Category Archives for "Yleinen"

Nuorten Suomi ry hakee palkkatuettua media-/toimistoassistenttia

Nuorten Suomi ry on nuorten toimijuutta ja vaikuttamista edistävä palvelujärjestö, joka tarjoaa nuorille innostavia tekemisen, oppimisen ja vaikuttamisen paikkoja. Unelmamme on, että jokainen voi olla rohkea omalla tavallaan ja persoonallaan. Tärkeää on myös se, että nuorille on tarjolla oman kokoisia ja sisältöisiä haasteita. Haluamme mahdollistaa nuorelle kokemuksen siitä, että kun tekee jotain, sillä on merkitystä itselle ja muille. Tämän myötä syntyy halu ja kyky vaikuttaa niin omaan kuin muidenkin elämään.

Haemme nyt itsenäiseen työskentelyyn pystyvää, yhteistyökykyistä ja luotettavaa media/toimistoassistenttia.

Assistentin tehtäviin kuuluvat graafiset taittotyöt, verkkosivujen päivittäminen ja erilaiset toimistotehtävät. Lisäksi osaamisen mukaan videoiden tuottaminen, valokuvaus ja ICT-tehtäviä. Haluamme työntekijän osaksi työyhteisöä, jossa projekteja sekä tapahtumia tehdään yhteistyössä muiden kanssa.

Edellytämme vähintään graafista osaamista (käytössä Adobe Creative Cloud/InDesign, Photoshop, Premier), Office-osaamista (Word, Excel, PowerPoint, Outlook) ja yhteistyötaitoja. Lisäksi eduksi ovat WordPress-osaaminen, monipuoliset viestintätaidot ja järjestö- tai muu harrastustausta. Tarjoamme joustavat työajat sekä mahdollisuuden kerryttää osaamista järjestö-, ja nuorisotyön kentältä.

Hakijalla tulee olla täysi palkkatukioikeus (yhdistykselle myönnettävä 100%, 65% työaikaan saakka). Tiedon palkkatukioikeudestasi saat TE-toimistosta.

Työpaikan yhteystiedot: toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Tilkanen, p. 040 552 8070,
Matarankatu 6 A 1, 40100 Jyväskylä.
Työn kesto: 12 kk tai sopimuksen mukaan.
Työaika: 25-30 tuntia viikossa.
Palkka: Noin 1350€ – 1600 €/kk
Alkamisaika: 20.1.2021 tai sopimuksen mukaan.

Palkkauksen edellytyksenä on 100 % palkkatuki 65 % työaikaan asti. Hakijan on etukäteen varmistettava palkkatukioikeutensa TE-toimistosta ja ilmoitettava se myös hakemuksessa.

Mikäli kiinnostuit paikasta, lähetä vapaamuotoinen kirjallinen hakemus ja CV sähköpostitse viimeistään 30.11.2020 Leipää ja kulttuuria Keski-Suomessa –hankkeelle osoitteeseen riikka.jarvinen@nuorisoseurat.fi. Otsikoi sähköposti ”Nuorten Suomi ry, media-/toimistoassistentti”.

Lisätietoja: projektikoordinaattori Riikka Järvinen 18.11., 20.11. ja 23.11. klo 14-15, p. 050 472 7879.

Lisätietoja työnantajasta: nuortensuomi.fi


Leipää ja kulttuuria -logo

Keski-Suomen vuoden 2020 tunnustukset

Vuoden 2020 tunnustusten saajat yhteiskuvassa

Keskisuomalaiset nuorisoseurat kokoontuivat palkitsemaan vuonna 2020 ansioituneita seuroja ja henkilöitä viime vuoden nuorisoseuran Valkolan seurantalolle sunnuntainta 25.10.

VUODEN NUORISOSEURA 

Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry 

Kuvassa Vuoden Nuorisoseura Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissin Maarit Louna, Riina Leppiniemi ja Suomen Nuorisoseurojen Jarmo Tupasela.
Keski-Suomen Vuoden Nuorisoseura Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissi ry:n puheenjohtajaja Maarit Louna(oik.) ja johtokunnan jäsen Riina Leppiniemi. Palkinnon jakoi toiminnanjohtaja Jarmo Tupasela. Kuvaaja Ville Koskinen.

Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry on nuorisoseurana yhteisöllisyyden ja sinnikkyyden tulenkantaja. Toimintavuosi 2020 on ollut kaikille yhteisöille raskas, mutta Kulissi on kohdannut erityisen suuria haasteita. Koronavirus-epidemian rajoitustoimet lakkauttivat näytelmien harjoitukset, peruuttivat lasten näytelmän esitykset ja siirsivät kuoron harjoitukset etäyhteyksien päähän. Tämän lisäksi Kulissin pitkäaikainen Latoteatteri joutui käyttökieltoon, ja lopulta koko teatteri piti purkaa pois ladon sisältä talkoovoimin. Takaiskuista ja taloudellisista huolista huolimatta Kulissi toi uuteen paikkaan, Laajavuoren näyttämölle, musikaalin Myrskyluodon Maija. Koronakriisin keskeltä nousi uljas musikaali, joka raikasi viitenätoista iltana Laajavuoren himmenevässä illassa sekä yleisön että kriitikkojen iloksi. Sellaisena kesänä, jolloin 80% valtakunnan kesäteatteriesityksistä olivat peruuntuneet, Kulissi tuotti musikaalin, joka olisi kesäteatteritaivaan kirkkaimpia tähtiä aivan tavallisenakin kesänä. Tämän kaiken Kulissi teki pitäen tiukasti huolen sekä harrastajien, että asiakkaiden turvallisuudesta.   

Kulissi on osoittanut toiminnalla erityistä sinnikkyyttä, joustavuutta, taitavuutta ja tekemisen riemua. Kulissin yhteisöllisyys on ollut se voima, joka on kantanut vaikeimpienkin karikoiden yli unohtamatta silti järjestömme arvoja ja yhteisiä pelisääntöjä.  

Palkitaan lahjakortilla. Lahjoittaja Keski-Suomen Osuuspankki.

VUODEN KULTTUURITAPAUS 

Sikamölkky 
Mahlun Nuorisoseura ry 

Vuoden kulttuuritapaus on tunnustus ansiokkaasta toiminnasta Keski-Suomen kulttuurin parissa. Monipuolisen kulttuurin taidokas ja jatkuva tuottaminen edellyttää hyvää ja toimivaa yhteishenkeä, ja kykyä nauttia siitä. Siispä suomalaiskansallinen liikunnallinen, kulinaristinen ja rock-henkinen tapahtuma Sikamölkky ansaitsee tämän tunnustuksen. Tapahtuman järjestäminen yhdistää koko lähitienoon naapurikyliä myöten. Sikamölkky tunnetaan laajasti koko Suomessa. 

Palkitaan lahjakortilla. Lahjoittajana Jyväskylän kaupunginteatteri.

VUODEN NUORISOSEURALAINEN 

Risto Rautiainen
Mahlun Nuorisoseura ry

Risto on ollut nuorisoseuralainen läpi elämänsä. Teatterialan moniosaaja Risto ei ole jäänyt seuratoiminnassa kulisseihin, vaan on toiminut puheenjohtajana ja muissa luottamustehtävissä kahdessa seurassa ja maakuntatasolla.  

Rauhanturvaajan taidoista on ollut hyötyä seuran johtotehtävissä, joissa sovittelevalla otteella saadaan pidettyä pahimmat myrskyt kurissa.   

Nykyisessä tehtävässään Risto on tuonut Mahlun Nuorisoseuran myös muun maakunnan tietoisuuteen.   

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittaja Atena-kustannus.

VUODEN OHJAAJA 

Asta Kaijankangas 

Asta Kaijankangas omaa ihmisenä valoisan luonteensa ansiosta erinomaisen kyvyn tulla toimeen eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa, minkä ominaisuuden hänen luonteenpiirteistään haluamme erityisesti mainita. Asta on aktiivinen toimija Keski-Suomessa kansantanssitoiminnan kehittäjänä ja toteuttajana. Hän on aktiivinen myös valtakunnallisella tasolla ja hänen toiminnastaan huokuu positiivinen nuorisoseuralaisuus.  

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajana Atena Kustannus.

VUODEN VERKOSTOITUJA  

Moksi ry

Nuorisoseurojen vahvuus on eri-ikäisten yhteistoiminnassa. Uudistuva ja elinvoimainen nuorisoseuraliike tarvitsee sekä kokemuksen viisautta, että uusien sukupolvien tuomia ajatuksia ja toimintatapoja.  

