Category Archives for "Tanssi"

Juhla-Sottiisin paritanssilähettiläät julki

Tanssijat perinnepuvuissa

Pispalan Sottiisi haki keväällä kansanomaisten paritanssien ”aluekoutseja” vetämään paritanssien lyhytkursseja kautta maan. Matalan kynnyksen koulutusten innoittamina mahdollisimman moni tanssija saa kipinän osallistua Pispalan Sottiisin 50-vuotisjuhliin Tampereella ensi vuoden kesäkuussa.

Pispalan Sottiisin paritanssilähettiläät on nyt valittu. He sijoittuvat maantieteellisesti kattavalle toiminta-alueelle. Nämä kahdeksan paritanssilähettilästä jakavat kansanomaisten paritanssien ilosanomaa tulevan vuoden aikana:

Riina Hosio, Paula Kettu, Eetu Laitinen, Maiju Laurila, Hanna Poikela, Siiri Suoniemi, Lotta Terävä ja Jutta Wrangén.

Tervetuloa paritanssipajoihimme näiden ammattilaisten johdolla! Kurssien aikataulut tarkentuvat myöhemmin.

Paritanssilähettiläiden rekrytointi liittyy Koko Suomi osaa sottiisia -hankkeeseen, jota on tuettu Museoviraston avustuksella aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen mukaisiin yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin.

ISOn Tanhuujilta Tanssimyllyyn Juntu & Alku

Tanssimylly -mainos

ISOn Tanhuujat Juntu. Kuvaaja Eetu Laitinen.

Suomen Nuorisoseurat järjestää kahden vuoden välein yli 15-vuotiaiden kansantanssiryhmien Tanssimylly -katselmuksen. Tapahtuma on kansantanssia harrastavien ryhmien kohtaamisen, yhdessä tekemisen ja yhdessä oppimisen paikka. Tanssimylly järjestetään 12.-14.4.2019 Sorin Sirkuksella Tampereella. Katselmuskonsertit ovat yleisölle avoimia tilaisuuksia.

Tavoitteena on kansantanssin harrastajien tukeminen sekä ryhmien kartoittaminen kansallisiin ja kansainvälisiin edustustehtäviin. Osallistuvat ryhmät saavat arvioinnin omasta osaamisestaan ja tulevat nimetyksi mestaruussarjaan, valioplussarjaan, valiosarjaan, taitoplussarjaan, taitosarjaan tai perussarjaan neljässä eri ikäsarjassa: 15-20-vuotiaat, yleinen sarja, yli 35-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat.
(Lähde: https://nuorisoseurat.fi/toiminta/tanssi/tanssimylly/)

Alku treenaa kerran viikossa tanssinopettaja (AMK) Paula Ketun johdolla ja Juntu kerran kuussa tanssinopettaja (AMK) Eetu Laitisen johdolla.

1.  Miten löysit tiesi kansantanssin pariin? 

(Alku, Anne Yliniemi) 
-Annen innostus kansantanssiin on lähtenyt alkujaan ihastuksesta kansallispukuihin. Anne tutustui parikymppisenä kansallispukuja valmistaneeseen naiseen, joka valmisti hänellekin ihka oman kansallispuvun. Myös kansanmusiikin hän huomasi olevan lähellä sydäntään. ISOn Tanhuujissa harrastaneen ystävänsä kautta tuli seura hänelle tutuksi ja ystävän esityksiä katsellessa innostus kasvoi. Ensin oli yritetty saada oma jälkikasvu tanhun pariin, mutta tuloksetta. Vasta nähtyään ilmoituksen aikuisten kansantanssin alkeisryhmästä oli herännyt ajatus, entä jos minä lähtisin koittamaan. Ystävän kanssa on helpompi lähteä ja niin oli sovittu, että jos sinäkin tulet niin minäkin menen. Ystävä kuitenkin estyi tulemasta, mutta Anne lähti kuitenkin rohkeasti koittamaan. Ja sille tielleen jäi. Harrastus vei mukanaan ja hyvä niin. 
 
(Juntu, Maiju Partanen)
- Maiju aloitti kansantanssin harrastamisen 4-5 vuotiaana kun äiti oli vienyt pienenä treeneihin. Sieltä asti on lajin parissa harrastettu. Peruskouluiässä on muutkin ryhmästä aloittaneet, joten kokemusta on karttunut koko ryhmälle aikalailla.

