Haemme palkkatukeen oikeutettua seuratoiminnan ohjaajaa Keski-Suomen aluetoimistolle

Suomen nuorisoseurat on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton kulttuurisen nuorisotyön toimija. Paikalliset nuorisoseurat ympäri Suomen tarjoavat kulttuurisia harrastuksia kuten teatteria, tanssia ja musiikkia lapsille, nuorille ja aikuisille.

Nyt haemme Jyväskylän alueelle palkkatuettua seuratoiminnan ohjaajaa, jonka työ sisältää lasten ja nuorten kerho- ja harrastustoiminnan kuten kerhotoiminnan, peli-iltojen, kahvilatoiminnan ja muun toiminnan ideointia ja ohjausta. Työ sisältää myös nuorisoseurojen markkinointityötä sekä viestintää kuten sosiaalisen median ja nettisivujen päivittämistä. Työtehtäviä voidaan räätälöidä työntekijän osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.

Etsimme itsenäistä tekijää, jolle tarjoamme avoimen ja lämminhenkisen työyhteisön tuen, perehdytyksen tehtävään sekä valmiita toimintamalleja toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Työtämme ohjaavat järjestömme arvot, joita ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus.

Edellytämme toimeen tarttuvaa työotetta sekä kiinnostusta toiminnan ideointiin, nuorten kohtaamiseen ja ryhmien ohjaamiseen. Eduksi on ohjaus-, järjestö-, ja projektiosaaminen, hyvät sosiaaliset ja viestinnälliset taidot sekä kyky verkostoitua. Tarjoamme joustavat työajat, mahdollisuuden vaikuttaa omaan työnkuvaan ja kerryttää osaamista kulttuurisen nuorisotyön kentältä.

Työaika: 30 tuntia viikossa. Työ sisältää satunnaisia ilta- ja viikonlopputöitä.
Palkkaus: 1450€/kk. Työsuhteessa noudatetaan Jytyn ja Palta ry:n välistä yleissopimusta.
Työsuhteen kesto: Määräaikainen 6-12 kk. Työ alkaa elokuun 2021 aikana.
Työpaikan osoite: Sepänkatu 14 C, 40720 Jyväskylä.

Osa työstä tapahtuu paikallisissa nuorisoseuroissa, minkä vuoksi työntekijältä edellytetään B-ajokorttia ja auton käyttömahdollisuutta. 

Hakijalla tulee olla täysi palkkatukioikeus (100% palkkatukioikeus yhdistykselle). Tiedon palkkatukioikeudestasi saat TE-toimistosta. Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä rikosrekisterilain 6.2. §:ssä tarkoitettu rikosrekisteriote.

Jätä vapaamuotoinen hakemus ja CV viimeistään 20.6.2021. Ilmoita myös palkkatukesi suuruus hakemuksessa. Toimita hakemus ja CV osoitteeseen riikka.jarvinen@nuorisoseurat.fi sekä tiina.kamarainen@nuorisoseurat.fi. Haastattelemme hakijat viikolla 25.

Lisätietoja tehtävästä: Työhönvalmentaja Tiina Kämäräinen p. 050 348 5826 sekä projektikoordinaattori Riikka Järvinen, p. 050 472 7879. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@nuorisoseurat.fi.

Lisätietoja työnantajasta:  www.keskisuomi.nuorisoseurat.fi sekä www.nuorisoseurat.fi