Työkokeilu antoi sysäyksen siirtyä elämässä eteenpäin ja rohkeuden uskoa itseensä

Leipää ja kulttuuria -työllistämishankkeen asiakastarinoissa työkokeilijat ja palkkatuetut työntekijät kertovat kokemuksiaan työelämästä ja järjestökentän töistä.

Kirjoittaminen ja englannin kieli innostivat Lauran opiskelemaan

Olen Laura Rantala, 30v. Lyhyesti summaten, aloin vasta 27-vuotiaana hahmottaa mitä oikeasti haluaisin elämässäni tehdä, ja vasta 29-vuotiaana aloin kunnolla pohtia ja jäsennellä toiveitani elämän ja työuran suhteen. Joten jos tätä joku nuorempi lukee joka murehtii ettei ole vielä keksinyt mitä elämällään haluaisi tehdä tai mitä haluaisi opiskella, niin ei hätää – jotkut meistä saavat nämä ideansa myöhemmin kuin toiset, ja se on ok.

Minäkään en ole vielä täysin varma siitä, mihin nykyinen polkuni johtaa: ajatus itse asiassa hieman paradoksaalisesti luo minulle enemmän turvallisuudentunnetta kuin esim. lukkiutuminen tiettyyn ammattiin niin kuin eräs insinööriystäväni rapakon toisella puolella. Anyways!

Työhistoriani on varsin monipuolinen ja -alainen, samoin kuin mielenkiinnonkohteeni. Harrastan lukemista, kirjoittamista, videopelien pelaamista, luontokuvausta, piirtämistä, ja olen kiinnostunut eri kielistä ja kulttuureista, kielititeteestä (varsinkin internet-lingvistiikasta), autoilusta, teknologiasta ja tekoälyn kehityksestä. Ja tämä on siis se lyhennetty luettelo. Viime aikoina olen myös pitkästä aikaa katsonut paljon animea, ja vähän aika sitten näpräilin Waveform 11 -äänieditointiohjelman kanssa ‘musiikkia’.

Pitkälle aikuisikään asti minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä haluaisin työkseni tehdä: olen aina halunnut kirjoittaa, mutta tiedostanut että kilpailu alalla on kovaa eikä kirjoittamisella välttämättä elätä itseään. Koulussa englannin kieli oli paras oppiaineeni, niin päätin sitten koittaa hakea yliopistoon opiskelemaan sitä lisää.

Keväällä 2012 kaveri kannusti hakemaan Jyväskylän yliopistoon englannin linjalle. Hän oli itse aloittanut vuotta aiemmin, ja tykästynyt kovasti kaupunkiin. Jo pääsykokeisiin tullessa ihastelin paikallisia maisemia. Sainkin sitten opiskelupaikan täältä, ja muutin ensimmäiseen Jyväskylän asuntooni syksyllä 2012. Sen jälkeen onkin ollut monta muuttoa täällä eri puolille kaupunkia.

Englannin lisäksi opiskelin kansainvälistä viestintää, venäjän alkeita, sekä kyberturvallisuuden perusteita.. En kuitenkaan yhtään tiennyt, mitä tutkinnollani haluaisin tehdä: tiesin vain, että halusin päästä käyttämään ja kehittämään tietojani ja taitojani kansainvälisessä firmassa tai vastaavanlaisessa ympäristössä. Minua kuitenkin vaivasi tuolloin paha alemmuuskompleksi ja huono itsetunto, johon vaikutti vahvasti silloinen elämäntilanne, enkä pitänyt omia työllistymisnäkemyksiä lainkaan mahdollisina.

Elämä kuitenkin muuttui aika rajustikin vuonna 2017, kandiksi valmistumiseni tienoilla. Hetken aikaa harkitsin muuttoa muualle, mutta päätin kuitenkin sittenkin jäädä Jyväskylään maisteriopintoja varten. Keskityin maisteriopinnoissa enimmäkseen viestintään ja tietotekniikan kursseihin, mm. tekoälyn perusteisiin.

Olen ollut mukana erilaisissa tapahtumissa, mm. ECCB 2018, TDL 2019, Yläkaupungin yö, sekä Instanssi 2020:ssa. Tehtäväni ovat enimmäkseen keskittyneet infopistetyöskentelyyn, mutta myös tietotekniset taitoni ovat päässeet hioitumaan vaparina ollessa. Aloin miettiä, miten saisin yhdistettyä englannin kielen, tapahtuma-alan ja tietotekniikan jonkinlaiseksi ammattisuunnaksi.

