J.H. Erkon kirjoituskilpailu 2025 on avoinna – tekstilajina on lyriikka ja kilpailuaikaa maanantaihin 31.3. asti
Vuonna 1957 perustettu J.H. Erkon kirjoituskilpailu on yksi maamme vanhimmista ja arvostetuimmista kirjoituskilpailuista. Sen tarkoitus on löytää lahjakkaita ja kiinnostavia julkaisemattomia kirjoittajia ja auttaa heitä eteenpäin kirjallisella urallaan.
Kilpailuun voivat osallistua vuonna 1995 syntyneet ja sitä nuoremmat kirjoittajat. Kilpailuun osallistutaan sähköisesti täyttämällä ilmoittautumislomake, joka on auki 31.3. klo 16:00 saakka.
Tarkat osallistumisohjeet löytyvät kilpailun omilta sivuilta.
Palkinnot jaetaan Helsingin kirjamessuilla
Vuoden 2025 raadissa toimivat Risto Oikarinen, Virpi Alanen, Jonna Nummela eli Nihkee sekä Kallion lukion opiskelija Senja Ollikainen. Kaikki kilpailutekstit lukee erillinen esiraati, johon kuuluvat Milka Luhtaniemi ja Maaria Ylikangas.
J.H. Erkon kirjoituskilpailun ensimmäinen sija palkitaan 1 000 euron, toinen sija 700 euron ja kolmas sija 500 euron palkinnoilla. Palkintosijalle saatetaan valita yksi tai useampi palkittu käsikirjoitus. Palkintojen lisäksi jaetaan raadin valitsema määrä kunniamainintoja. Kilpailussa sijoittuneille ja kunniamaininnan saaneille tarjotaan yhteispalkinnoksi kirjoittajakurssi. Palkinnot jaetaan lokakuussa Helsingin kirjamessuilla.
Kilpailun järjestävät Nuoren Voiman Liitto, Suomen Nuoriso-opisto Paukkula sekä Suomen Nuorisoseurat. Palkintoa tukee Jane ja Aatos Erkon säätiö.
Nuorisoseurojen kautta voi hakea uutta osaamismerkkiä. Osaava pelisuunnittelija -osaamismerkki on suunnattu henkilöille, jotka ovat osallistuneet osallistavan pelisuunnittelun ryhmään, jossa on tuotettu oma peli.
Osaamismerkki kehitettiin Livohka -hankkeessa, jossa pohjoiskarjalaiset nuorten ryhmät pääsivät suunnittelemaan itse keksimänsä pelin alusta loppuun asti. Ainoa rajaus oli, että pelit eivät voineet olla digitaalisia. Nuoret loivat hankkeen aikana monenlaisia pelejä aina liikunnallisesta pelistä pakohuoneisiin.
Jokainen Livohkan toiminnassa mukana ollut nuori sai hakea Osaava pelisuunnittelija -merkkiä itselleen. Osaamismerkki näyttää, että sen saaja tuntee pelisuunnittelun prosessin, on osallistunut pelisuunnittelun eri vaiheisiin osana ryhmää, tunnistaa oppimiansa asioita sekä omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan, ja ymmärtää harrastustoiminnan merkityksen osana omaa elämää ja hyvinvointia.
Osaamismerkki jää osaksi Nuorisoseurojen osaamismerkkikirjastoa, ja on jatkossa kenen tahansa vastaavassa toiminnassa mukana olevien haettavissa ja hyödynnettävissä.
Osaamismerkistä hyötyä töihin tai kouluun hakiessa
Osaamismerkki on tapa tunnistaa ja antaa tunnustusta yhdistys- ja harrastustoiminnassa kertyneestä osaamisesta. Merkkiä voi hyödyntää esimerkiksi CV:ssä työpaikkaa hakiessa tai oppilaitosten valintakokeissa. Työelämän tai opintojen ulkopuolella olevalle nuorelle toiminnan opinnollistaminen voi olla erityinen motivaatiotekijä toimintaan osallistumiselle.
Nuorisoseuratoiminnasta hankittua osaamista voi todentaa yli 30 merkin kautta. Merkkejä voi hakea esimerkiksi esihenkilönä toimimisesta, asiakaspalvelusta, seurantalon ylläpitämisestä, harrastamisesta ja ohjaamisesta.
