksia voidaan järjestää pian taas fyysisesti läsnä ollen.

Lisätietoja:
Pääsihteeri Annina Laaksonen
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi
puh. 040 726 7450

Kuvaaja: Antti Yrjönen

Nuorten Suomi ry hakee palkkatuettua media-/toimistoassistenttia

Nuorten Suomi ry on nuorten toimijuutta ja vaikuttamista edistävä palvelujärjestö, joka tarjoaa nuorille innostavia tekemisen, oppimisen ja vaikuttamisen paikkoja. Unelmamme on, että jokainen voi olla rohkea omalla tavallaan ja persoonallaan. Tärkeää on myös se, että nuorille on tarjolla oman kokoisia ja sisältöisiä haasteita. Haluamme mahdollistaa nuorelle kokemuksen siitä, että kun tekee jotain, sillä on merkitystä itselle ja muille. Tämän myötä syntyy halu ja kyky vaikuttaa niin omaan kuin muidenkin elämään.

Haemme nyt itsenäiseen työskentelyyn pystyvää, yhteistyökykyistä ja luotettavaa media/toimistoassistenttia.

Assistentin tehtäviin kuuluvat graafiset taittotyöt, verkkosivujen päivittäminen ja erilaiset toimistotehtävät. Lisäksi osaamisen mukaan videoiden tuottaminen, valokuvaus ja ICT-tehtäviä. Haluamme työntekijän osaksi työyhteisöä, jossa projekteja sekä tapahtumia tehdään yhteistyössä muiden kanssa.

Edellytämme vähintään graafista osaamista (käytössä Adobe Creative Cloud/InDesign, Photoshop, Premier), Office-osaamista (Word, Excel, PowerPoint, Outlook) ja yhteistyötaitoja. Lisäksi eduksi ovat WordPress-osaaminen, monipuoliset viestintätaidot ja järjestö- tai muu harrastustausta. Tarjoamme joustavat työajat sekä mahdollisuuden kerryttää osaamista järjestö-, ja nuorisotyön kentältä.

Hakijalla tulee olla täysi palkkatukioikeus (yhdistykselle myönnettävä 100%, 65% työaikaan saakka). Tiedon palkkatukioikeudestasi saat TE-toimistosta.

Työpaikan yhteystiedot: toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Tilkanen, p. 040 552 8070,
Matarankatu 6 A 1, 40100 Jyväskylä.
Työn kesto: 12 kk tai sopimuksen mukaan.
Työaika: 25-30 tuntia viikossa.
Palkka: Noin 1350€ – 1600 €/kk
Alkamisaika: 20.1.2021 tai sopimuksen mukaan.

Palkkauksen edellytyksenä on 100 % palkkatuki 65 % työaikaan asti. Hakijan on etukäteen varmistettava palkkatukioikeutensa TE-toimistosta ja ilmoitettava se myös hakemuksessa.

Mikäli kiinnostuit paikasta, lähetä vapaamuotoinen kirjallinen hakemus ja CV sähköpostitse viimeistään 30.11.2020 Leipää ja kulttuuria Keski-Suomessa –hankkeelle osoitteeseen riikka.jarvinen@nuorisoseurat.fi. Otsikoi sähköposti ”Nuorten Suomi ry, media-/toimistoassistentti”.

Lisätietoja: projektikoordinaattori Riikka Järvinen 18.11., 20.11. ja 23.11. klo 14-15, p. 050 472 7879.

Lisätietoja työnantajasta: nuortensuomi.fi

Leipää ja kulttuuria -logo

Keski-Suomen vuoden 2020 tunnustukset

Vuoden 2020 tunnustusten saajat yhteiskuvassa

Keskisuomalaiset nuorisoseurat kokoontuivat palkitsemaan vuonna 2020 ansioituneita seuroja ja henkilöitä viime vuoden nuorisoseuran Valkolan seurantalolle sunnuntainta 25.10.

VUODEN NUORISOSEURA 

Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry 

Kuvassa Vuoden Nuorisoseura Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissin Maarit Louna, Riina Leppiniemi ja Suomen Nuorisoseurojen Jarmo Tupasela.
Keski-Suomen Vuoden Nuorisoseura Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissi ry:n puheenjohtajaja Maarit Louna(oik.) ja johtokunnan jäsen Riina Leppiniemi. Palkinnon jakoi toiminnanjohtaja Jarmo Tupasela. Kuvaaja Ville Koskinen.

Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry on nuorisoseurana yhteisöllisyyden ja sinnikkyyden tulenkantaja. Toimintavuosi 2020 on ollut kaikille yhteisöille raskas, mutta Kulissi on kohdannut erityisen suuria haasteita. Koronavirus-epidemian rajoitustoimet lakkauttivat näytelmien harjoitukset, peruuttivat lasten näytelmän esitykset ja siirsivät kuoron harjoitukset etäyhteyksien päähän. Tämän lisäksi Kulissin pitkäaikainen Latoteatteri joutui käyttökieltoon, ja lopulta koko teatteri piti purkaa pois ladon sisältä talkoovoimin. Takaiskuista ja taloudellisista huolista huolimatta Kulissi toi uuteen paikkaan, Laajavuoren näyttämölle, musikaalin Myrskyluodon Maija. Koronakriisin keskeltä nousi uljas musikaali, joka raikasi viitenätoista iltana Laajavuoren himmenevässä illassa sekä yleisön että kriitikkojen iloksi. Sellaisena kesänä, jolloin 80% valtakunnan kesäteatteriesityksistä olivat peruuntuneet, Kulissi tuotti musikaalin, joka olisi kesäteatteritaivaan kirkkaimpia tähtiä aivan tavallisenakin kesänä. Tämän kaiken Kulissi teki pitäen tiukasti huolen sekä harrastajien, että asiakkaiden turvallisuudesta.   

Kulissi on osoittanut toiminnalla erityistä sinnikkyyttä, joustavuutta, taitavuutta ja tekemisen riemua. Kulissin yhteisöllisyys on ollut se voima, joka on kantanut vaikeimpienkin karikoiden yli unohtamatta silti järjestömme arvoja ja yhteisiä pelisääntöjä.  

Palkitaan lahjakortilla. Lahjoittaja Keski-Suomen Osuuspankki.

VUODEN KULTTUURITAPAUS 

Sikamölkky 
Mahlun Nuorisoseura ry 

Vuoden kulttuuritapaus on tunnustus ansiokkaasta toiminnasta Keski-Suomen kulttuurin parissa. Monipuolisen kulttuurin taidokas ja jatkuva tuottaminen edellyttää hyvää ja toimivaa yhteishenkeä, ja kykyä nauttia siitä. Siispä suomalaiskansallinen liikunnallinen, kulinaristinen ja rock-henkinen tapahtuma Sikamölkky ansaitsee tämän tunnustuksen. Tapahtuman järjestäminen yhdistää koko lähitienoon naapurikyliä myöten. Sikamölkky tunnetaan laajasti koko Suomessa. 

Palkitaan lahjakortilla. Lahjoittajana Jyväskylän kaupunginteatteri.

VUODEN NUORISOSEURALAINEN 

Risto Rautiainen
Mahlun Nuorisoseura ry

Risto on ollut nuorisoseuralainen läpi elämänsä. Teatterialan moniosaaja Risto ei ole jäänyt seuratoiminnassa kulisseihin, vaan on toiminut puheenjohtajana ja muissa luottamustehtävissä kahdessa seurassa ja maakuntatasolla.  

Rauhanturvaajan taidoista on ollut hyötyä seuran johtotehtävissä, joissa sovittelevalla otteella saadaan pidettyä pahimmat myrskyt kurissa.   

Nykyisessä tehtävässään Risto on tuonut Mahlun Nuorisoseuran myös muun maakunnan tietoisuuteen.   

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittaja Atena-kustannus.

VUODEN OHJAAJA 

Asta Kaijankangas 

Asta Kaijankangas omaa ihmisenä valoisan luonteensa ansiosta erinomaisen kyvyn tulla toimeen eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa, minkä ominaisuuden hänen luonteenpiirteistään haluamme erityisesti mainita. Asta on aktiivinen toimija Keski-Suomessa kansantanssitoiminnan kehittäjänä ja toteuttajana. Hän on aktiivinen myös valtakunnallisella tasolla ja hänen toiminnastaan huokuu positiivinen nuorisoseuralaisuus.  

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajana Atena Kustannus.

VUODEN VERKOSTOITUJA  

Moksi ry

Nuorisoseurojen vahvuus on eri-ikäisten yhteistoiminnassa. Uudistuva ja elinvoimainen nuorisoseuraliike tarvitsee sekä kokemuksen viisautta, että uusien sukupolvien tuomia ajatuksia ja toimintatapoja.  

Moksin yhdistysten historia ulottuu yli 90 vuoden taakse. Vuonna 2018 Moksin kyläseura, nuorisoseura ja pienviljelijäyhdistys yhdistyivät Moksi ry:ksi. Moksi ry on kaikille avoin yhdistys ja mukaan voivat liittyä kaikki. 

Vahvalla tavoitteellisella otteellaan on Moksi ry toiminut niin jäsenistönsä kuin koko kyläyhteisönsä hyödyksi ja iloksi.  

