Tag Archives for " Kuukauden nuorisoseura "

Lokakuun 2019 nuorisoseura: Sahrajärven Kylä- ja Nuorisoseura ry

Kuva Sahrajärven Kylä- ja Nuorisoseura ry:ltä
  • Yhdistyksen nimi: Sahrajärven kylä- ja nuorisoseura ry
  • Kotipaikka: Multia
  • Perustamisvuosi: 1919
  • Kotisivut: ​Facebook​​​​​​​​​


  1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

    Kämppäelämää Multian mustissa metsissä -näytelmän ensi-ilta kesällä 2003. Sahralinna oli tupaten täynnä väkeä. Näytelmän käsikirjoitus oli omaa tuotantoa ja saatiin hyvä näytelmäporukka kokoon. Monen vuoden hiljaiselon jälkeen ryhdyttiin toimimaan ja toimintaa on ollut siitä lähtien tähän päivään saakka.

  2. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

    Teatterilaiva.

  3. Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

    Nuorisoseurantalon kunnostaminen, jossa viimeisimpänä isona saavutuksena on vesikaton uusiminen kesällä 2019.

  4. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

    Jonkun yhteisen tapahtuman järjestäminen. Järjestävää porukkaa olisi enemmän, saataisiin yleisöä enemmän koolle ja myös riskejä voitaisiin jakaa.

  5. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

    Talven aikana suunnitellaan Sahralinnan ympäristöön arboretum ja keväällä on tarkoitus istuttaa taimet.

  6. Nuorisoseuranne erikoisuus?

    Näyttämötoiminta ja kesäkahvila kirpputoreineen. Tulevina vuosina myös puulajipuisto Sahralinnan ympärillä kaiken kansan tutustuttavissa ja toivottavasti myös nähtävissä vielä 100 vuoden päästä.


Multian kunnanjohtaja Noora Pajari istuttaa ensimmäisen taimen arboretumiin 100-vuotisjuhlissa 1.9.2019

7. Mikä olisi seuranne ”iskulause”?

Seuraava ajatus on esiintynyt usein seuran alkuvuosien vuosikertomuksissa loppukaneettina, ja se on edelleen ajankohtainen: Toivoisin jatkuvaa kasvavaa innostusta, että voisimme näyttää, mit´täällä pienikin voi, kun suurta se unelmoi.

8. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?

Muurahainen, pieni ja huomaamaton mutta ahkera, aikaansaapa ja yhteiseen kekoon kortta kantava. Tämä eläin löytyy myös kuntamme vaakunasta.

9. Kymönkosken Nuorisoseura kysyy: Väsyttääkö seuratoimijoita?

Usein lähteminen väsyttää, mutta palatessa on iloinen ja virkistynyt mieli yhdessä tekemisestä.

10. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?

Mistä teemasta haluaisitte olla mukana järjestämässä nuorisoseurojen yhteisen tapahtuman Keski-Suomessa?

Yleisökuva Seuran 100-vuotisjuhlista 1.9.2019

Syyskuun 2019 nuorisoseura: Kymönkosken Nuorisoseura

Taideteos, joka on iso kukka
  • Yhdistyksen nimi: Kymönkosken Nuorisoseura ry
  • Kotipaikka: Viitasaari
  • Perustamisvuosi: 1918
  • Kotisivut: Facebook



1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?
Varmaan ensimmäinen yhteisötaidetapahtumamme Kymönkoskella.

2.
Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?
TeatteriAalto.

3.
Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?
Saatiin vakiinnutettua taide- ja käsityökesänäyttely + kurssit Kymönkosken taidekesäksi.

Kymönkosken Nuorisoseuran viimeisimmästä yhteisötaidetapahtumasta

4. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?
Retkiä / matkoja mualimalle.

5. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?
Varmaan ensi kesän näyttely " Akkain kesä".

6. Nuorisoseuranne erikoisuus?
Taiteeseen painottuminen. (Taidenäyttelyt ja myös musiikkiesitykset ).

7. Mikä olisi seuranne ”iskulause”?
Paikallinen osaaminen esille.

8. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?
Kyykäärme. Hyötyeläin, joka etenee verkkaisesti omia polkujaan.

9. Keitelepohjan Nuorisoseura kysyy: Kuinka teillä on saatavissa talkootyön tekijöitä?
Aika hintsusti, mutta on kuitenkin.

10. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?
Väsyttääkö seuratoimijoita?