Nuorisoseuroilla työskentelee ympäri maan satoja harrastusohjaajia mitä moninaisimpien lajien parissa. Joskus ohjaaminen ja ohjaajan työ herättävät ajatuksia, joiden ääreen olisi syytä pysähtyä.
Helmikuussa järjestämme kaikille nuorisoseurojen ohjaajille avoimen Ohjaajainhuoneen eli virtuaalisen vertaisiltapäivän 11.2. klo 17-18.30. Teams-tapaamisena järjestettävä Ohjaajainhuone on vertaistuellinen hetki pohtia eteen tulleita haasteita ja esittää kysymyksiä toisille samassa tilanteessa oleville. Tilaisuus sisältää ohjattua keskustelua, jota käydään yhdessä suullisesti ja kirjoittamalla.
Lähetämme Teams-linkin kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille maanantaina 10.2. Lisäksi voit ilmoittautumislomakkeella kertoa aiheita, kysymyksiä ja esimerkkejä, joita haluaisit käsiteltävän tapaamisessa. Tapahtuman sisältö rakennetaan osallistujien ennakkokysymysten ja tapausesimerkkien pohjalta.
Jos mielessäsi on aihe, esimerkki tai kysymys, jonka käsittelyä kaipaat, mutta et pääse paikalle tilaisuuteen, jätä sähköpostiosoitteesi ja aiheesi ilmoittautumislomakkeelle. Tapaamisessa käsiteltyjen aiheiden koonti lähetetään jälkikäteen kaikille sähköpostiosoitteensa antaneille. Koonnissa kaikista aiheista, kysymyksistä ja tapausesimerkeistä kerrotaan yleisellä tasolla, jolloin yksittäinen tapaus, nuorisoseura tai ohjaaja ei ole tunnistettavissa.
Keskustelua ohjaa pedagogi, teatteriohjaaja ja Luovasti liikkuen -hankkeen projektipäällikkö Marja Pylkäs Jyväskylästä.
Lämpimästi tervetuloa jakamaan ja oppimaan toisilta!
Onko seurassanne panostettu tänä vuonna kierrätykseen tai tarjottu entistä enemmän lähiruokaa? Etsimme ehdotuksia Vuoden 2024 vastuullisuusteosta!
Suomen Nuorisoseurat jakaa vuosittain Vuoden vastuullisuusteko -tunnuksen, jolla juhlistetaan ympäristöön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan liittyviä tekoja. Teko voi olla pienikin, mutta sillä on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan. Palkinto myönnetään teosta, joten toteuttaja voi olla nuorisoseura, yksittäinen harrastusryhmä tai vaikka vapaaehtoisporukka.
Vuoden vastuullisuusteoksi voi ehdottaa monenlaisia tekoja, jotka jollain tavalla edistävät vastuullisempaa ja kestävämpää nuorisoseuratoimintaa. Teko voi liittyä esimerkiksi ympäristöön, esteettömyyteen, saavutettavuuteen, turvallisuuteen tai ekologisuuteen.
Kierrätysmateriaalien käyttö harrastusryhmän esiintymisasuissa.
Lähi- tai kasvisruoan tarjoaminen nuorisoseuran tapahtumassa.
Kimppakyytien järjestäminen harrastusryhmän esityksiin tai harjoituksiin.
Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotto nuorisoseuran toiminnassa tai harrastusryhmässä.
Kulttuuriperinnön säilyttäminen esimerksi perinnetaitoihin liittyvän tapahtuman muodossa.
Nuorisoseurantalon esteettömyyden parantaminen pyörätuolirampin, invavessan tai ohjeistuksen muodossa.
Alueen tai nuorisoseurantalon kierrätysmahdollisuuksien parantaminen.
Harrastusryhmän tarjoaminen erityisryhmille.
Paperitulosteista luopuminen tai niiden vähentäminen.
Vanhojen materiaalien uudellenkäyttö uuden ostamisen sijaan.
Esimerkkejä erilaisista vastuullisuusteoista voi katsoa Nuorisoseurojen kestävän kehityksen materiaaleista. Monessa nuorisoseurassa tehdään jo paljon vastuullisia valintoja, mutta niitä ei aina tule ajatelleeksi. Kestävän kehityksen materiaalit auttavat hoksaamaan erilaisia tekoja.