Moksin yhdistysten historia ulottuu yli 90 vuoden taakse. Vuonna 2018 Moksin kyläseura, nuorisoseura ja pienviljelijäyhdistys yhdistyivät Moksi ry:ksi. Moksi ry on kaikille avoin yhdistys ja mukaan voivat liittyä kaikki. 

Vahvalla tavoitteellisella otteellaan on Moksi ry toiminut niin jäsenistönsä kuin koko kyläyhteisönsä hyödyksi ja iloksi.  

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajana Positiivarit.

VUODEN TEATTERITEKO 

Luova lava –teatterileiri 
Vastingin nuorisoseura ry 

Jo viidettä kesää Vastingilla on järjestetty Luova Lava –leiri. Luova lava -leiritoimintaan kuuluu, että lapset tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Leiri huipentuu leiriläisten yhteiseen esitykseen, jossa tuodaan leirin aikana tehty toiminta näkyväksi ja joka mahdollistaa lapsille onnistumisen elämyksiä. Tällä kertaa koronatilanteesta johtuen esitys tehtiin videon muodossa. Vastingin Nuorisoseuran oma ohjaaja Nenna Tyni huomioi erinomaisesti taiteellisen lopputuloksen sekä lasten osallisuuden esityksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Vastingin Nuorisoseuran yhteisöllinen toiminta tuottaa iloa ja hyötyä koko kylälle ja yhdessä tekemisen riemua talkoolaisille ja muille mukana oleville. 

Palkitaan lahjakortilla. Lahjoittajana Jyväskylän kaupunginteatteri.

VUODEN TANSSITEKO 

Vieno Rossi / Lavatanssit 
Keitelepohjan piirin Nuorisoseura ry 
 

Mitä olisi elämä ilman lavatansseja. Nykypäivän hektinen elämänmeno ei tarjoa paljoakaan elämän makuisia iloja. Yhä harvemmassa paikassa enää uskalletaan järjestään tansseja, nyt koronaikana vielä vähemmän. Onneksi on rohkea poikkeus: Vuodesta 2002 yhtäjaksoisesti tähän päivään asti Keitelepohjan Nuorisoseuran tanssit ovat olleet tarjolla kaikelle maakunnan tanssiväelle. Viime vuosien tanssien järjestelyistä kuuluu erityiskiitos seuran puheenjohtajalle Vieno Rossille, joka omia talkootunteja laskematta jaksaa vuodesta toiseen järjestää tansseja koko maakunnan iloksi. 

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajaa Nuori Kulttuuri.

VUODEN LIIKUTTAJA 

Kimingin Nuorisoseura ry
Kiminki Triathlon 

Kimingin Nuorisoseura on saanut jäsenensä kuin myös muut kyläläiset liikkeelle jo useamman vuoden. On tapahtumia, talkoita, kokouksia, karaokea. Yksi tapahtuma on yli muiden: Kiminki-Triathlon. 

Kiminki-Triathlon järjestettiin kolmannen kerran Karstulan Kimingin kylässä lauantaina 27. kesäkuuta. Keskellä kesää pidettävä tapahtuma tarjosi rentoa kisatunnelmaa ja urheilun riemua. Jälleen kerran Triathlon keräsi väkeä ympäri Suomen. Lieneekö siinä syynä Suomen parhaat palkinnot, vai järjestäjien hyvin toteutettu tapahtuma? Molemmat. Ei edes koronavirus saanut järjestäjiä lannistumaan vaan se järjestettiin terveysviranomaisten määrittelemiä turvallisuusohjeita ja -suosituksia noudattaen. 

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajana Nuori Kulttuuri.

ERITYISMAININTA 

Marjut Arkko
Valkolan Nuorisoseura ry 

Tapahtumia ja toimintaa järjestettäessä tiedottaminen ja viestintä ovat työtehtävistä tärkeimpien joukossa, mutta jäävät usein pahnanpohjimmaisiksi. Toisin on Valkolan Nuorisoseurassa, jossa tiedottaja Marjut Arkko pitää huolen, että seuran monipuolinen toiminta näkyy sosiaalisessa mediassa ja muissa tiedotuskanavissa.   

Palkitaan tuotepalkinnolla. Lahjoittajana Positiivarit.