Elokuun 2019 nuorisoseura: Keitelepohjan Nuorisoseura

Kuva, jossa Keitelepohjan nuorisoseurantalo. Punainen puurakennus.
  • Yhdistyksen nimi: Keitelepohjan Nuorisoseura ry
  • Kotipaikka: Viitasaari
  • Perustamisvuosi: 1899

1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?
Tulin valituksi puheenjohtajaksi pitkän houkuttelun jälkeen.

2. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?
Minulla ei paljon ole kokemuksia. Ainoat nämä esittelytilaisuudet.

3. Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?
Puuntekotalkoot, joihin oli useampi osallistuja.

4. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?.
Jos jollakin on esittää yhteistyötä olen valmis jaksamiseni myötä osallistumaan. Tähän mennessäkin olen tehnyt yhteistyötä usean seuran kanssa mm. Korpisuojan olen ollut 15 vuotta töissä ja 7 vuotta ottanut orkesterit.

Keitelepohja 120 vuotta

5. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?
Ei ole mitään tulossa eikä päätetty.

6. Nuorisoseuranne erikoisuus?
Meillä on kuulemma kotoinen tunnelma ja liukkain lattia jossa ei käytetä mitään liukasteita.

7. Mikä olisi seuranne ”iskulause”?
Tervetuloa tanssimaan tai viettämään juhlianne meille!

8. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?
Hevosen ja lampaan välimuoto.

9. Mahlun Nuorisoseura kysyy: Mikä on seuranne toiminnasta kertova päämarkkinointi- ja ilmoituskanava jäsenistölle ja alueenne asukkaille? Toisin sanoen miten toteutatte tiedottamisen?

Järviradio, Keskisuomalainen/Viitasaaren seudun ja sanomien menopalstat.

10. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?
Kuinka teillä on saatavissa talkootyön tekijöitä?

Heinäkuun 2019 nuorisoseura: Mahlun Nuorisoseura

Mölkyn pelaajat
  • Yhdistyksen nimi: Mahlun Nuorisoseura ry
  • Kotipaikka: Saarijärvi
  • Perustamisvuosi: 1894
  • Linkit:  Kotisivut, Facebook

1.    Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

Oma henkilökohtainen mieleenpainuvin nuorisoseuramuisto tulee vuodelta 2004. Seurajohtajapäivät Keuruun Keurusselässä. Tutustuin siellä naiseen, jonka kanssa olen ollut naimisissa jo yli 11 vuotta. Emme ole tällä kylällä ainoa aviopari, jonka yhteinen elämäntaival on alkanut nuorisoseurassa.

Myös lapsena tehdyt Kalevan Nuorten retket oli yhden vastaajan mielessä.

2.    Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

Olen ollut tekemisissä nuorisoseurojen kanssa ihan lapsesta saakka ja kokemukseni niistä ovat pelkästään positiivisia. Mitään erityisen mieleenpainuvaa kokemusta en nyt muista. Se yhteis- ja talkoohenki, jonka olen  eri nuorisoseuroissa nähny ja kokenut on tietenkin omalta osaltaan mieleenpainuvaa...

3.    Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

Matti ja Jumalatar- näytelmä Mahlun Maapallopatsaalla oli kulttuuriteko ja kunnioitus Metti Rutasen "elämäntyölle".

4.    Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

Seuravierailut.

Suomen harrastajateatteriliiton myöntämien kunniamerkkien saajat maaliskuussa 2019

5.    Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

Tämän vuoden merkittävin tapahtuma on seuran teatteritoiminnan 120 vuotisjuhlavuosi. 120 vuotta keskeytymätöntä teatteritoimintaa on saavutus valtakunnallisellakin tasolla. 

Viime vuosina myös Sikamölkkytapahtumat ovat olleet seuralle taloudellisesti merkittäviä tapahtumia.

6.    Nuorisoseuranne erikoisuus?

Näytelmätoiminta 120 v ja Mölkky

7.    Valkolan Nuorisoseura kysyy:  

Yritämme tarjota nuorille erilaisia aktiviteetteja ja tekemistä ja tätä kautta saada heidät mukaan toimintaan.  Tänä vuonna mm. hankimme uuden biljardipöydän.  Nuorisoseurantalolla on kuntosali. Nuoria pyritään saamaan suurimpiin seuran tapahtumiin talkootöihin ja tätä kautta sitoutumaan.

8. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?