Ehdotuksia vuoden 2024 aikana toteutetuista vastuullisuusteoista voi jättää verkkolomakkeen kautta: Vuoden 2024 vastuullisuusteko
Viimeinen ehdotuspäivä on 31.12.2024. Suomen Nuorisoseurojen hallitus päättää palkittavasta teosta ja tunnustus jaetaan Nuorisoseurapäivän pääjuhlassa maaliskuussa 2025.
Kulttuuriharrastukset tuovat kavereita, opettavat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa sekä toimimaan ryhmässä. Niissä koetaan arvostusta sekä opitaan tunnistamaan ja käsittelemään tunteita. Tanssi-, teatteri, sirkus-, musiikki-, sana- tai kuvataideharrastus myös haastaa sopivasti ja opettaa kestämään pettymyksiä. Kulttuuriharrastuksen myötä nuori oppii useiden taitojen lisäksi ymmärtämään itseään sekä omaa ja muiden toimintaa. Nämä kaikki tukevat nuoren identiteetin rakentumista ja antavat merkittäviä työkaluja myös opiskelu- ja työelämää ajatellen.
Toisen kerran toteutetun Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset 2024 -selvityksen tulokset tuovat myönteistä ja ennen selvittämätöntä tietoa kulttuuriharrastusten vaikutuksista erityisesti harrastajien omasta näkökulmasta. Reilusta 1 300 eri-ikäisen vastauksesta, joista kolmannes on alle 29 vuotiaita, käy ilmi, kuinka merkityksellistä nuorena aloitettu kulttuuriharrastus on.
Kiinnostavaa tuloksissa on, että osallistujat ovat hämmästyttävän yksimielisiä harrastusalasta riippumatta. Jopa 97,7 prosenttia vastaajista kokee, että on saanut uusia kavereita harrastuksen myötä ja peräti 98,4 prosenttia ajattelee harrastuksen tarjoavan sopivia haasteita, joiden selvittämisestä tulee hyvä mieli.
Tulokset osoittavat, että kulttuuriharrastuksella voidaan taistella myös kiusaamista ja syrjintää vastaan. Jopa 97,6 prosenttia vastaajista ei ollut kokenut harrastuksessa kiusaamista tai syrjintää. Myös kokemus siitä, että voi vaikuttaa harrastusyhteisössään oli korkea (93,6 %).
Selvityksen tulokset osoittavat, että kulttuuriharrastaminen tuo jatkuvuutta elämään ja osa vastaajista kuvasi omaa harrastusta elämäntavaksi. Tulokset tiivistyvät hyvin yhden nuorisoseurassa harrastavan vastaukseen: ”Turvallisessa ja hyväksyvässä joukossa harrastaminen on lisännyt itsevarmuuttani, tuonut taitoja sekä kykyjä, joita olen voinut hyödyntää pitkin elämääni töissä, harrastaessa kuin siviilissä. Olen oppinut toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, hyväksymään kaikki sellaisena kuin kukakin on.”
Kyselyn tuloksista nähdään selkeästi, että panostaminen kulttuuriharrastamiseen kannattaa ja sen positiivisia vaikutuksia tulee selvittää edelleen. Siinä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia nuorten hyvinvoinnin edistämisessä.
Dungeons and Dragons, tuo harrastus vuosikymmenten takaa, on täällä jälleen. Keski-Suomessa on viime vuosina herätelty hanketoiminnan kautta uutta roolipeliharrastusta ympäri maakuntaa, ja nyt työ alkaa saavuttamaan sen pisteen, että harrastajista aletaan muovaamaan oman lajinsa ohjaajia.
Pelinjohtaja keskeisessä roolissa
Roolipelit etenevät tavallisesti siten, että pöydän äärelle kerääntyy noin 5 pelaajaa, joista yksi on vastuullinen pelinjohtaja. Pelinjohtaja, eli ”Dungeon Master” tai ”DM”, tai ”Game Master” eli ”GM”, toimii pelin kertojana sekä tuomarina. Yleensä DM:n vastuulle kasautuu sääntöjen tulkitseminen sekä paksujen kampanjakirjojen lukeminen. DM on myös vastuussa pelin kulusta ja pitää lukuisia naruja käsissään pelatessaan koko fantasiamaailmalla, missä muiden pelaajien pelaajahahmot seikkailevat.