Seurantaloyhteisöjen korona-avustusta mahdollista hakea myös ilman asiointitunnuksia

Sähköisiä asiointivaltuuksia koskeva palvelu on ruuhkautunut. Mikäli ette saa hakemusta toimitettua sähköisen asiointipalvelun kautta, voitte laatia hakemuksen lomakkeelle. Hakemus allekirjoitetaan ja toimitetaan skannattuna liitteineen opetus- ja kulttuuriministeriön kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo(at)minedu.fi. Mikäli tiedostojen suuruus ylittää 10 megatavua, tulee lähetys jakaa useampaan sähköpostiviestiin. 

Linkki lomakkeeseen.

Linkki lomakkeen täyttöohjeeseen.

Linkki pakolliseen lisäliitteeseen.

Tässä vielä ohjeet hakemuksen toimittamiseen sähköpostilla:

Mikäli ette ehdi saada valtuutta kuntoon, pitää hakemus ja sen liitteet jättää sähköpostitse ministeriön kirjaamoon kirjaamo@minedu.fi  (oltava perillä toimistoaikana viim. 5.10. mieluiten sähköpostitse,  muut yhteystiedot ks. https://minedu.fi/yhteystiedot)

Hakemus koostuu siis seuraavista dokumenteista:

1. Hakemuslomake (liitteenä, ”yleisavustus”)

2. Hakemuksen pakollinen lisäliite (löytyy hakuilmoituksesta HUOM pakolliset liitteet -kohdasta, on word-tiedosto (linkki yllä). Hakuilmoitus: https://minedu.fi/-/korona-avustus-seurantaloja-yllapitaville-yhteisoille

3. Viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen sisältyvä tuloslaskelma ja tase

4.Yhteisön tai säätiön säännöt

Hakemuslomakkeen täyttöön on tehty ohje (linkki yllä), koska sitä ei tarvitse kaikilta osilta täyttää. Aloittakaa kuitenkin täyttämällä pakollinen lisäliite, sen pohjalta täytetään myös hakemuslomaketta.

Palkkatuen mahdollistama työ on vaihtelevaa ja joustavaa

Nainen seisoo syysmaisemassa ulkona, silmät suljettuna.

Leipää ja kulttuuria -työllistämishankkeen asiakastarinoissa työkokeilijat ja palkkatuetut työntekijät kertovat kokemuksiaan järjestökentän töistä.

Arkistonhoitajan ja kiinteistönhoitajan työtä tekevä Sirpa aloitti määräaikaisen työn Kintauden nuorisoseurantalolla kesäkuussa 2020. Hänen tehtävänään oli järjestää talon vintille muun muassa vuosien saatossa kerättyjä Keski-Suomen Nuorisoseurain liitto ry:n ja Kalevan Nuorten nuorisoseurojen arkistoja ja viedä ne lopulta Keski-Suomen maakunta-arkistoon.

Työtä on riittänyt ja iso urakka on luovuttamista vaille valmis, mutta tehokkaan ja oma-aloitteisen työntekijän tehtäväkuva on myös laajentunut työsuhteen edetessä. Työhön kuuluu lisäksi tapahtumissa avustamista, sekä järjestely- ja kiinteistöhoidon tehtäviä. Puulämmitteisessä talossa myös lämmitys kuuluu työtehtäviin.

”Sitten minä keksin täällä vähän muutakin hommaa”, kertoo Sirpa, joka on tottunut tarttumaan itsenäisesti toimeen. Ulkovarastosta löytyneelle vesurille tuli käyttöä kun Sirpa on siistinyt talon ympäristöstä runsaasti turhaa kasvillisuutta pois. Vesominen jatkuu edelleen. ”Talo olisi hyvä näkyä tielle, jotta ohikulkijat huomaisivat sen, ja ihan turvallisuudenkin vuoksi. Pihatyöt ovat tuttuja ja ne ovat hyvää hyötyliikuntaa.”

Sirpa kertoo olevansa tyytyväinen työhönsä, koska työajat ja tavat voi sopia joustavasti ja sisältöön voi vaikuttaa. ”Tämän tyyppinen työ sopii itselleni tosi hyvin, koska olen tottunut urakkahommiin ja ottamaan vastuuta. On poikkeuksellista että työn voi aikatauluttaa näin hyvin itselleen sopivaksi. Toivoisin että työkokeilu- ja palkkatukimahdollisuuksien käyttäminen löydettäisiin ja hyödynnettäisiin työnantajienkin puolelta suuremmin.”