Mikä on seuranne toiminnasta kertova päämarkkinointi- ja ilmoituskanava jäsenistölle ja alueenne asukkaille? Ts. miten toteutatte tiedottamisen?

Saarijärven kaupungin kulttuuritoimen myöntämmän kulttuuristipendin jakotilaisuus kevään 2019 näytelmän viimeisessä esityksessä

Kesäkuun 2019 nuorisoseura: Keuruun Pohjoislahden Nuorisoseura

Männistön nuorisoseurantalo, punainen puutalo

Kesäkuun nuorisoseurana komeilee toimintaansa tänä vuonna upeasti lisännyt Keuruun Pohjoislahden Nuorisoseura. Viikoittaisista peli-illoista on tullut nopeasti suosittuja, sekä lasten  disco veti rohkeasti tanssilattialle vähän ujommankin. 


  • Yhdistyksen nimi: Keuruun Pohjoislahden Nuorisoseura ry
  • Kotipaikka: Keuruu
  • Perustamisvuosi: 
  • Linkit:  Kotisivut, Facebook


1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

Mieleenpainuvin muisto on ollut seuralaisten ja kyläläisten yhteishenki.

2. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

Lyhyen toiminta-aikani  mieleenpainuvin kokemus on ollut nuorilta tullut todella myönteinen palaute peli-illoista.

3. Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

Mieleenpainuvin onnistuminen on ollut viikoittaisten peli-iltojen saama suosio.

4. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

Yhteistyö voisi olla kokemusten jakaminen nuorten aktivoinnista pienissä seuroissa.

5. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

Vuoden merkittävin tapahtuma on ollut seurantalon ovien avautuminen nuorille ja viikottaisten peli-iltojen käynnistyminen.

6. Nuorisoseuranne erikoisuus?

Uudet ennakkoluulottomat toimijat.

7. Mikä olisi seuranne ”iskulause”?

Seuramme iskulause voisi olla "maasta se pienikin ponnistaa".

8. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?

Pieni saukko. Utelias ja toimelias.

9. Valkolan Nuorisoseura kysyy: Miten aktiivista osallistuminen on seuranne toimintaan (Montako osallistuu aktiivisesti)?

Seuramme toiminta on uudistunut ja aktiivisuutta pyritään lisäämään. Tällä hetkellä nuoria osallistuu säännöllisiin tapahtumiin n.25 kerrallaan.

10. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?

Millä keinoilla aktivoitte nuoria toimintaan mukaan?

Disco-illan humua.

Toukokuun 2019 nuorisoseura: Valkolan Nuorisoseura

Keltainen talo järven rannalla. Valkolan ns-talo.

Toukokuun nuorisoseuraksi arvoimme Valkolan Nuorisoseuran, joka oli myös Keski-Suomen vuoden nousija. Toimintaa on lisätty ja monipuolistettu sekä taloa on kunnostettu ahkerasti. Lähitulevaisuudessa talolla järjestetään äitienpäivän lounas.

  • Yhdistyksen nimi: Valkolan Nuorisoseura ry

  • Kotipaikka: Laukaa

  • Perustamisvuosi: 1926

  • Linkit:  Kotisivu, Facebook

1.    Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

Talon tanssit pikkutytön silmin.

2.    Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

Mieleenpainuvimmat lienee viime kevään keittiöremontti sekä tänä keväänä järjestetyt 70-vuotisjuhlat. Myös eräiden häiden jälkeiset siivoustalkoot muitetaan vielä kauan.

3.    Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

Vuoden nousija -palkinto... Hyvä me ja meidän seura!

4.    Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

Tutustumiskäynnit olisivat ihan mukavia, puolin ja toisin. Mitä muut puuhaavat, millä porukalla ja ajalla!

5.    Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

Laukaan kotiseutujuhlat Valkolassa ja pääjuhlahan on meidän nuorisoseurantalolla.

6.    Nuorisoseuranne erikoisuus?

Sijainti järven rannalla, tosi suomalainen järvimaisema.

Valkolan talolta järvimaisemia

7.    Mikä olisi seuranne ”iskulause”?

Virkeyttä Valkolaan!

8.    Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?

Mehän olemme tietenkin ilves, me näytämme nyt kyntemme.

9.    Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi kysyy:  ​Miten toimintanne on muuttunut verrattuna 10 vuoden takaiseen?