Tätä vastuullista tehtävää helpottamaan luotiin Seikkailun Mestarit -hanke, jolle Jyväsriihi ry on myöntänyt Leader -rahoituksen, joka koostuu EU:n maaseuturahastolta saadusta tuesta, valtionosuudesta ja toiminta-alueen kuntien tuesta.
Seikkailun Mestarien ydinkonsepti on kouluttaa pelaajista pelinjohtajia, jotta roolipeliharrastus voi jatkua Keski-Suomen kylillä itsenäisesti ja ilman ulkoista toimijaa. Tämän tavoitteen tueksi luotiin pelinjohtajakoulutus, jossa opitaan pelinjohtajan tehtävistä ja roolista sekä valmistetaan oma lyhytseikkailu ja vedetään se muille pelaajille.
Koulutukset tuovat myös eri alueiden harrastajat kohtaamaan samassa paikassa yhteisen mielenkiinnonkohteen äärellä. On valtavan tärkeää nähdä, että oma kiinnostus ei ole outoa tai noloa, vaan on myös muita, joita kiinnostaa sama harrastus.
Ensimmäinen pelinjohtajakoulutus oli suosittu
Ensimmäinen täyteen tullut pelinjohtajakoulutus järjestettiin Keski-Suomen aluetoimistolla 26.10. Koulutukseen osallistui 10 eri ikäistä nuorta, jotka pääsivät kuulemaan hankkeen vetäjän Otto-Pekka Keramaan näkemyksiä pelinjohtajuudesta. Keramaa on ohjannut D&D-harrastusta pelinjohtajana viimeiset kolme vuotta Keski-Suomessa ja vapaa-ajalla sitäkin pidempään.
Koulutuksessa kuultiin luennon lisäksi pelaajien hauskoja kokemuksia, fiiliksiä sekä kommelluksia. Jokaisella oli kerrottavanaan jokin hauska muisto tai tapahtuma omasta ryhmästään. Oli barbaareja, jotka nukkuivat olkikatolla ja söivät sahanpurua, velhoja, jotka yrittivät neuvotella lohikäärmeen kanssa (huonoin seurauksin) sekä sotureita, jotka nousivat kanveesista viime hetkellä, vaikka pelaaja itse oli jo puoliksi talosta ulkona.
Otto-Pekka Keramaa kouluttaa uusia pelinjohtajia.
Seuraavaksi koulutuksessa kokoonnutaan edellämainitun lyhytseikkailun ääreen. Lyhytseikkailu, eli ”One-shot” kestää tavallisesti yhden illan ja se on hyvä tapa kokeilla siipiään pelinjohtajuudessa. Aluetoimistolla koulutettavat pääsevät ohjaajan opastuksessa kirjoittamaan hahmoja ja maailmoja sekä valmistamaan karttoja ja pelinappuloita.
Jos kaikki menee hyvin, Keski-Suomessa on pian 10 rautaista pelinjohtajaa!
Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot järjestetään jälleen 23.11.2024-28.2.2025. Yhdessä muiden kansantanssijärjestöjen kanssa järjestettävä koulutus antaa kansantanssin harrastajalle valmiudet toimia kansantanssiryhmän ohjaajana seuratoiminnassa tai päiväkotien ja koulujen kerhotoiminnassa.
Koulutus sisältää kansantanssin tekniikkaa ja ryhmän ohjaamista
Ohjaajakoulutus perehdyttää suomalaisen kansantanssin tekniikkaan ja sen opettamiseen, suomalaiseen kansanperinteeseen, ryhmän toimintaan ja sen ohjaamiseen sekä harrastustoiminnassa kasvattajana toimimiseen. Koulutuksesta saa myös valmiuksia kansantanssialan ammatilliseen koulutukseen hakeutumiselle.
Koulutus koostuu perusopinnoista (3 op) ja valinnaisista lisäopinnoista. Perusopinnot (kaksi viikonloppua ja verkko-opinnot) suoritetaan yhtenäisenä kokonaisuutena. Yksi opintopiste sisältää 27 tuntia opiskelua, joista vähintään 20 on lähiopetusta. Perusopinnoista valmistutaan kansantanssin ohjaajaksi ja siitä saa todistuksen vain käymällä koulutuksen eri osiot yhtenä kokonaisuutena.