2.  Aiempaa esiintymiskokemusta? 
 
(Alku, Anne Yliniemi)
- Alku aloitti syksyllä 2016 ja he harjoittelevat kerran viikossa tanssinopettaja Paula Ketun johdolla. Jo seuraavana keväänä oli Alku osallistunut ensimmäiseen Tanssimyllyynsä, jossa lajin ja harrastamisen hienous koko komeudessaan Annelle selvisi. Alku on esiintynyt myös Jyväskylän Yläkaupungin Yössä kahdesti. Folklandialla ja Kaustisilla on käyty katsomassa muiden esityksiä ja kasvatettu omaa innostusta lajia kohtaan. 

(Juntu, Maiju Partanen)
-Tämä on ryhmän viides kerta Tanssimyllyssä ja tätä ennen ryhmä on osallistunut useita kertoja lasten katselmuksiin. Ryhmä on esiintynyt useana vuonna Folklandialla ja Pispalan Sottiisissa. Olemme keikanneet myös Kaustisen festareilla sekä Kalenoissa. Esiinnymme myös erilaisissa yritystapahtumissa sekä seuran omissa juhlissa. 

3.  Mitkä ovat ryhmän tunnelmat tulevasta viikonlopusta? 

(Alku, Anne Yliniemi) 
-Ryhmällä on ohjelmistossa masurkkaa ja katrillia joita on innolla harjoiteltu kerran viikossa. Vielä kerran harjoitellaan ennen tapahtumaa. Ryhmä lähtee Tanssimyllyyn innoissaan kartuttamaan kokemusta.

(Juntu, Maiju Partanen)
- Innostuneina lähdössä. Kovasti odotetaan mitä palautetta ja kehitysehdotuksia tulee ja minkälaisia esityksiä on muilla osallistuvilla ryhmillä.
 

4.  Miten kuvailisit ryhmäänne ja sen henkeä? 
 
(Alku, Anne Yliniemi)
-Kokoonpano on vuodesta 2016 hieman muuttunut, viisi ryhmäläistä on ollut alusta asti ja nyt Tanssimyllyyn lähtee kymmenen hengen porukka. Ryhmä koostuu niin eri ikäisistä, kuin myös enemmän tai vähemmän harrastaneista. On kokemusta kansantanssista jo vuosia sekä myös vasta alkajiakin. Ryhmä on innostava, kannustava ja suvaitsevainen. Mokailu ei haittaa, kaverilta voi vierestä katsoa mallia ja tanssinopettaja innostaa ja kannustaa “kyllä sinä osaat”. Nuorisoseurojen arvot: yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja osallisuus toteutuvat Annen mukaan tässä ryhmässä täysin. 
 
 (Juntu, Maiju Partanen)
- Vaikka harrastajat asuvatkin eripuolin Suomea, tapaavat he harjoituksissa kuukausittain ja aina tavatessa on tunnelma lämmin ja kotoisa. Voisi kai sanoa, että Juntu on kuin toinen perhe. 

5.  Mitä kertoisit kansantanssista harrastuksena sellaiselle, joka ei ennestään aiheesta mitään tiedä?  

(Alku, Anne Yliniemi)
-Ei kannata olla ennakkoluuloinen. Kansantanssia kannattaa lähteä kokeilemaan ja antaa sille tilaisuus. Se voi innostaa ja viedä mukanaan tai sitten ei. Kokeilematta ei tiedä.  

(Juntu, Maiju Partanen)
- Ensimmäisenä ennakkoluulot lajia kohtaan roskiin. Harrastamaan ei tarvita kuin innostusta ja kokeilunhalua. Aiempaa kokemusta kansantanssista ei tarvita ja uudet harrastajat otetaan avosylin vastaan.

ISOn Tanhuujat Alku. Kuvaaja Jussi Kaijankangas.

Kalenat – Lasten ja nuorten kansantanssifestivaali Lappeenrannassa 6.–9.6.2019

Kalenat 2019 logo

Kansantanssitapahtuma Kalenat, valtaa Lappeenrannan 6.-9.6.2019. Ohjelmassa on konsertteja, työpajoja, tanssia, tekemisen riemua, illanviettoa, karjalaista haastamista ja festaritunnelmaa neljän päivän täydeltä.

Kalenat on Suomen Nuorisoseurojen ja Karjalaisen Nuorisoliiton yhteinen lastenkulttuuritapahtuma kesällä 2019. Paikalle saapuu noin 1000 nuorta kulttuurinharrastajaa.