Talolla tapahtuu nyt, 10 vuotta sitten oli pelkästään vuokraustoimintaa. Nyt meillä on puuhakerho, saunailta, ruokapäivä, juhlalounaita ja tilausruokailuja ja -kahvituksia sekä kokouspalveluja.

10. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?

Miten aktiivista osallistuminen on seuranne toimintaan (Montako osallistuu aktiivisesti)? 

Lasten tuotoksia puuhakerhossa

Huhtikuun 2019 nuorisoseura: Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi

Huhtikuun nuorisoseuraksi arpoutui teatteripainotteinen aktiivinen Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry. Kesällä 2019 Latoteatterissa nähdää Liisa ihmemaassa sekä Urinetown. 

  • Yhdistyksen nimi: Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry

  • Kotipaikka: Jyväskylä

  • Perustamisvuosi: 1982

  • Linkit: Kotisivu, Facebook


1.    Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

Vähän kliseisesti joudun vastaamaan: ensimmäinen näytelmä, jossa kulissilla olin mukana. Suruttomat 2010.

2.    Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

Edellinen ja seuraava kysymys vastaavat tähän.

3.    Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

Vuonna 2013 Kulissin aktiiviset nuoret tuottivat EMPTY -produktion muodossa musikaalin Minne huuto ei kanna, joka sai jopa valtakunnallista tunnustusta usealla teatteritaiteen osa-alueella. Tämä produktio käynnisti Kulissin nuorten talvinäytelmät.

Insert Image

4.    Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

Ristiin tehty teatterimatka toisen teatterin kanssa olisi mielenkiintoinen. Tällaisia on suunniteltu muistaakseni pariinkin otteeseen, mutta itse en muista, että olisi toteutunut.

5.    Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

Yksi merkittävä tapahtuma meni jo, em. nuorten näytelmän ensi-ilta, mutta kesällä tulee vielä kaksi ensi-iltaa: Liisa ihmemaassa ja Urinetown. Näitä ei oikein voi tärkeysjärjestykseen laittaa, joten mahdoton nimetä yhtä merkittävää tapahtumaa.

6.    Nuorisoseuranne erikoisuus?

Tuotamme lähes joka vuosi vähintään kaksi musikaalia/musiikkinäytelmää. Joinain vuosina jopa kolme.

7.    Mikä olisi seuranne ”iskulause”?

"Kaikki on pelkkää kulissia" Tämän vuonna 2008 syntyneen sloganin taustalla on repliikki Marja Pylkkään ohjaamasta lasten näytelmästä Ihmemaa Oz.

8.    Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?

Kissa. 

9.    Kuusan Nuorisoseura kysyy: Miten haluaisitte uudistaa seuranne toimintaa?

Tämä uudistus on oikeastaan parhaillaan meneillään oleva uudistus. Edellä mainitsin nuorten talvinäytelmistä; ne ovat aiemmin olleet nuorten aloitteesta toteutettuja, ja joka kerta kun yhdistys on tarttunut nuorten aloitteeseen, on tullut viestiä, että tämähän on sellaista toimintaa, joka Kulissin pitäisi järjestää ihan automaationa. Tänä vuonna toimimme ensimmäistä kertaa näin: palkkasimme ohjaajan ja haalimme nuorista koostuvan työryhmän kasaan, näin syntyi tämän vuoden näytelmä Kasvukipuja.

10. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?

Miten toimintanne on muuttunut verrattuna 10 vuoden takaiseen?

Maaliskuun 2019 nuorisoseura: Kuusan Nuorisoseura

Esitys Kanavateatterissa
  • Yhdistyksen nimi: Kuusan Nuorisoseura ry
  • Kotipaikka: Laukaa
  • Perustamisvuosi:  1907
  • Linkit: Kotisivu, Facebook


Maaliskuun kuukauden nuorisoseuraksi arvoimme aluetoimistolla Kuusan Nuorisoseuran. Vaikka Kuusan Nuorisoseura onkin Kanavateatterin myötä profiloitunut vahvana teatterin tekijänä, on seuralla monipuolisesti muutakin toimintaa niin perheen pienimmille kuin vanhemmallekin väelle. 

Kysymykset: 

  1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

    Kuusan nuorisoseuran 100v-juhlat v. 2007 ja Kanavateatteri 20v-juhlat v. 2014. Kanavateatterin 20v historiikista löytyy monta tarinaa vuosien varrelta. Mm. se, miten Kuusaan tarvittiin poliisi liikennettä ohjaamaan, kun illan kesäteatterinäytökseen saapui yli 1000 ihmistä (katsomossa on n. 600 paikkaa).