Perusopintoihin kuuluu kaksi lähijaksoa ja verkko-opintoja
Perusopintojen kokonaiskesto on 23.11.2024-28.2.2025. Kokonaisuus alkaa 23.-24.11. Lahdessa pidettävällä lähijaksolla. Toinen lähijakso järjestetään 15.-16.2.2025 Klaukkalassa, Nuorisoseurantalo Roinelassa. Lisäksi opiskelijat suorittavat tehtäviä peda.net-kouluverkossa.
Kouluttajina ensimmäisellä lähijaksolla toimivat Paula Kettu (tanssinopettaja YAMK) ja Susanna Kivinen (tanssinopettaja AMK). Toisella lähijaksolla kouluttajina ovat Susanna Kivinen (tanssinopettaja AMK) ja Maiju Laurila (tanssinopettaja YAMK).
Kouutuksen hinta on 350 €/hlö ja se sisältää:
Opetuksen.
Majoituksen ja ruokailut lähijaksoilla.
Todistuksen sekä digitaalisen Open Badge -osaamismerkin.
Ilmoittaudu 3.11. mennessä
Koulutukseen ilmoittaudutaan tapahtumakalenterin kautta viimeistään 3.11. Koulutukseen osallistuvien suositeltu alaikäraja on 16 vuotta.
Ilmoittautuminen on sitova. Kurssi toteutetaan, jos ilmoittautuneita on vähintään 10.
Toista kertaa tehty Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset (KULHA) -selvitys vahvistaa käsitystä siitä, että kulttuuriharrastamisella on merkittäviä vaikutuksia hyvinvointiin. Selvityksen toteuttivat Opintokeskus Kansalaisfoorumi ja Taiteen perusopetusliitto (TPO-liitto) yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa. Selvityksiin vastasi yhteensä lähes 3500 eri-ikäistä kulttuurinharrastajaa.
Yksinäisyys on valtava yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa kaikenikäisiä suomalaisia. KULHA-selvitysten mukaan haasteeseen voidaan vastata kulttuurin harrastamisella. Jopa 98 % Kansalaisfoorumin kyselyyn vastanneista ilmoitti saaneensa uusia kavereita harrastuksen myötä. TPO-liiton vastaajista 97 % koki saavansa myös arvostusta harrastustoiminnassaan. Vastaava luku oli Kansalaisfoorumin vastaajissa lähes 94 %. ”Teatterin harrastaminen on voimaannuttavaa. — Saa kokea olevansa täysin hyväksytty sellaisena kuin on ja saa kokea elämää tunteineen erilaisten ihmisten kanssa.”
Kulttuuriharrastaminen vahvistaa selvityksen mukaan selvästi myös oppimismyönteisyyttä ja lisää oppimisen nälkää. TPO-liiton yli 98 % ja Kansalaisfoorumin vastaajista 97 % koki oppimisen iloa. Kansalaisfoorumin vastaajista 97 % koki harrastuksen lisänneen halua oppia lisää. TPO-liitossa vastaavaa koki 98 %. ”Olen oppinut ja kehittynyt hyvin monissa taidoissa. Erityisesti rohkeuteni ja itsevarmuuteni on kasvanut.”
Järjestöissä ja taiteen perusopetuksessa lähes 250 000 eri-ikäistä ihmistä eri puolilla Suomea tanssii, musisoi ja harrastaa visuaalisia taiteita, sanataidetta, teatteria ja sirkusta yhdessä. Kansalaisfoorumi teki selvityksen yhdessä Suomen Harrastajateatteriliitto ry:n, Suomen Kansanmusiikkiliitto ry:n, Suomen Nuorisoseurat ry:n ja Nuori Kulttuurin, Suomen Nuorisosirkusliitto ry:n sekä Suomen Puhallinorkesteriliitto ry:n kanssa.
Taiteen perusopetusliiton kumppaneina selvityksessä olivat jäsenjärjestöt Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto ETOL ry, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, Kuvataidekoulujen liitto ry, Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry, Suomen sanataideopetuksen seura ry ja Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry.
