Nuorisoseuragaalassa ei oltu säälittäviä

Keljon Tapiolaan ei olisi enempää ihmisiä mahtunut, kun impron ystävät ja nuorisoseuralaiset kokoontuivat yhteen perinteiseen Keski-Suomen Nuorisoseuragaalaan. Illan antiin kuului Keski-Suomen ensimmäisen Improliigan finaali, jossa vastakkain olivat Thö Säälittävät Lievestuoreelta ja Mieletön Sitruuna Jyväskylästä, Keski-Suomen Nuorisoseurojen vuoden tunnustukset sekä kuoro- ja tanssiesityksiä.

Improliigan finaali

Keski-Suomen ensimmäinen Improliiga alkoi syksyllä 2016 Keski-Suomen Nuorisoseurojen ja Osuuskunta Kujeen järjestämänä. Mukaan lähti kuusi joukkuetta, Epätoivo Iskee Jämsästä, Impropaatti, Mieletön Sitruuna ja Ulkohuoneteatteri Jyväskylästä, Jallupappa ja lapset Venekoskelta sekä Thö Säälittävät Lievestuoreelta. Kahteen lohkoon jaetuista joukkueista finaaliin selvisivät Mieletön Sitruuna ja Thö Säälittävät.

Finaalissa tuomareina toimivat Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Ragni Reinhardt, Yle Keski-Suomen toimittaja Mikko Maasola ja improvisaatioteatteri JOO!:n perustajajäsen Antti-Jussi Alarmo. Juontajana toimi tuttuun tapaan Kaisa Kokko Osuuskunta Kujeesta.

Naurun täyteisen kaksituntisen jälkeen voittajaksi selviytyi pistein 103-86 Thö Säälittävät. Voittajajoukkue palkittiin pääsylipuilla Teatterilaiva-risteilylle.

Improliigan aiemmat ottelut

Mieletön Sitruuna ja Thö Säälittävät yhteismusikaalissa

Mieletön Sitruuna ja Thö Säälittävät yhteismusikaalissa. Kuva Otto Keramaa.

Keski-Suomen Nuorisoseurojen vuoden 2017 tunnustukset

Keski-Suomen alueen vuoden nuorisoseuraksi valittiin toisen kerran peräkkäin Jyväskylän seudun Nuorisoseura.

vuoden-nuorisoseura-nsgaala-2017-kuvaaja-otto-keramaa

Jyväskylän seudun Nuorisoseuran puheenjohtaja Susanna Lampinen ja koordinaattori Marja-Leena Aapakari vastaanottivat Vuoden Nuorisoseuran pokaalin pääsihteeri Antti Kalliomaalta. Kuva Otto Keramaa

Palkitut perusteluineen:

VUODEN NUORISOSEURA

JYVÄSKYLÄN SEUDUN NUORISOSEURA RY

Jyväskylän seudun Nuorisoseura on kasvattanut toimintaa ja luonut yhteistyötä muiden Nuorisoseurojen sekä kulttuuritoimijoiden välille. Nuorisoseuran toiminta on saanut näkyvyyttä ja tunnettavuutta toiminta-aluellaan.

Vapaaehtoistoimijat järjestävät toimintaa ja puitteet eri-ikäisille harrastajille ja muille Nuorisoseuran toimintaan osallistuville sekä talon käyttäjille. Yhdistys on mahdollistanut osallistavan toiminta-alustan niin lapsille kuin aikuisille, tukenut uusien toimintojen syntymistä ja olemassa olevien toimintojen kehittymistä.

Jyväskylän seudun Nuorisoseura toimii myös lasten ja nuorten ohjaajille työpaikkana, opiskelijoille työssäoppimispaikkana sekä monien kiinteistö-, keittiö-ja ohjausalan työntekijöiden työpaikkana.

Palkitaan 200€ stipendillä, lahjoittanut Osuuspankki

 Osuuspankki-logo

VUODEN NOUSIJA

Moksin Nuorisoseura ry

Moksin Nuorisoseura täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Seura on perustettu 6.2.1927. Seuran toiminta on ollut vaihtelevaa: välillä vilkasta, välillä hiljaisempaa.  Viime vuosina ja etenkin viime vuonna seura toiminta on saanut uutta tuulta purjeisiin. Jäsenille, kyläläisille on järjestetty erilaisia tapahtumia esimerkiksi teatteri- iltoja. Lapsille on järjestetty kerhotoimintaa. Nuorisoseura toimii tiiviissä yhteistyössä kylän muiden yhdistysten kanssa.