Loppuun Sirpa toteaa, että nuorisoseuroilla ei ole turhaa byrokratiaa, vaan asioissa voi käyttää maalaisjärkeä ja työntekijää oikeasti kuunnellaan. Se on tärkeää työhön motivoitumisen kannalta.

Leipää ja kulttuuria Keski-Suomessa -työllistämishanke on nuorisoseurojen hanke, joka työllistää palkkatuella ja tarjoaa työkokeilupaikkoja järjestökentälle. Mukana olevia työntekijöitä ja työnantajia tuetaan mm. koulutusten, henkilökohtaisen ohjauksen sekä yhteisöllisten toimintojen ja menetelmien kautta. Tällä tavoin osallistutaan yhteiskunnallisiin työllistämistalkoisiin ja tuodaan nuorisoseuroille ja muille yhdistyksille lisäresursseja. Lisätietoja hankkeesta täällä.

Keski-Suomen Nuorisoseurojen tunnustukset 2020

Jälleen on aika antaa tunnustusta mahtaville seuroille ja henkilöille! Kuka on vuoden 2020 nuorisoseuralainen tai missä on vuoden 2020 Nuorisoseura Keski-Suomessa?

Keski-Suomen Nuorisoseurojen tunnustukset jaetaan 25.10.2020 Laukaan Valkolassa. Voit tehdä ehdotuksia 10.10. saakka, mutta älä unohda perusteluja! Tästä linkistä pääset ehdottamaan Keski-Suomen tunnustuksia

Myös Nuorisoseurojen valtakunnallisiin tunnustuksiin kerätään ehdotuksia. Keski-Suomen tunnustusten saajat siirretään ehdokkaiksi myös valtakunnallisiin kategorioihin. Valtakunnalliset ehdotuslomakkeet löydät täältä.

Alueellinen nuorisoseurafoorumi

Alueellisen nuorisoseurafoorumin mainos ohjelmineen

Hyvää syyskauden alkua!

Alueellinen nuorisoseurafoorumi järjestetään 12.9.2020 klo 11-17 Seinäjoella Ylistaron Kainaston Nuorisoseurantalolla. 

Ohjelma:
11:00 Ruokailu
12:00 Tutustumiskierros, Kainaston Nuorisoseura
12:30 Leader kylien kehittäjänä Irma Kortesuo, Liiveri ry
13:00 Nuorisoseurastrategian työpaja
14:00 Nuorisoseurantalojen korona-avustus Hannu Ala-Sankola
14:30 Kahvitauko
15:00 Esimerkkejä kylä- ja nuorisoseuratoiminnasta
Ylistaron Kainosta Ns. Asko Istolahti, Etelä-Pohjanmaa
Jalasjärven kylät, Juhani Alakoski, Etelä-Pohjanmaa
Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissi ry, Maarit Oittinen, Keski-Suomi
Valkolan Nuorisoseura, Oili Puttonen, Keski-Suomi
16:00 Nuorisoseurojen rahoituskanavat ja hakumenettelyt sekä valtakunnalliset ajankohtaiset asiat
Muun muassa sähköinen asiointi, mesenaatti -rahoitus, Kotiseutuliiton avustus
17:00 Päätöskahvit

Osallistumishinta 25€/hlö, 80€/4 hlöä. Hintaan sisältyy ohjelma, ruokailu ja kahvitukset. Ilmoittautuminen 7.9. mennessä:

Keski-Suomi , Jarmo Tupasela 040 505 2659, keski-suomi@nuorisoseurat.fi
Etelä-Pohjanmaa, Manar Ameli 045 119 5319, etela-pohjanmaa@nuorisoseurat.fi

Uusi jäsenportaali Seuralainen on valmis

Nuorisoseurojen ja nuorisoseuralaisten käyttöön on valmistunut jäsenen käyttöliittymä ”Seuralainen”. Seuralainen ”keskustelee” jäsenhallintajärjestelmämme Nuorisoseurarekisterin kanssa ja hakee sieltä tietoja.
Seuralaisen ominaisuuksia:

  • Omien jäsenyyksien ja toimintaryhmien tiedot
  • Omat yhteystiedot, voit myös korjata ja muokata rekisterissä olevia tietojasi
  • Jäsenkortti, voit myös tulostaa täältä paperisen jäsenkortin
  • Tiedot jäseneduista
  • Seuran ja liiton tiedotteet
  • Tiedot oman seuran, keskusseuran/alueen ja liiton tapahtumista
  • Seuran toimihenkilöiden yhteystiedot

Seuralainen löytyy osoitteesta https://seuralainen.nuorisoseurat.fi.
Kirjautuaksesi toimi seuraavasti:

  • Seuralaiseen pääset kirjautumaan jäsennumerolla ja salasanalla. Jos sinulla on sähköpostiosoite rekisterissä, voit tilata sähköpostiisi linkin salasanan luontia varten.
  •  Mene etusivulle ja valitse linkki ”Tilaa uusi salasana tästä”.
  • Täytä sähköpostisiosoitteesi ja paina ”Tilaa uusi salasana”. Lomake kertoo, jos sähköpostiosoite löytyy, ja viesti on lähetetty.
  • 15 minuutin kuluessa saat sähköpostiisi viestin, jossa on linkki lomakkeeseen, jäsennumero sekä varmenne. Saat yhden viestin jokaisesta jäsenestä, jonka tiedoissa on sama sähköpostiosoite. Linkki ja varmenne ovat voimassa 24 tuntia viestin tilaamisesta. Jos viesti ehtii vanhenemaan, voit tilata uuden.
  •  Linkistä pääset lomakkeeseen, johon täytetään jäsennumero, uusi salasana ja varmenne. Tämän jälkeen paina ”Vaihda salasana”. Nyt voit palata etusivulle, ja kirjautua sisään.
  • Jos rekisteristä ei löydy sähköpostiosoitettasi, ota yhteyttä seurasi jäsenrekisteriasioista vastaavaan, jotta hän lisäisi sen.
  • Mikäli sinulla ei ole sähköpostiosoitetta, seurasi jäsenrekisterivastaava pystyy luomaan sinulle salasanan.

Otetaan Seuralainen aktiiviseen käyttöön jokaisen nuorisoseuralaisen huviksi ja hyödyksi.

Nuorisoseurat voivat tallentaa piakkoin omia jäsenetujaan näkymään Seuralaisessa. Tämä tehdään Nuorisoseurarekisterissä ja ohjeet tähän julkaistaan rekisterin ilmoitustaululla ja liiton sivuilla >>. Ominaisuuden käyttöönotosta tiedotetaan rekisterin ilmoitustaululla ja liiton sivuilla.

Huhtikuun 2020 nuorisoseura: Korpilahden Kirkonkylän nuorisoseura ry

Korpilahden nuorisoseuran logo
  • Yhdistyksen nimi: Korpilahden Kirkonkylän nuorisoseura ry
  • Kotipaikka: Korpilahti
  • Perustamisvuosi: 1890

1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

Kalevan Nuorten leiri 90- luvun alussa. Sain olla siellä ohjaajana.

2. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

Yhteisön voiman julkaisutilaisuus.

3. Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

Itse asiassa mieleenpainuvin onnistuminen on, että seura on vielä olemassa.

4. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

Yhteistyön suhteen olemme avoimia kaikille ehdotuksille.

5. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

Seuramme täyttää 130 vuotta.

6. Nuorisoseuranne erikoisuus?

Omistamme kuuluisan Suomalaisen taidemaalarin Alvar Cawenin maalauksen: Kuulantyöntäjät.

Käytössämme on myös piano, jolla kotiseutulaulaja Martti Korpilahti on säestänyt ja säveltänyt.

Alvar Cawenin maalaus Kuulantyöntäjät, jossa mies heittää kuulaa ja miehiä on katsomassa

Alvar Cawenin maalaus: Kuulantyöntäjät.

7. Mikä olisi seuranne "iskulause"?

Kohti tulevaa ja sen yli.

8. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?

Kilpikonna, koska emme pidä kiirettä, mutta olemme pitkäikäinen seura.

9. Moksi ry kysyy: Mikä on seuranne jäsenten keski-ikä (noin)?

53 vuotta. 


10. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?

