Valtioneuvosto esittää seurantaloille energia-avustusta

Valtioneuvosto on sopinut lisätalousarviossaan seurantaloja ylläpitävien yhteisöjen tukemisesta vallitsevan energiakriisin aikana. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 2,3 miljoonaa euroa avustuksiin yhteisöllisiä taloja eli seurantaloja omistaville yhteisöille kohonneiden sähkö- ja lämmityskustannusten nousun johdosta.

Energia-avustusten käsittely on tarkoitus delegoida Suomen Kotiseutuliitolle. Kotiseutuliitto on huolehtinut opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta seurantalojen korjausavustusten jakamisesta vuodesta 2004 ja niihin liittyvästä neuvonnasta jo vuodesta 1984 lähtien.

”Seurantalojen ahdinkoa on kuultu ja siihen on vastattu. Siitä lämmin kiitos. Odotamme nyt eduskunnan päätöstä asiassa ja etenemme sitten ministeriön ohjeiden mukaan. Työskentelemme pika-aikataululla, jotta avustukset saadaan mahdollisimman nopeasti hakuun ja maksuun”, Kotiseutuliiton vs. toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo sanoo.

Suurella osalla yhteisöllisiä taloja ylläpitävistä tahoista tulot ovat romahtaneet viime vuosien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Talouden puskurit on kulutettu ylläpitokustannuksiin ja välttämättömiin korjauksiin. Samaan aikaan sähkön ja polttoaineiden hinnannousu on kasvattanut ylläpitokustannuksia jopa moninkertaisiksi.

”Teimme kyselyn nuorisoseuroille energiakriisin vaikutuksista, ja saimme viikossa lähes 200 vastausta. 85 prosenttia vastaajista sanoi energiakriisillä olevan vakavia vaikutuksia nuorisoseurantalojen toimintaan. Kriisi vaikuttaa suoraan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin sekä sitä kautta ystävyyssuhteisiin ja hyvinvointiin. Olemme valtavan kiitollisia energiatuesta, joka tulee toden teolla tarpeeseen. Harrastustoiminta voi jatkua eikä taloja tarvitse laittaa kylmäksi”, sanoo Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen.

Yhteisöllisiksi taloiksi tai seurantaloiksi kutsutaan mm. kyläyhdistysten, nuorisoseurojen, työväenyhdistysten ja maamiesseurojen kaikille avoimia kokoontumis-, harrastus- ja juhlatiloja. Nämä tilat ovat kansalaisyhteiskunnan infrastruktuuria ja monilla seuduilla ainoita kokoontumispaikkoja. Merkittävä osa rakennuksista on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, ja niiden ylläpitäminen on jo itsessään valtava ponnistus taloja omistaville yhdistyksille.

Lue uutinen Kotiseutuliiton sivuilta: https://kotiseutuliitto.fi/valtioneuvosto-esittaa-seurantaloille-energia-avustusta/

Nuorisoseurat tiedottavat jäsenistöään heti, kun yksityiskohdat selviävät. Järjestämme myös webinaarin avustushausta pian tiedotettavana ajankohtana.