Archive
Monthly Archives: kesäkuu 2024

Pispalan Sottiisi tuo Tampereelle kansantanssin ja -musiikin riemun

Seuraavat viisi päivää ovat täynnä kansantanssin ja -musiikin iloa, kun kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisi levittäytyy eri puolille Tamperetta 12.-16.6.

Pohjoismaiden merkittävimpään kansantanssitapahtumaan osallistuu yli 1000 tanssijaa ja soittajaa Suomesta, Latviasta, Ukrainasta ja Virosta. Kansantanssiperinnettä juhlistetaan I love Tanhu! -teemalla, joka näyttäytyy erityisesti alueellisten vakkojen tuottamissa tanssijoiden ja soittajien yhteisissä alueellisissa esityksissä. 

Pispalan Sottiisissa nähdään myös lasten ja nuorten kansantanssiryhmien katselmus Tanssiralli, jonne ilmoittautui peräti 28 ryhmää. Katselmukset on jaettu viiteen eri konserttiin, jotka pidetään Tampereen konservatorion Pyynikkisalissa torstaista lauantaihin. 

Iltakonserteissa vahvoja uusia tanssiteoksia

Festivaaliohjelma tarjoilee runsaasti nähtävää eri puolilla Tamperetta. Tarjolla on niin ilmaiskonsertteja, kuin pääsymaksullisia esityksiä ja klubi-iltoja.

Maksuttomasti festivaalitunnelmasta voi nauttia Puistokonsertissa, tapahtuman avajaisissa ja Tanhujen Tampere -konserteissa. Puistokonsertissa ja avajaisissa festivaalin kansainväliset esiintyjät esiintyvät yhdessä suomalaisten kansantanssiryhmien kanssa. Tanhujen Tampere -konserteissa tanssijat ja pelimannit esittävät omien alueidensa tansseja Tammelantorilla, Laikunlavalla ja Koskikeskuksessa.

Iltakonserteissa nähdään monipuolinen kattaus ammattitason kansantanssia sekä aivan uusia teoksia. Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtye Motoran Vinhakat Joensuusta tuo tuulahduksen historiaa tositapahtumiin pohjautuvalla teoksellaan Ritavuori, joka käsittelee Suomen historian ainoaa ministerin murhaa. Sottiisissa ensiesityksensä saavan teoksen ovat käsikirjoittaneet, koreografioineet ja ohjanneet Eveliina ja Mitja Pilke. Ritavuori nähdään Tullikamarin Pakkahuoneella perjantaina 14.6. Sottiisi Soikoon illan iloksi -konsertissa. 

Kaustislainen kansantanssiyhtye Ottoset puolestaan esittää Sottiisissa uunituoreen teoksen Sukupolvien ketju. Ottoset ja kansanmusiikkiyhtye Häly ovat kääntäneet katseet Miia Timosen ja Sampo Korvan johdolla 1900-luvun alkuvuosikymmeniin. Sukupolvien ketju nähdään lauantaina 15.6. Tullikamarin Pakkahuoneella Tanhumatinea -konsertissa

Pispalan Sottiisi huipentuu sunnuntaina pääjuhlaan, jossa monisatapäinen tanssijajoukko esiintyy yhdessä elävän musiikin tahdissa.

Tervetuloa nauttimaan kansantanssista ja -musiikista Tampereelle! Tapahtuman livetunnelmia pääsee seuraamaan Nuorisoseurojen ja Sottiisin Instagram-tileiltä.

Vastaliike -podcast tarjoilee kuunneltavaa kesään

Mitä on kulttuurihyvinvointi ja kuinka se näkyy arjessamme? Kuinka nuoremme voivat vuonna 2024 ja mitä annettavaa kulttuurilla on kamppailussa syrjäytymistä vastaan?

Vastaliike - kulttuurihyvinvoinnilla syrjäytymistä vastaan on uusi hyvinvointipodcast, joka on Nuorisoseurat Keski-Suomen Luovasti liikkuen -hanketta. Äänessä jokaisessa jaksossa ovat projektipäällikkö Marja Pylkäs ja vaihtuva asiantuntija. 

Uutta sisältöä julkaistaan kuukausittain aina kuukauden viimeisenä perjantaina. Ota podcast kuunteluun Spotifyssa, ja virkistä sillä vaikkapa lenkki- tai siivousurakkaasi. 

Huomioi myös joka jaksossa esitettävä kysymys, johon toivotaan vastausta juuri Sinulta!

Klikkaa itsesi Vastaliikkeeseen tästä.

Kuulemiin! 

Graafisen ilmeen on loihtinut graafinen suunnittelija Suvi Lehtinen. 