Osallistutteko mahdollisesti mahdollisuuksien seurantalokilpailuun?

Rakenna tai askartele Mahdollisuuksien nuorisoseurantalo – voit voittaa palkintoja!

Viisi eri kuvaa, jossa taloja, maalausalusta väreineen ja keittiö

Osallistu Mahdollisuuksien seurantalo –kilpailuun!

Millainen olisi sinun mahdollisuuksiesi nuorisoseurantalo pienoiskoossa? Rakenna sellainen ja voit voittaa palkintoja!

Etsimme osallistujia tekemään omanlaisen Mahdollisuuksien nuorisoseurantalon pienoiskoossa. Onko talosi perinteinen nuorisoseurantalo vai onko siellä jotain modernia? Onko talossasi talonmiehen asunto? Lämpiääkö talo kakluunilla? Löytyykö sieltä lava musiikille, teatterille ja tanssille? Ehkä ullakko, josta löytyy kummituksia? Vai jotain ihan muuta?

Rakentamasi talon materiaalit, tekniikka ja tyyli on vapaa. Edellytyksenä kuitenkin on, että talossa on toimintaa, eli valmistuttuaan siellä voi leikkiä esimerkiksi nukkejen tai muiden vastaavien avulla – kuin nukkekodissa.

Kilpailuun voit osallistua yksin tai vaikkapa perheen kanssa. Tämä on myös hyvä mahdollisuus tehdä talo odottamaan sitä aikaa, kun läheisten ja ystävien kanssa voi taas tavata ja pitää talon avajaiset.

Osallistumisohjeet: lähetä kuva ja kuvaus talostasi 31.7.20 mennessä osoitteeseen keski-suomi@nuorisoseurat.fi.

Voittaja julkaistaan 15.8.20 ja voittajalle on luvassa palkintona Keskimaan 100€ lahjakortti.  Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan myös tuotepalkintoja.

Haemme palkkatuella lasten iltapäivätoiminnan ohjaajia Jyväskylään (6 paikkaa)

Leipää ja kulttuuria -logo

Leipää ja Kulttuuria -hanke hakee kuutta osa-aikaista ohjaajaa Suomen Nuorisoseurat ry:n Jälkkäreihin. Haku suunnataan henkilöihin, jotka saavat työllistymiseen korkeinta palkkatukea.

Jälkkäri on koululaisten iltapäivätoimintaa, jonka lähtökohtana on tarjota turvallinen vapaa-ajanviettopaikka pienille koululaisille. Jälkkärin ohjaajan tehtäviä ovat mm. toiminnan ohjaaminen, vastuu lapsiryhmästä, suunnittelu- ja järjestelytyöt sekä välipalojen tarjoaminen ja yhteydenpito vanhempiin ja koulun henkilökuntaan.

Työhön valittavilta edellytetään tehtävien mukaista taitoa ja soveltuvuutta sekä motivaatiota. Soveltuvasta koulutuksesta (kasvatus-, ohjaus- tai lastenhoitoala) on etua työllistymisessä. Jos koulutusta ei ole, eduksi on kiinnostus alaan ja sille kouluttautumiseen.

Haastattelut pyritään järjestämään toukokuun aikana.

Työ alkaa: Elokuussa 2020.

Työsuhteen kesto: 12 kk tai palkkatukipäätöksen mukaan. Koeaika on puolet työsuhteen pituudesta. Työ voi alkaa työkokeilumuotoisella tutustumisjaksolla.

Työaika: 5 – 6 tuntia päivässä klo 11 – 17 välisenä aikana.

Työnantaja: Suomen Nuorisoseurat ry, Keski-Suomen aluetoimisto.

Työpaikan osoite: Jyväskylän Normaalikoulun Jälkkärit, Pitkäkatu 8.

Palkkaus: 1450 € / kk (30 tuntia / viikko).

Valittujen henkilöiden on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten parissa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote.

Yhteydenotot: Hakemukset ja CV:t sähköpostitse tiina.kamarainen@nuorisoseurat.fi. Hakemukseen myös tieto palkkatukimahdollisuudesta (palkkatukiprosentti ja palkkatuen kesto). Työn hakuaika päättyy 30.4.2020.

Lisätiedot: Leipää ja Kulttuuria  -hankkeen työhönvalmentaja Tiina Kämäräinen p. 050 348 5826.