Kesällä 2019 sain kuin sainkin töitä sisäisten dokumenttien kääntäjänä IT-alan firmasta, joka tarjoaa erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja finanssialan yrityksille. Työ alkoi kesätyönä ja jatkui syksyllä määräaikaisena, ja toiveena oli että työt olisivat jatkuneet vielä siitäkin eteenpäin: tarvetta käännöksille kun selvästi oli.

Opiskelusta ja työnteosta tulevaisuuden pohdintaan ja työkokeiluun Leipää ja kulttuuria -hankkeeseen

Alkutalvesta 2020 työt kuitenkin loppuivat, ja koronakin alkoi maailmalla jyllätä. Jäin taas pohdiskelemaan tulevaisuutta: työnhaku jatkui, mutta mietin myös yliopistoon paluuta. Gradun aihetta en vain edelleenkään millään meinannut keksiä, joten tarkastelin muita opintovaihtoehtoja.

Syksyllä 2020 törmäsin sitten Facebookissa Nuorisoseurojen Leipää ja kulttuuria -hankkeen mainokseen, jossa etsittiin työkokeiluun tapahtumajärjestelystä ja projektisuunnittelusta kiinnostuneita henkilöitä. Kiinnostuin tehtävästä oitis: olinkin halunnut päästä kokemaan tapahtumajärjestämistä muutenkin kuin vain avustajan roolissa! Lisäksi hakemaan innoitti mahdollisuus kehittää projektityöskentely-, vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitojani. Muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen oli myös kova tahto päästä tekemään jotain itselle mielekästä kerryttäen samalla lisää kokemusta tapahtuma-alasta.

Ensimmäisinä päivinä enimmäkseen tutustuimme Nuorisoseurojen toimintaan (itse en ollut aiemmin kuullut tai tiennyt seuroista) sekä toisiimme: meillä oli pieni kuuden hengen tiimi, kaksi ohjaajaa, ja yksi seuran toimistoassistentti avusti meitä.

Porukkamme oli varsin monialainen: erilaisista taustoista huolimatta ryhmähenki muodostui nopeasti sellaiseksi, että töihin oli mukava tulla joka päivä ja erilaiseen, uuteen tekemiseen uskaltautui heittäytymään mukaan. Itselle esim. impro-tehtävät ovat aina olleet painajainen, mutta erinomaisten ohjaajien ja muiden ryhmäläisten ansiosta tuli astuttua omien mukavuusrajojen ulkopuolelle – joissain asioissa vähän enemmän, joissain vähemmän.

Aloimme varsin nopeasti pohtia ja ideoida tapahtumaamme. Millaisen tapahtuman voisimme järjestää näinä korona-aikoina niin, että tapahtumassa toteutuisi niin Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema ja idea sekä kävijöiden ja järjestäjien turvallisuus? Miten saisimme Kuohun nuoria paikalle? Ideoista muodostui suunnitelmia, jotka kuitenkin muuttuivat sitten matkanvarrella erään vierailevan puhujan ehdotettua valotapahtumaa. Innostuimme aiheesta ja päädyimme siis järjestämään pienen valotapahtuman Kuohun Kylätalolla – tarkoituksena oli osallistaa kyläläisiä mukaan toimintaan työpajojen kautta. Välillä keskustelimme siitä, mitä teemme jos rajoituksia lisätään ja joutuisimme perumaan tapahtuman kokonaan.

Oma rooli ja vastuu työryhmässä auttoi huomaamaan piilossa olleita vahvuuksia

Omaksi rooliksi muodostui eräänlainen kirjuri. Muistan asioita paremmin kun kirjoitan ne käsin ylös muistikirjaan tai -vihkoon, ja istuinkin usein muita kuunnellen kynä kiinni paperissa. Kun sitten tuli tarve jäsennellä ideoita ja suunnitelmia tarkemmin, ja niin että kaikkien on mahdollista lukea ja päivittää niitä, tarjouduin tekemään Google Docs -tiedoston. Varsin vastuullinen tehtävä, johon en rehellisesti sanottuna vielä muutama vuosi sitten olisi ryhtynyt lainkaan – saati vapaaehtoisesti! Keksin nopeasti tarvittavat väliotsikot ja jäsentelin jo kerättyä infoa oikeille paikoilleen: välillä oli kyllä hetkiä kun mietin, että mitä tulikaan luvattua. Mutta sain suunnitelmapaketin kasaan, ja muu ryhmä oli tulokseen tyytyväinen.

Lisäksi työtehtäviini kuului mm. hankkeen sosiaalisen median päivittäminen, tiedotteen kirjoittaminen, sekä kirjoitin tapahtumasta ilmoituksen Euroopan kulttuuriympäristöpäivien nettisivuille ja käänsin kyseisen ilmoituksen englanniksi.