Palkitaan Nuorisoseuratuotepaketilla, lahjoittaja Suomen Nuorisoseurat

 

VUODEN TEATTERITEKIJÄ

Anumaaria Tulla, Luova lava toiminnan ohjaaja ja Hetki Taiteilijana yhteisesityksen käsikirjoittaja ja ohjaaja ja nuorisoteatteritoiminnan kehittäjä Jyväskylässä

Luova lava lapsille -leiritoimintaan kuuluu, että lapset tulevat nähdyksi ja kuulluksi. Leirit huipentuvat Hetki taiteilijana -esityksiin, jotka tuovat leirin aikana tehdyn toiminnan näkyväksi ja mahdollistavat lapsille  onnistumisen elämyksiä. Ohjaajana Anumaaria huomioi erinomaisesti taiteellisen lopputuloksen sekä lasten osallisuuden esityksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Anumaaria Tulla on myös ansioitunut draamapajojen koulutuksessa sekä jyväskyläläisen nuorisoteatteritoiminnan koordinoinnissa laajassa, eri toimijoiden muodostamassa verkostossa.

Palkitaan lahjakortilla, lahjoittanut Jyväskylän Kaupunginteatteri

 jkl-teatteri-logo

VUODEN KULTTUURITEKO

Teatteriyhdistys Kulissi ry / Rocky Horror Show

Kulissi esitti kesällä 2016 yleisömenestykseksi nousseen Rocky Horror Show:n. Musikaali on kulttimainetta saaneen elokuvan lavalle tuotu versio, jonka menestyksekkäästi ohjasi Antti Viitamäki. Rocky Horror Show oli visuaalisuudeltaan ja äänimaailmaltaan huikaiseva teos, joka hakee harrastajateatterikentältä veroistaan koko maasta. Musiikista vastasi Rami-Jussi Ruodemäen ohjaama livebändi ja näyttävät tanssit olivat koreografi Anne Joutsinmäen käsialaa. Koko näyttelijäporukka heittäytyi uskomattomaan tarinaan, eikä hikeä (tai paljasta pintaa) säästelty!

Rocky Horror Show sai aikaiseksi positiivista pöhinää kesäteatterikentän tavanomaisen tarjonnan ohella, ja näytelmä valittiin Keskisuomalaisen kesäteatteriliitteen kansikuvaksi. Katsojia näytelmällä oli tasan 3000, joka tarkoittaa Kulissin 220 paikan katsomolla lähes kaikkien esitysten loppuunmyyntiä.

Kulissin kesän 2016 Rocky Horror Show oli täynnä vapaata seksuaalisuutta, räiskyvää rockia, valojen ilotulitusta, kujeilevaa huutelua, ja toden totta, tekemisen riemua!

Palkitaan lahjakortilla, lahjoittanut Jyväskylän Kaupunginteatteri

jkl-teatteri-logo

VUODEN VERKOSTOITUJA

Inka Somerla / Ison Tanhuujat

Inka Somerla on jo pitkään toiminut niin omassa nuorisoseurassa kuin valtakunnallisen toiminnan ja järjestön hallinnon parissa. Inka on aina mukana, kun jotain yhteistä järjestetään. Hän on antanut omaa projektitoiminnan, ohjauksen sekä viestinnän osaamistaan Nuorisoseurajärjestön käyttöön, mikä on näkynyt positiivisena ja värikkäänä toimintana verkossa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Palkitaan kirjapalkinnolla, lahjoittanut Posiitiivarit

positiivarit-logo

VUODEN OHJAAJAT

Milja Parviainen, Siiri Tiilikka / ISON TANHUUJAT

Milja ja Siiri ovat ohjanneet monen vuoden ajan menestyksekkäästi Pisarat- ryhmää ISOn Tanhuujissa. Siiri ja Milja ovat pidettyjä ohjaajia ryhmäläisten keskuudessa. He luotsasivat Pisarat Hopeasarjaan Nuorisoseurojen viime vuoden Tanssiralli-katselmuksessa.

Palkitaan lahjakorteilla, lahjoittanut Minimani

minimani-logo

VUODEN NUORISO- VAPAAEHTOISTEKIJÄ

Eila Kalavainen / Hietaman nuorisoseura ry

Yli 60 vuotta nuorisoseuralainen. Kymmeniä vuosia johtokunnassa aktiivisesti toimien. Hietaman Nuorisoseura Näyttämö ry:ssä näyttelijänä. Talkoissa paikalla ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä.