Paikalliset nuorisoseurat eri puolilla Suomea tarjoavat jälleen runsaasti harrastusmahdollisuuksia lapsille, nuorille ja aikuisille. Yli 500 nuorisoseurasta löytyy tekemistä aina teatterista kokkikerhoon ja sirkuksesta sählyyn.
Ryhmät alkavat elo-syyskuussa ja niihin ilmoittaudutaan seurakohtaisesti. Kätevimmin harrastusryhmiä voi selata Harrastushausta, josta löytyy niin seurojen kuin ryhmienkin tarkat tiedot: Etsi harrastusryhmä ja ilmoittaudu
Jos oman alueesi harrastustietoja ei vielä löydy Harrastushausta, kannattaa käydä kurkkaamassa sivua myöhemmin uudelleen. Ryhmien tietoja päivitetään Harrastushakuun sitä mukaan, kun ilmoittautuminen niihin aukeaa. Harrastusryhmistä löytyy tietoa myös kyseisten nuorisoseurojen kotisivuilta sekä somekanavista.
Miksi nuorisoseuroissa on hyvä harrastaa
Harrastamistoimintamme taustalla ovat arvomme osallisuus, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja moninaisuus.
Meille jokainen on tervetullut harrastamaan juuri sellaisena kuin on. Toiminnassamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja ohjaajiamme on koulutettu yhdenvertaisuus-, moninaisuus- ja osallisuusasioista.
Halutessaan meillä pääsee osaksi vahvaa yhteisöä, joka kannattelee myös harrastamisen ulkopuolella. Moni kuvaa omaa harrastusporukkaansa nuorisoseuraperheeksi, joka on hitsautunut yhteen yhteisen tekemisen äärellä.
Useilla nuorisoseuroilla on vuosien kokemus toiminnan järjestämisestä ja se näkyy – viime vuonna 23 000 harrastajaa harrasti eri nuorisoseuroissa. Tervetuloa mukaan!
Tervetuloa kokeilemaan aikuisten keppihevosrataa – lapset saavat opettaa!
Suomen Nuorisoseurat ja Keppihevosharrastajien yhdistys tuovat #VapausHarrastaa-kampanjassa kesätapahtumiin keppihevosradan, jota ratsastamaan ovat tervetulleita aikuiset. Lapset ja nuoret saavat toimia opettajina ja kannustajina, ja heidän lisäkseen toimintaa ohjaavat Keppihevosharrastajien yhdistyksen nuoret aktiivit.
Tule kokeilemaan hauskaa ja hikistäkin keppihevosharrastusta hyvässä seurassa! Keppihevosrata löytyy näistä paikoista heinä-elokuussa:
ke 3.7. klo 12-14 Jyväskylän Kesä, Lasten Kesä Mäki-Matin perhepuistossa
la 6.7. klo 12-14 Toivakan markkinat
su 7.7. klo 13-16 Joutsan Joutopäivät: Joutsan Talomuseo
ma 8.7. klo 16.30-19 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat
ke 14.8. klo 17-19 Lasten tapahtuma Jyväskylän Lounaispuistossa
#VapausHarrastaa -kampanjan tavoitteena on herätellä aikuisia huomaamaan omien asenteidensa vaikutus lasten ja nuorten harrastuneisuuteen. Taustalla on keppariharrastajien jaettu kokemus siitä, että keppihevosharrastusta pidetään leikkimisenä, joka pitää jossain kohti lopettaa.
Kampanjalla halutaan lisätä lajin tunnettuutta ja ymmärrystä lajin harrastamista ja harrastajia kohtaan, ja samalla herätellä aikuisia huomioimaan asenteidensa, kommentointinsa ja ennakkoluulojensa vaikutukset nuoriin harrastajiin lajissa kuin lajissa.
Kampanjapäivinä aikuiset pääsevät yhdessä lasten ja nuorten kanssa kokeilemaan keppihevosharrastusta hyvässä seurassa, sekä pohtimaan harrastusten vaikutusta lasten ja nuorten elämään, asenteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin.
Kampanjan taustalla on Luovasti Liikkuen -hanke, jossa toteutetaan lapsille ja nuorille suunnattuja luovan liikunnan harrastekokeiluja ja järjestetään yhteistyöorganisaatioille ja –seuroille koulutusta kulttuurihyvinvoinnin, osallisuuden ja terveyden edistämisen teemoista.