Leipää ja kulttuuria esittäytyi Opetushallituksen opintovierailijoille Eurooppa-päivänä

Leipää ja kulttuuria Keski-Suomessa –hanketiimi vieraili Eurooppa-päivänä 9.5.2019 Opetushallituksen järjestämällä opintovierailulla kertomassa miten Nuorisoseurat pureutuu työllisyystilanteen parantamiseen. Vierailun osanottajat 14:sta Euroopan maasta edustivat organisaatioita, jotka olivat kaikki jossain määrin tekemisissä nuorisotyöttömyyden parissa.

Vierailulla hyödynnettiin suomalaiseen tapaan luontoa – esittelimme vierailijoille Leena Aijasahon karhukuvakortit, jotka olivat herättäneet kiinnostusta jo ennen vierailua. Osallistujat pääsivät miettimään millainen karhu kuvastaa omaa oloa Suomen vierailun aikana. Vierailijat pyydettiin myös tekemään oman osaamisen tunnistaminen harjoitus, johon ryhmä osallistui innokkaasti.

Leipää ja kulttuurille esitettiin paljon kysymyksiä. Osallistujia kiinnosti miten nuorisoseurat luo työpaikkoja , mistä tarve hankkeeseen on lähtöisin, millainen on Leipää ja kulttuuria -hankkeen tyypillinen asiakas ja toimiiko hankkeemme ”työelämän Tinderinä”, joka yhdistää työntekijät ja työpaikat. Kiitosta sai kolmannen sektorin joustava ja asiakaslähtöinen lähestymistapa ja yhteistyö eri työllisyyspoliittisten hankkeiden välillä, joka Keski-Suomessa tapahtuu Uraverkoston kautta.

Sosiaalityöntekijä Lisa Sundermann Hollannista työskentelee maatilalla, jossa mielenterveyskuntoutujat, autistit ja muut eri tavoin erityisen tuen tarpeessa olevat asiakkaat luovat elämään rutiineja ja työelämävalmiuksia työskentelemällä eläinten parissa. Sundermann nosti esiin yhtäläisyydet suomalaisten ja hollantilaisten kolmannen sektorin toimijoiden roolissa: ilman turhaa byrokraattista koneistoa on helpompaa ja joustavampaa työskennellä asiakkaan kanssa.

Kreikkalainen Eleni Fouliva työskentelee Ateenassa julkisella sektorilla EURES –yhteistyöverkoston parissa, joka auttaa EU:n 28 jäsenvaltiota työelämäliikkuvuuden turvaamisessa nuorille . Fouliva piti erityisesti harjoituksia hyvinä: ”Oman osaamisen tunnistamisen harjoitus oli inspiroiva, koska toinen henkilö huomasi ja kertoi mitä taitoja ja itsellä on. Voisin käyttää menetelmää asiakastyössäni. Suomen ja Kreikan työttömyydessä on samantyyppisiä piirteitä –pitkittyneeseen työttömyyteen ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan on löydettävä kullekin henkilölle räätälöityjä ja sopivia ratkaisuja”.

Leena Aijasahon karkukuvakortit

Hollantilaisen Lisa Sundermanin työssä eläimet ovat suuressa osassa työkyvyn parantamisessa.

Vierailijat tunnistivat toistensa osaamista ja kykyjä onnistuneesta työelämäkokemuksesta.