ISOn Tanhuujien Pauha lähtee Tanssiralliin neljättä kertaa

ISOn Tanhuujien Pauha Tanssirallissa 2016

Jyväskyläläisen ISOn Tanhuujien Pauha-ryhmässä tanssii seitsemän 13-17 -vuotiasta nuorta. Nuorisoseurojen kansantanssikatselmukseen he ovat osallistuneet jo ennen kuin tapahtuma nimettiin Tanssiralliksi. Tänä vuonna he matkaavat katselmukseen neljättä kertaa.

Yhteinen Tanssiralli-matka

Pauhan kohdalla on toteutunut Tanssirallin yksi upeimpia tavoitteita: se on ryhmän yhteinen matka, joka kestää vuodesta ja Tanssirallista toiseen. Tämä porukka – Ilona, Matilda, Isa, Linnea, Meeri T., Hanna ja Meeri H. – on tanssinut yhdessä viitisen vuotta.

Sarjoihin sijoittuminen ei ole enää pauhalaisille olennaisinta, vaan se, että tekee parhaansa.

”Onhan se kiva nähdä, että miten pärjää viime kertaan verrattuna ja ollaanko edistytty. Ja kuulla tuomareiden mielipiteitä, että missä on parantamisen varaa. Palautteen saaminen on tärkeää.”

Vertaispalautteen ideaan tanssijat suhtautuvat varautuneella mielenkiinnolla.

”En tiedä käykö siinä niin, että yrittää väkisin keksiä äkkiä jotain kommenttia. Mutta on tosi kiva kuulla suurin piirtein omanikäisten mielipidettä.”

Yhdessä tekeminen tärkeintä

ISOn Tanhuujien Pauha Tanssirallissa 2016

Matkan varrella olleiden eri tanssiensa nimiä tytöt eivät muista. Nimi ei ole heille tärkeä, vaan se, mitä ohjelmassa tehdään. Tämän vuoden ohjelman nimi liittyy keikkailemiseen, mutta oliko se nyt keikka, keikalle vai keikalla, ei ole ryhmälle kovin merkityksellinen.

Mutta ryhmä, se on merkityksellinen. Yhdessä tekeminen on Pauhassa kaikkein tärkein juttu.

Tanssiralliin on aikaa nelisen viikkoa. Treenaaminen sujuu tyttöjen mukaan vaihtelevasti ja kiireen tuntuakin rupeaa jo olemaan. Kuviot ovat jo muistissa ja parhaiten sujuu tanssijoiden yhteinen kontakti. Huolellisuutta ja yhdenaikaisuutta pitäisi vielä harjoitella.

”Ja heittäytymistä, että uskaltaa laittaa ittensä likoon.”

Yksi iso ongelma on ollut, että kaikkia ei olla aina saatu paikalle harjoituksiin, kun elämän muut kiireet menevät edelle.

Pauhan tyypillisessä treenissä ensin lämmitellään ja tehdään pieni venyttely. Seuraavaksi harjoitellaan tekniikkaa ja ruvetaan käymään läpi tulevia tansseja. Seuraaviin treeneihin ryhmä saa harvinaista herkkua: live-bändin säestämään harjoituksia.

Live-bändi on pauhalaisten mielestä ”?????” ja ”fiilistä nostattava” juttu. Tytöt odottavat mielenkiinnolla, osaavatko yhtyeen jäsenet heittäytyä ”niinku se edellinen bändi”.

Kuvat: Pauha Tanssirallissa 2016 Kaustisella. 

Tanssirallin ilmoittautuminen auki – nopein voi voittaa ryhmälle karkkirepun!

Ilmoittautuminen vuoden 2018 lasten ja nuorten kansantanssikatselmus Tanssiralliin on avautunut. Ilmoittautumisaika on 22.1.-28.2. Ilmoittautuminen tapahtuu täyttämällä ilmoittautumislomake ja Ryhmä- ja tekniikkatietokaavake Tanssirallin verkkosivuilla.

Tanssiralli järjestetään kahtena alueellisena tapahtumana: 21.4. Oulussa ja 28.-29.4. Lahdessa.

Voita ryhmälle repullinen karkkia!