  1. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

    Niitä on monta! Lukuisat hauskat talkoohetket, teatterinnäytäntöjen ensi-iltajuhlat, teatterikaronkat jne. Lyhyesti kuvattuna jatkuva yhdessä tekemisen meininki.

  1. Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

    Kanavateatterin rakentaminen v. 1994 ja lisäksi Kuusan nuorisoseurantalon mittavat remontit vuosien varrella. Investointien kautta on saatu Kuusan kylälle entistä laajemmat toimintamahdollisuudet.

  1. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

    Kuusan nuorisoseura toimii jo nyt erittäin hyvässä yhteistyössä Martta-järjestön kanssa. Kuusan Martat pitää nuorisoseurantalon keittiön hyvässä kunnossa ja on korvaamattomana apuna kahvitusten järjestämisessä. Yhteistyö on niin kiinteää, että aina ei talolla edes muista, kuka on siellä talkoissa marttana ja kuka nuorisoseuralaisena.

  1. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

    Kanavateatteri täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Varsinaisia juhlia emme järjestä, vaan juhlistamme vuotta entiseen tahtiin neljällä ensi-illalla:

    Helmikuussa Sirkku Peltolan ”Tyttö ja varis”, toukokuussa lastennäytelmä ”Yökyöpelit”, heinäkuussa kesäteatterinäytelmä ”Metsolat – Urjanlinna” ja lopuksi marraskuussa pikkujouluhauskaa näytelmällä ”Teetä vaikka väkisin”.

  1. Nuorisoseuranne erikoisuus?

    Kuusan nuorisoseurantalolle on rakennettu kylän ensimmäinen hissi v. 2017. Lieköhän yhdelläkään muulla nuorisoseurantalolla Suomessa moista ylellisyyttä? Alun perin tarvitsimme astiahissin yläkerran tilojen kahvituskäyttöä helpottamaan, mutta lopulta saimme toteutettua suuremman hissin, joka soveltuu astioiden kuljettamisen lisäksi myös invahissi-käyttöön.

  1. Mikä olisi seuranne ”iskulause”?

    Kuusan nuorisoseuran päätoiminta tehdään Kanavateatterin kautta ja iskulauseemme on ”Kanavateatteri – tunteita täynnä”.

  1. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?

    Varmaankin suomenhevonen. Sehän on vahva puurtaja ja suomalainen hevosrotu, jolla on sekä ratsu- että työhevosominaisuuksia ja sen katsotaan sopivan liki kaikkiin hevosen käyttötarkoituksiin Suomessa.  Kuusan nuorisoseurantalolla järjestetään monipuolista toimintaa kaikille ikäpolville yhteistyössä muiden paikallisten seurojen kanssa. Vankan teatteritoiminnan lisäksi talolla kokoontuvat mm. pikkukokki- ja elokuvakerhot, ikäihmisten kerho, Marttojen järjestämät tilaisuudet ja välillä myös lavistellaan.

  1. Uuraisten Nuorisoseura kysyy: Millä saatte uusia jäseniä houkuteltua mukaan?

    Laadukas harrastajateatteritoiminta tuo toimintaan mukaan uusia kasvoja kauempaakin. Kaikki eivät tosin ole välttämättä seuran jäseniä, mutta silti aktiivisesti toiminnassa mukana.

  1. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?

    Miten haluaisitte uudistaa seuranne toimintaa?

Kuusan ns talon yläkerran käyttöönotto ja talon korotus 2011


Helmikuun 2019 nuorisoseura: Uuraisten Nuorisoseura

Helmikuun nuorisoseuraksi arvoimme aluetoimistolla uutteran Uuraisten Nuorisoseuran. Uuraisten nuorisoseura on pippurinen 123 -vuotias nuorisoseura keskellä Uuraisten kuntaa. Seurantaloa on kunnostettu niin sisältä kuin ulkoa ja sitä saa vuokrata niin juhliin kuin muihinkin tapahtumiin.

  • Yhdistyksen nimi: Uuraisten Nuorisoseura ry
  • Kotipaikka: Uurainen
  • Perustamisvuosi:  1896
  • Linkit: Kotisivut, ​Facebook​​​

Kysymykset:

  1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

    Yhteiset talkoot. Yleensäkkin yhdessä tekeminen; teatterit, askartelut, heppaleiri ( liitteenä pari kuvaa )

  1. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

    Yhteiset juhlat ja tapaamiset muiden seurojen kanssa. Myös omat 120v juhlat.