Työkokeilun kuluessa huomasin ylipäänsä, että yhtenä vahvuutenani on kokonaiskuvan näkeminen ja hallitseminen. Huomasin myös ottavani toisenlaista, johtavampaakin roolia. Meillä oli varsin tiukka aikataulu, työkokeilu kun oli vain kaksi kuukautta, ja välillä kun muut olisivat jääneet pohtimaan jotain yksityiskohtaa niin kehoitin siirtymään asioissa eteenpäin: että kyseinen yksityiskohta ei juuri sillä hetkellä ole relevantti järjestelyiden suhteen.

Työkokeilun aikana pohdimme myös omaa osaamistamme ja sen sanoittamista, sekä vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista. Yksilökeskusteluissa sain kehuja asenteestani ja kyvystäni ottaa vastuuta, sekä kannustusta hakemaan vaativampiinkin tehtäviin. Tämä sai pohtimaan itseäni niin työntekijänä kuin henkilönäkin: minusta on alkanut kuoriutua esiin puolia, jotka olin tietyssä elämänvaiheessa pistänyt piiloon. Aloin ymmärtää, että minustahan voi olla siis enempäänkin mitä olin itse aiemmin uskonut.

Kaiken kaikkiaan työkokeilu on yksi elämäni parhaista kokemuksista, top 5:n joukossa. Pääsin tosiaan vahvistamaan jo olemassa olevia vahvuuksiani, työstämään heikkouksiani, sekä oppimaan uutta mm. valotapahtuman järjestämisestä, tiedotteen kirjoittamisesta sekä tapahtumasuunnittelusta ja -järjestelyistä poikkeusaikoina. Sain olla mukana mahtavassa monialaisessa tiimissä, meillä oli mielenkiintoisia vierailuja sekä vierailijoita auttaen verkostoitumisessa sekä uusien mahdollisuuksien löytämisessä, ja saimme paljon tukea projektiamme varten eri tahoilta. Osa ryhmästämme osallistui myös tyhy-päivään.

Vaikka työskentely oli usein hektistä nopean aikataulun takia, lyhyemmät työpäivät auttoivat hyvin palautumisessa – töiden jälkeen oli energiaa vielä jäljellä lukuisille harrastuksillekin.

Tulevaisuuden työ odottaa ulkomailla

Syksyllä kun pohdimme yhdessä tulevaa ja mm. turvallisuudentunnetta, sanoin että monen vuoden epävarmuuden jälkeen kaipaan turvallisuutta. Etten olisi valmis lähtemään esim. ulkomaille töihin tai vapariksi…

Työkokeilu loppui ja talvi alkoi: itselle varsinkin marras-joulukuu väli on aina aivan hirveää aikaa henkisesti, ja tuo 2020 loppu oli rankempi kuin aiemmat vuodet. Hain muutamia työpaikkoja, mutta joulumieltä ei ollut lainkaan ja enimmäkseen vain nukuin ja piirsin – ja pohdiskelin. Tajusin että vaikka kuinka rakastan Jyväskylän maisemia, niin elämäni ei vain liiku täällä mihinkään. Olin todella turhautunut tuossa talvella kun koitin jaksaa miettiä miten saada itseni kohti unelmiani.

Niinpä kun helmikuun alussa sain LinkedIn kautta työtarjouksen joka veisi minut epämukavuuksien uima-altaani erittäin syvään päätyyn, päätin tarttua tilaisuuteen. Ja nyt, vaikka syksyllä vielä vannoin että en todellakaan tosta noin vain lähde mihinkään, niin olen tosiaan lähdössä töihin ulkomaille erittäin lyhyellä varoitusajalla! Sain vastikään töitä isolta teknologiayritykseltä annotaatioanalyytikkona tekoälyyn ja koneoppimiseen liittyvissä tehtävissä. Työ sijaitsee Irlannissa.

Vaikka kyllä välillä taas mietin että mihin olenkaan ryhtynyt, niin enimmäkseen olen iloinen että lähdin tähän prosessiin: asiaa toki auttaa perheen ja ystävien kannustus sekä se, että firma auttaa aika paljon uudelleensijoittumisessa.

Uskon, että ilman työkokeilukokemusta Nuorisoseuroilla en olisi edes vastannut rekrytoijalle mitään – työkokeilusta sain kuitenkin sysäyksen siirtyä elämässä eteenpäin, ja rohkeuden uskoa itseeni enemmän. Kiitos siis siitä! 🙂

Voin lämpimästi suositella työkokeilua kaikille muillekin elämän murrosvaiheessa olijoille, ja varsinkin Keski-Suomen Nuorisoseuroilla työskentelyä.

-Laura Rantala

Teksti: Laura Rantala

Editointi ja kuva: Riikka Järvinen