Tänä vuonna kannattaa olla ajoissa ilmoittautumisen kanssa, koska tammikuun aikana ilmoittautuneiden kesken arvotaan Nuorisoseurojen reppu täynnä karkkia.

ILMOITTAUDU NYT!

Tanssiralli on lasten hetki tähtenä

Tanssirallissa lapset ja nuoret pääsevät esiintymään ammattitasoisissa puitteissa ja loistamaan rakastamansa harrastuksen parissa. Ryhmä saa raadilta arvokasta palautetta toimintansa ja tanssi- ja esiintymistaitojensa kehittämiseen. Palautteen avulla tuetaan myös ohjaajan ohjaus- ja kasvatustyötä. Tanssiralliin osallistuminen on parhaimmillaan ryhmän yhteinen kasvuprosessi, joka kestää Tanssirallista toiseen.

Tanssirallin kahdesta aluetapahtumasta valitaan edustajat kesän Pispalan Sottiisin Priimatiimaan.

Jämsän Tanhuujien Marjo Örn: Pieni seura tarvitsee kaiken mahdollisen taloudellisen tuen

Kuva: Tapio Siltala

Jämsän Tanhuujien kaksi ryhmää on saa­nut juhlavuoden hankkeelta muutaman sadan euron suuruiset avustukset.

Ensimmäinen tapahtuma oli viikon­lopun kestävä leiri, jonka ohjelmassa oli Koko Suomi tanssii -konsertti. 7-9 -vuo­tiaiden Lystikkäät-ryhmän jäsenet suun­nittelivat ja hoitivat esitysten juonnot, valmistivat konserttiin oman esityksen ja ideoivat sen puvustuksen. Toinen tapah­tuma oli kevätkonsertti, jonka 11-17 -vuo­tiaiden Näpsäkät-ryhmän tytöt nimesi­vät itsenäisyyden juhlavuoteen sopivasti nimellä Sadannen kevään riennot. Tytöt kirjoittivat tilaisuuden juonnot, joissa kukin heistä kertoi omia ajatuksiaan Suo­mesta ja suomalaisuudesta sekä vanhem­miltaan ja isovanhemmiltaan kuulemiaan muistoja. Molemmat avustukset käytet­tiin tilavuokriin ja tarjoiluihin.

Ryhmien ohjaaja Marjo Örn kertoi kuulleensa 1000 tarinaa, 100 tapahtumaa -hankkeesta Keski-Suomen aluetoimiston työntekijöiltä. Hänen mielestään tietoa löytyi hyvin myös hankkeen nettisivuilta.

Lapset innostuivat helposti ideoimaan ja työstämään tapahtumia. Lasten kanssa järjestettiin suunnittelupalavereja tanhu­harjoitusten yhteydessä ja leireillä projek­teja työstettiin työpajatyyppisesti.

”Moti­vaatio oli kohdillaan ja tarinoita he tykkäsi­vät keksiä ja luoda kukin omalla tyylillään.”

Saaduilla avustuksilla oli Marjon mie­lestä suuri merkitys.

”Pieni seura tarvitsee kaiken mahdollisen taloudellisen tuen, ja näillä avustuksilla pystyimme toteuttamaan itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvää eri­laista, tavallisuudesta poikkeavaa toimin­taa. Tapahtumat toteutuivat suunnitelmien mukaan ja niitä on ollut mukava työstää.”

 

Avustusta teidänkin tapahtumallenne? Nuorisoseurat myöntää 100-500 € lasten tai nuorten itse suunnittelemille tapahtumille.

HAE AVUSTUSTA

Puoli-Voltti 2017 – Kansantanssi-, musiikki- ja teatterileiri Jämsässä 18.-19.2.2017

Puoli-Voltti leiri on suunnattu tanssi-, teatteri-, ja Luova lava kerhoille ja kaikille kiinnostuneille (yli 6v.) lapsille ja nuorille.

Ohjelmassa:
Koko Suomi tanssii – konsertti, esiintyjinä on Loiskis orkesteri sekä keskisuomalaisia kansantanssiryhmiä
Koko Suomi tanssii konsertti la 18.2. klo 15.00
Pääsymaksu 5 €, alle kouluikäiset ja leiriläiset ilmaiseksi

Leirin työpajoja:
tule kokemaan kesän 2017 Voltti-tansseja, soitinpajoja, improvisointia, muita tansseja ja biisejä!