Euroopan kulttuuriperintöpalkinto Suomeen seurantalojen korjausavustusjärjestelmälle

Suomalainen seurantalojen korjausavustusjärjestelmä on saanut Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon (European Heritage Awards/Europa Nostra Awards). Korjausavustusjärjestelmä on ollut korvaamaton useiden nuorisoseurantalojen ylläpitämisessä vuosien varrella.

Palkinnon myöntäjä arvostaa erityisesti sitä, kuinka kansalaiset itse pitävät Suomessa yllä paikallisyhteisöjen ainutlaatuista kulttuuriperintöä. ”Avustusohjelma tuo esiin kulttuuriperinnön suuren merkityksen yhteisöilleen. Keskittymällä paikalliseen kulttuuriperintöön se auttaa vahvan paikallistunteen luomisessa ja tukee niiden ihmisten kollektiivista hyvinvointia, joille nämä rakennukset ovat keskeinen osa yhteisöllistä elämää”, valintaraati toteaa perusteluissaan.

Raati pitää lisäksi kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin menestyksekästä yhteistyötä ansiokkaana. ”Vahva keskinäinen vuorovaikutus sekä jatkuva sitoutuminen paikallisyhteisöjen ja viranomaisten puolelta ovat todella vaikuttavia, samoin laajuus sekä korjaushankkeiden määrällä että ajallisesti mitattuna.”

Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on delegoinut Kotiseutuliitolle. ”Palkinto on merkittävä tunnustus Suomen Kotiseutuliitolle pitkäjänteisestä työstä rakennetun kulttuuriperintömme hyväksi yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa”, iloitsee tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.

Euroopan unionin ja Europa Nostran yhteinen palkinto-ohjelma järjestetään Luova Eurooppa -rahoituksella. Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon saa tänä vuonna 26 kohdetta 18 eri maasta, viidessä eri palkintoluokassa. Palkinnot luovutetaan Euroopan kulttuuriperintöpalkintojuhlassa Romanian Bukarestissa 7. lokakuuta.

Pitkäjänteistä työtä talojen ja yhteisöjen puolesta

Valtio on jakanut seurantalojen korjausavustuksia vuodesta 1978. Avustukseen liittyvä korjausneuvonta annettiin Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi vuonna 1984. Vuodesta 2004 Kotiseutuliitto on vastannut myös avustuksen jakamisesta ja selvitystyöstä.

Korjausavustuksen asiantuntijaelimenä ja koordinoijana toimii Seurantaloasiain neuvottelukunta. Siinä on edustettuna 12 seurantaloja ylläpitävien yhteisöjen keskusjärjestöä sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, Museoliitto ja Kuntaliitto.

”Ei voi liiaksi kiittää yhdistysten ja järjestöjen sitoutumista talojensa vaalimiseen, niiden kautta paikallisen kulttuurin ja moninaisen aktiivisuuden mahdollistamiseen. Seurantaloilla ollaan kansalaisyhteiskuntamme ytimessä”, neuvottelukunnan puheenjohtaja Mikko Härö toteaa.

Lokakuun palkintotilaisuudessa julkistetaan myös 10 000 euron arvoisen yleisöpalkinnon voittaja. Yleisöpalkinnon voittajan äänestämiseen voi osallistua kuka tahansa henkilö, jolla on käytössään sähköposti. Härö haluaa innostaa suomalaista seurantaloväkeä äänestämään.

”Meillä on mielestäni erinomainen mahdollisuus voittaa yleisöpalkinto. Seurantalotoiminnassa on mukana kymmeniätuhansia ellei satojatuhansia ihmisiä. Erilaisten perhetapahtumien, kuten häiden, kautta seurantalot koskettavat likipitäen kaikkia suomalaisia. Myös oman maan hanketta saa äänestää tässä kilpailussa”, hän mainitsee ja vakuuttaa, että mahdolliset palkintorahat käytetään suoraan seurantalotoiminnan hyväksi. Äänestä osoitteessa vote.europanostra.org.

Korvaamaton osa suomalaista rakennus- ja kulttuuriperintöä

Seurantaloja on Suomessa noin 2500. Ne ovat kulttuurisesti, yhteiskunnallisesti, arkkitehtonisesti ja historiallisesti korvaamaton osa suomalaista rakennus- ja kulttuuriperintöä. Vanhimmat ovat peräisin 1800-luvulta. Seurantaloja on rakennettu, hoidettu ja käytetty lähes 150 vuoden ajan yhtä jalkaa modernin kansalaisyhteiskunnan kehityksen kanssa.