Esimerkkinä nuoremmille, ”Super Eila”.

Palkitaan kirjapalkinnolla, lahjoittanut Suomen Nuorisoseurat / Keski-Suomi

 

VUODEN TANSSITEKO

Aika Matka! konsertin toteuttajat:

Jämsän Tanhuujat, ISOn Tanhuujat, Jyväskylän seudun Nuorisoseura ja taiteellinen johtaja Paula Kettu

Aika Matka! Konsertti oli Kansantanssin Riemuvuoden keskisuomalainen loppuhuipennus, jossa esiintyi yli 130 tanssijaa ja muusikkoa sekä 12 eri-ikäisten kansantanssiryhmää Jyväskylästä ja Jämsästä. Konsertti oli läpileikkaus esittävän kansantanssin matkasta 1800-luvulta tähän päivään ja tulevaisuuteen.
Aika Matka! -konsertissa nähtiin sekä uusia koreografioita että sommiteltuja perinteisiä tansseja ja se soljui eteenpäin videoiden välityksellä. Jokainen aika ja tekijä on jättänyt merkkinsä kansantanssiin ja niistä nivoutuu yhteinen tulevaisuus. Hyvän yhteistyön tuloksena saatiin aikaan hieno konsertti ja täysi yleisöllinen katsojia.

Palkitaan NS-kahvilla, lahjoittanut Suomen Nuorisoseurat / Keski-Suomi

 

VUODEN LIIKUTTAJA

Elisa Kirvesniemi / Jyväskylän seudun Nuorisoseura ry

Elisa Kirvesniemi on innostanut nuorisoseuralaiset kuntoliikunnan pariin. Hän on kouluttanut toimijoita järjestämällä luentoja lihaskuntoharjoittelusta ja liikunnan aloittamisessa huomioitavista asioista, ohjannut nuorisoseurojen liikuntaryhmiä ja ohjaajien tapaamisissa näytetunteja. Elisa on myös ohjannut avoimia kahvakuula-iltoja Keljon Tapiolassa vakiinnuttaen toiminnan osaksi nuorisoseuralaisten viikkorytmiä.

Palkitaan kirjapalkinnolla, lahjoittaja Positiivarit

positiivarit-logo

ERITYISMAININTA TALKOOTOIMINNASTA

Leena Brandt-Ekholm, Muuramen nuorisoseura ry

Silloin kun hätä on suurin, on Leena paikalla. Rauhallisen varmasti hän hoitaa hänelle annetut talkootehtävät ja kerkeää vielä auttamaan muita. Leena on ollut Nuorisoseuran tukena silloinkin kun muut ovat paikkansa jättäneet. Talkoissa ja tapahtumissa voidaan aina luottaa Leenan kokkitaitoihin. Leenalta syntyy niin maistuvat keitot kuin maukkaat täytekakut.

Palkitaan Nuorisoseuratuotteilla, lahjoittanut Suomen Nuorisoseurat / Keski-Suomi

 

ERITYISMAININTA TALKOOTOIMINNASTA

Anne Nenola, Jämsän Tanhuujat ry.

Kolme sanaa: luotettava, tehokas, aktiivinen. Nämä kuvaavat parhaiten Annea. Anne on Jämsän Tanhuujien innokas talkoolainen, joka huolehtii siitä, että ryhmä /ryhmät pääsee maailmalle esiintymään turvallisesti.

Vastuuta seuran toiminnasta hän kantaa myös johtokuntalaisena.

Anne, jos kukaan ansaitsee vuoden talkoolaisen maininnan.

Palkitaan Nuorisoseuratuotteilla, lahjoittanut Suomen Nuorisoseurat / Keski-Suomi

 

ERITYISMAININTA TEATTERITOIMINNASTA

Venekosken Nuorisoseura ry/ Impro-ryhmä Jallu pappa ja lapset

Pappa: Jari Ihalainen & Lapset: Karppi Mykkänen, Salla Vilhunen, Emma Lampi ja Simo Häkkinen

Venekosken perinteikkään nuorisoseuran Kesäteatteri voi olla huoleton.  Uusi kasvava sukupolvi varmistaa, kera “kummisetänsä”, että Venekoski säilyy maailmankartalla.

Ryhmä uskaltui rohkeasti, ennakkoluulottomasti ensimmäisenä nuorisoseurana Impro-kisaan.

palkitaan lahjakortilla, lahjoittanut Jyväskylän Kaupunginteatteri

jkl-teatteri-logo

ns_pienilogo