Aika:
Leiri alkaa la 18.2. klo 11 ja päättyy su 19.2. klo 13

Paikka:
Jämsän ammattiopisto, Koulutie 19, 42300 Jämsä

Hinta:
50 € / henkilö, sisältäen ohjelman työpajoineen, konsertin, ruokailut, yöpymiset, bussikuljetuksen
45€ ilman bussikuljetusta

Leiritalkoot:
Vanhempia pyydetään mukaan Puoli-Voltti leirille talkootehtäviin, vapaa-ajan huoltajiksi ja leirin järjestelyissä avustamaan. Jämsän Tanhuujat hoitavat yövalvonnan. Vanhemmille on tiedossa myös omaa ohjelmaa ja pajatoimintaa.

Ilmoittautuminen su 5.2. mennessä tällä lomakkeella.
Lisätiedot omalta ohjaajalta tai tanssinopettaja Paula Ketulta puh. 040 744 3660.

Järjestää Keski-Suomen Nuorisoseurat ja paikalliset nuorisoseurat

VOLTTI – lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Lappeenrannassa 8-11.6.2017  voltti2017.fi

Keskisuomalaiset nuoret matkalla DÄÄNS-leirille

Pauha Kaustisen Tanssirallissa 2016

Pauha Kaustisen Tanssirallissa 2016

Valtakunnallinen nuorten kansantanssijoiden DÄÄNS-leiri Kaustisella 30.9-2.10.2016. Tapahtumaan osallistuu Pauha Ison Tanhuujista ja Näpsäkät Jämsän Tanhuujista. Leirillä kouluttajina hikoilevat yhdessä nuoren kanssa kansantanssin ammattiiopettajat Susanna Kivinen, Kaisa Alatalo, Tuomas Ala-Mikkelä sekä katutanssiguru Teemu Tuohimaa Oulusta.

Lisää ryhmäsi harrastushakuun nyt, toimintavuosi alkaa!

Kesän viimeisiä lomapäiviä viedään ja kohta alkaa toimintarikas harrastusvuosi!

Jotta harrastajat löytävät seuran toiminnan pariin, on tehtävä markkinointia. Tässä kolme helppoa tekoa:

1. Harrastushaku. Vie syksyllä alkavat ja jatkavat toimintaryhmät Nuorisoseurojen rekisteriin, josta ne löytävät tiensä harrastushakuun. Nuorisoseurat markkinoi harrastushakuaan laajemmin. HUOM! Jos ryhmäsi ensimmäiset harjoitukset ovat 1.9., laita toimintavuosi kuitenkin alkavaksi jo nyt, sillä rekisteri näyttää vain juuri sillä hetkellä aktiiviset ryhmät. Rekisteriin pääset täältä. Jos sinulla on ongelmia rekisterin kanssa, otathan yhteyttä alueesi toiminnanjohtajaan.

2. Sosiaalinen media. Tee helposti jaettava ilmoitus Facebookiin, Instagramiin ja muihin sosiaalisen median kanaviin. Kerro mitä, missä, milloin, kenelle ja mistä lisää tietoa. Yksinkertaisimmillaan se voi olla yksi hauska kuva harrastuksesta ja teksti: ”Teatteriryhmä Hinajaiset etsii joukkoonsa 13-17-vuotiaita uusia harrastajia Tampereella! Kokoonnumme tiistaisin klo 18 Teatteritiellä. Lisätietoa: www.hinajaiset.fi”. Tämän jälkeen jaa ilmoitus kaikkiin kanaviin, jotka sinulla on henkilökohtaisesti käytössäsi ja pyydä olemassa olevia harrastajia tekemään samoin.

3.  Seuran verkkosivut. Tsekkaa, että tiedot harrastusryhmistä ovat verkkosivuillanne ajan tasalla ja näkyvästi esillä etusivulla. Voit koristella sivusi jos jonkinlaisilla iskulauseilla ja upeilla kuvilla, mutta suurin osa toivoo myös tietoa: minkälainen harrastus on, milloin harjoitukset ovat, mitä harrastus maksaa ja kehen voi olla yhteydessä. Erityisen tärkeää on kertoa, miten toimintaan pääsee mukaan – tarvitseeko vain ilmestyä paikalle, pitääkö ensin ilmoittautua ja maksaa, pitääkö soittaa jollekulla (tämä on huono vaihtoehto!).

Kaipaatko apua viestintään? Neuvoja saat Nuorisoseurojen tiedottajalta Auralta.