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajana Positiivarit.

VUODEN TEATTERITEKO 

Luova lava –teatterileiri 
Vastingin nuorisoseura ry 

Jo viidettä kesää Vastingilla on järjestetty Luova Lava –leiri. Luova lava -leiritoimintaan kuuluu, että lapset tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Leiri huipentuu leiriläisten yhteiseen esitykseen, jossa tuodaan leirin aikana tehty toiminta näkyväksi ja joka mahdollistaa lapsille onnistumisen elämyksiä. Tällä kertaa koronatilanteesta johtuen esitys tehtiin videon muodossa. Vastingin Nuorisoseuran oma ohjaaja Nenna Tyni huomioi erinomaisesti taiteellisen lopputuloksen sekä lasten osallisuuden esityksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Vastingin Nuorisoseuran yhteisöllinen toiminta tuottaa iloa ja hyötyä koko kylälle ja yhdessä tekemisen riemua talkoolaisille ja muille mukana oleville. 

Palkitaan lahjakortilla. Lahjoittajana Jyväskylän kaupunginteatteri.

VUODEN TANSSITEKO 

Vieno Rossi / Lavatanssit 
Keitelepohjan piirin Nuorisoseura ry 
 

Mitä olisi elämä ilman lavatansseja. Nykypäivän hektinen elämänmeno ei tarjoa paljoakaan elämän makuisia iloja. Yhä harvemmassa paikassa enää uskalletaan järjestään tansseja, nyt koronaikana vielä vähemmän. Onneksi on rohkea poikkeus: Vuodesta 2002 yhtäjaksoisesti tähän päivään asti Keitelepohjan Nuorisoseuran tanssit ovat olleet tarjolla kaikelle maakunnan tanssiväelle. Viime vuosien tanssien järjestelyistä kuuluu erityiskiitos seuran puheenjohtajalle Vieno Rossille, joka omia talkootunteja laskematta jaksaa vuodesta toiseen järjestää tansseja koko maakunnan iloksi. 

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajaa Nuori Kulttuuri.

VUODEN LIIKUTTAJA 

Kimingin Nuorisoseura ry
Kiminki Triathlon 

Kimingin Nuorisoseura on saanut jäsenensä kuin myös muut kyläläiset liikkeelle jo useamman vuoden. On tapahtumia, talkoita, kokouksia, karaokea. Yksi tapahtuma on yli muiden: Kiminki-Triathlon. 

Kiminki-Triathlon järjestettiin kolmannen kerran Karstulan Kimingin kylässä lauantaina 27. kesäkuuta. Keskellä kesää pidettävä tapahtuma tarjosi rentoa kisatunnelmaa ja urheilun riemua. Jälleen kerran Triathlon keräsi väkeä ympäri Suomen. Lieneekö siinä syynä Suomen parhaat palkinnot, vai järjestäjien hyvin toteutettu tapahtuma? Molemmat. Ei edes koronavirus saanut järjestäjiä lannistumaan vaan se järjestettiin terveysviranomaisten määrittelemiä turvallisuusohjeita ja -suosituksia noudattaen. 

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajana Nuori Kulttuuri.

ERITYISMAININTA 

Marjut Arkko
Valkolan Nuorisoseura ry 

Tapahtumia ja toimintaa järjestettäessä tiedottaminen ja viestintä ovat työtehtävistä tärkeimpien joukossa, mutta jäävät usein pahnanpohjimmaisiksi. Toisin on Valkolan Nuorisoseurassa, jossa tiedottaja Marjut Arkko pitää huolen, että seuran monipuolinen toiminta näkyy sosiaalisessa mediassa ja muissa tiedotuskanavissa.   

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajana Positiivarit.

Vuoden tunnustukset – ehdota nyt!

Onko sinun nuorisoseurasi yksinkertaisesti paras?
Onko sinun ohjaajasi ihanin?
Ketä ilman seurasi toiminta ei vain pyörisi enää?

Nuorisoseuroissa kymmenet tuhannet jäsenet nauttivat kulttuurisesta harrastustoiminnasta sadoissa seuroissa ympäri Suomen. Viikoittain innostavat ohjaajat ja ahkerat vapaaehtoiset keräävät yli 20 000 harrastajaa laadukkaan toiminnan pariin. Nyt on aika kiittää. Haemme: Vuoden nuorisoseuraa, nuorisoseuralaista, ohjaajia, teatteritekoa, tanssitekoa ja Hermannia.

Ehdota sunnuntaihin 12.11.2023 mennessä alla löytyvillä lomakkeilla.
Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeen esitykset tulee tehdä 30.9.2023 mennessä.