  1. Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

    Remontit.

  1. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

    Vinkki ideoita! Järjestää esim. retkiä yhdessä.

  1. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

    20v bingoa.

  1. Nuorisoseuranne erikoisuus?

    Pieni prosentti 100% osallistuminen.

  1. Mikä olisi seuranne ”iskulause”?

    Etenpäin kuin mummo lumessa!

  1. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?

    Orava. Pieni ja puuhakas.

  2. Pääjärven nuorisoseura kysyy: Uusia ideoita tulevaan toimintaan?

    Heppaleiri oli suosittu. Yritämme suunnata leiriä myös pojille. Esim pyytämällä vain poikia kerhoon.

  3. Mitä haluatte kysyä seuraavalta kuukauden nuorisoseuralta?

    Millä saatte uusia jäseniä houkuteltua mukaan?


Uuraisten nuorisoseuran heppaleiriläisiä

Tammikuun 2019 nuorisoseura: Venekosken Nuorisoseura

Vuoden 2019 ensimmäiseksi kuukauden nuorisoseuraksi arvottiin Venekosken Nuorisoseura ry ja kysymyksiimme vastasi puheenjohtaja Jari Ihalainen. Vahvasti kyseisen nuorisoseuran alaa on teatteri, ja seuran ensimmäinen näytelmä onkin esitetty jo perustamisvuonna 1937. Säännöllistä kesäteatteritoimintaa nuorisoseuralla on ollut jo vuodesta 1955 lähtien.

  • ​Yhdistyksen nimi: ​Venekosken Nuorisoseura ry
  • ​Kotipaikka:​ Hankasalmi
  • ​Perustamisvuosi: ​1937
  • ​Linkit: ​​​​​Kotisivut, Facebook

Kysymykset:

  1. Mieleenpainuvin nuorisoseuramuistosi?

    -
    Mieleenpainuvin nuorisoseura muistoni on 35 -vuoden takaa. Olin silloin ensimmäistä kertaa Venekosken kesäteatterissa. Lähdin kokeilemaan ja sitä kokeilua on jatkunut.
  1. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksenne nuorisoseuroista?

    -
    Mieleenpainuvin kokemukseni nuorisoseuroista on se, että aikoinaan kuljimme Keski-Suomen nuorisoseuraliiton vuosikokouksissa. Olimme liikkeellä joskus jopa Marttisen Harrin pikkubussilla, 10 henkilöä.
  1. Mikä on mieleenpainuvin seuran onnistuminen?

    -
    Mieleenpainuvin onnistuminen on, kun rakensimme kesäteatteriin ison katetun katsomon. 550 katsojaa mahtuu sisään ja isot wc -tilat on alakerrassa ja varastotilaa, sekä langattoman äänentoiston.
  1. Millaista yhteistyötä haluaisitte tehdä jonkin toisen seuran kanssa?

    - Kesäteatteri käsiohjelmaan mainosvaihtoa.
  1. Mikä on tulevan vuotenne merkittävin tapahtuma seurassa?

    - Kesäteatterin ensi-ilta perinteisesti juhannusaattona ja bingopeli joka torstai kello 18.45.
  1. Nuorisoseuranne erikoisuus?

    - Nuorisoseurantalo on ahkerassa käytössä, lähes joka ilta. On 4-H kerho, Kansalaisopiston kudonta piiri, kokouksia, juhlija ym.
  1. Mikä olisi seuranne ”iskulause”?

    -
    Aikoinaan kesäteatteria mainostettiin ja voitaisiin mainostaa tulevaisuudessakin. Meiltä ei lysti lopu.
  1. Jos nuorisoseuranne olisi eläin, mikä eläin se olisi ja miksi?

    -
    Suomenhevonen, sitkeä ja vahva.

  2. Pääjärven nuorisoseura kysyy: Uusia ideoita tulevaan toimintaan?

    -
    Jaaha tämäpä kysymys johon en osaa vastata tällä hetkellä. (Siirrämmekin tämän kysymyksen seuraavalle kuukauden nuorisoseuralle.)


Olkaa kuulolla tulevan kesän näytelmien suhteen ja merkatkaa ajoissa kalenteriinne!