Seurantalot ovat yhteisönsä keskuksia ja kaikille avoimia. Niissä harrastetaan, järjestetään kokoontumisia ja juhlia. Seurantaloissa harrastaa viikoittain kymmeniätuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia. Niitä ylläpidetään suurelta osin vapaaehtoisvoimin rakennusta rakkaudella vaalien.

Noin puolet seurantaloista sijaitsee harvaan asutuilla seuduilla, joissa ei ole muita avoimeen kansalaistoimintaan sopivia tiloja. Myös julkinen sektori käyttää rakennuksia eri toimintoihin, esimerkiksi äänestyspaikkoina. Taloja vuokrataan lisäksi perhejuhlien viettoon. Monessa kunnassa seurantalot on katsottu kuntalaisille niin tärkeiksi, että ne on vapautettu kiinteistöverosta.

Lisätiedot

Seurantaloasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Mikko Härö
mikko.haro@gmail.com, puh. 0445220010

Toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo, Suomen Kotiseutuliitto
teppo.ylitalo@kotiseutuliitto, puh. 0413106197

Osallistu Nuorisoseurojen kesäkiertueeseen

Nuorisoseurojen sosiaalisen median kesäkiertue tulee jälleen! Kesäkiertueen tavoitteena on esitellä paikallisten nuorisoseurojen toimintaa kesä-elokuussa Suomen Nuorisoseurojen Instagram- ja Facebook-tileillä. Hakulomake kiertueelle on auki 15.6. asti.

Kesäkiertueeseen osallistutaan vapaamuotoisella tekstillä ja kuvalla, jotka julkaistaan somekanavissamme 17.6.-9.8. välisenä aikana. Julkaisun aiheena voi olla esimerkiksi:

  • Kesällä järjestettävä tapahtuma.
  • Kesäteatteriesitys.
  • Kiitos vapaaehtoisille, seurantalolla kävijöille tai harrastajille. 
  • Summaus alkuvuodesta: mitä kaikkea seurassa on tehty kevätkauden aikana?
  • Seurantalon vuokrausmahdollisuuden mainostaminen.

Katso tarkemmat osallistumisohjeet ja lähetä materiaalit viimeistään 15.6. lomakkeen kautta: Nuorisoseurojen kesäkiertue 2024

Lisätietoja antaa viestintäasiantuntija Essi Roisko, essi.roisko@nuorisoseurat.fi, puh 044 7390 621.

Julkaisut tunnistaa Kesäkiertue-leimasta.

Yhdenvertaisesti yhdessä – hyvää Pride -kuukautta!

Hyvää Pride-kuukautta jokaiselle nuorisoseuralaiselle! Pride -kuukautta vietetään valtakunnallisesti 1.-30.6., ja tänä aikana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin liittyvät aiheet näkyvät myös Suomen Nuorisoseurojen viestinnässä.

Nuorisoseurojen yli 140-vuotiaaseen historiaan on aina vahvasti kuulunut yhdenvertaisuus. Järjestön alkuaikoina yhteiskunnallisen kasvatuksen keskeisin sanoma oli kansalaisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvoinen kohtelu. Varhaisvuosikymmenien nuorisoseuroissa puhuttiin ”säätyrajoituksen poistamisesta” ja asia oli jatkuvasti esillä nuorisoseuroissa 1800-luvulta lähtien.

Tänä päivänä toiminnassamme näkyy yhdenvertaisuuden lisäksi vahvasti moninaisuus. Toivotamme jokaisen mukaan toimintaamme ja tapahtumiimme sellaisena kuin on. Jotta osallistuminen olisi mahdollisimman helppoa, noudatamme toiminnassamme turvallisemman tilan periaatteita. Työkalupakkimme yhdenvertaisuus-osiosta voi tulostaa erilaisia versioita turvallisemman tilan periaatteista esimerkiksi seurantalon seinälle.

Emme hyväksy vihapuhetta tai häirintää, minkä takia tapahtumissamme on mukana yhdenvertaisuusagentteja. Heihin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä asiassa kuin asiassa. Lisäksi koulutamme henkilökuntaamme ja harrastusryhmien ohjaajia yhdenvertaisuuteen, saavutettavuuteen ja moninaisuuteen liittyvissä asioissa. Olemme myös julkaisseet yhdenvertaisuus- ja moninaisuusosaamisen oppaan, jota kuka tahansa voi hyödyntää.

”Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen ja turvallisempien tilojen mahdollistaminen on kaikkien vastuulla. Nuorisoseuroissa teemme joka päivä töitä sen eteen, että toiminnassamme kaikilla on hyvä ja turvallista olla”, Suomen Nuorisoseurojen hallituksen puheenjohtaja Elina Weckström kommentoi.