Vuoden Nuorisoseura 2024

Onko teidän nuorisoseuran toiminta vain ylivoimaisesti parasta? Onko toiminnassa mukana aktiivisia nuoria, osaavia ohjaajia ja ahkeria vapaaehtoisia? Näkyvätkö toiminnassa nuorisoseura-arvot: yhteisöllisyys, osallisuus, yhdenvertaisuus ja moninaisuus? Vuoden nuorisoseura julkistetaan nuorisoseurapäivän juhlassa maaliskuussa.

Mallusjoen nuorisoseurantalon pihatunnelmaa

Vuoden Nuorisoseura 2023 Mallusjoen Nuorisoseura

Vuoden Nuorisoseuralainen 2024

Nuorisoseurat elää ja hengittää täysin vapaaehtoistensa ansiosta. Vuosittain Suomen Nuorisoseurat valitsee Vuoden nuorisoseuralaisen, vapaaehtoisen, jonka panos on paikallisella, maakunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tärkeää. 

Vuoden Nuorisoseuralainen 2023 Timo Hartikainen

Vuoden Ohjaaja 2024

Ohjaajat ovat nuorisoseurojen sykkivä sydän ja valoa loistava majakka. Hyvä ohjaaja innostaa, opettaa ja inspiroi. Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain yhden tai kaksi Vuoden ohjaajaa. 

Kuvassa vuoden ohjaajat Eveliina Pilke, Marja Jalli ja Veera Henttonen

Vuoden ohjaajat 2023  Veera Henttonen, Marja Jalli  ja Eveliina Pilke 

Vuoden Nuori Nuorisoseuralainen 2024

Vuoden Nuoreksi Nuorisoseuralaiseksi voidaan valita nuori (alle 29-vuotias) henkilö, joka on toiminut nuorisoseurajärjestössä erityiden ansiokkaasti ja tuloksellisesti paikallisesti, alueellisesti tai valtakunnallisesti.

Vuoden Nuori Nuorisoseuralainen valitaan  vuonna 2024 ensimmäisen kerran

Nuorisoseurojen uusi logo

Vuoden Hermanni 2024

Suomen Nuorisoseurat nimeää vuosittain Vuoden Hermannin. Nimityksen saa henkilö, joka on edistänyt merkittävällä tavalla nuorisoseuratoimintaa omalla alueellaan tai laajemmin. Arvonimi voidaan myöntää miehelle tai naiselle. Arvonimen saaja julkistetaan vuosittain valtakunnallisilla H-kiltapäivillä keväällä. 

Kuvasa Jorma Rantakömi, vuoden hermanni 2023

Vuoden Hermanni 2023 Jorma Rantakömi

Vuoden tanssiteko 2023

Suomen Nuorisoseurat ja Folklandia jakaa vuosittain Vuoden tanssiteko-palkinnon. Vuoden tanssiteko voi olla uuden ryhmän perustaminen, erityinen produktio tai jokin rohkea uusi avaus. 

Kuvassa kohtaus vuoden tanssiteosta: Viimeinen sapiens

Vuoden tanssiteko 2022 Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan tanssiteos Viimeinen sapiens

Vuoden teatteriteko 2023

Suomen Nuorisoseurat jakaa vuosittain Vuoden teatteriteko -palkinnon. Vuoden teatteriteko voi olla yksittäinen esitys, teatteriseura, pitkäjänteinen prosessi tai vaikka uuden toimintaryhmän luominen. Vuodesta 1948 alkaen jaetun tunnustuksen saajan teatteria pääsee vuodeksi koristamaan pronssinen Esko-patsas. 

Vuoden teatteriteko 2022 Lanneveden Sampon Kyyrän tohtori

Vuoden vastuullisuusteko 2024

Vuoden vastuullisuusteko jaetaan vuoden 2023 aikana toteutetusta vastuullisuusteosta. Vastuullisuusteko voi liittyä ympäristön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan.  Teko voi olla pienikin, mutta sillä on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan. Palkinto myönnetään teosta, joten toteuttaja voi olla nuorisoseura tai esimerkiksi yksittäinen harrastusryhmä. 

Vuoden vastuullisuusteko valitaan ensimmäisen kerran

Nuorisoseurojen uusi logo

Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtye 2024

Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on yksi merkittävimmistä tunnustuspalkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Vuoden kansantanssiyhtye nimetään aina parillisina vuosina ja valinnan suorittaa Pispalan Sottiisin päätoimikunta tapahtuman taiteellisen johtajan esityksestä. Kentältä tulleet ehdotukset ovat mukana ehdokasvalinnassa. Jätä ehdotuksesi viimeistään 30.9.

Tarkemmat tiedot, miten ehdotuksen voi jättää, löytyy oheisen linkin takaa.