Category Archives for "Kurssit ja koulutukset"

Uusia Tempoa Tenaviin -ohjaajia koulutetaan 7.-8.9.

Tempoa tenaviin -musiikkiliikunta on laulua, leikkiä, liikuntaa, sirkusta ja musiikkia yhdistelevä aikuisen ja 0-4-vuotiaan lapsen yhteinen harrastus. Toiminta on suunniteltu lapsen ja aikuisen yhteiseksi iloksi. Vauhdin hurmasta nauttiminen ja temppuilu luovat henkeä lapsen ja aikuisen vuorovaikutukseen ja tukevat hyvin lapsen varhaisia oppimisvalmiuksia.  

Uusia Tempoa tenaviin -ryhmien ohjaajia koulutetaan seuraavan kerran Rovaniemellä Jutajaisten yhteydessä 7-8.9. Aikuinen-lapsiryhmien ohjaajille suunnattu koulutus soveltuu myös alle kouluikäisten lasten ohjaajille. 

Koulutuksen tarkoituksena on antaa ohjaajaksi aikovalle hyvä pohjatuntemus pienen lapsen kehityksestä, lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksen tukemisesta ja vahvistamisesta sekä aikuinen-lapsiryhmän ohjaamisesta. Koulutuksen aikana pohditaan myös toiminnan käynnistämistä ja kehittämistä, sekä harrastajien osallistumista nuorisoseuratoimintaan. Koulutuksesta saa lisäksi aineistoa tuntisuunnitelmien tekoon

Tervetuloa!

Muutoksia Kansalaisfoorumin kurssi- ja opintoryhmätukeen vuonna 2024

Nuorisoseurat voivat hakea Opintokeskus Kansalaisfoorumilta tukea kurssien ja opintoryhmien järjestämiseen. Tulevana vuonna opintokeskusten rahoitusta kuitenkin leikataan valtion budjettiesityksen mukaan noin 23 %. Tämän vuoksi myös Kansalaisfoorumin seuroille käytettävissä olevat kurssi- ja opintoryhmätuet vähenevät vuonna 2024.

Vuonna 2024 kurssituki on enintään 25 €/opetustunti ja tuettavien opetustuntien määrä vähenee. Tänä vuonna kurssituki on ollut enintään 27 €/opintotunti.

Opintoryhmätuki tulee olemaan 250 €/opintoryhmä ja tuettavien opintoryhmien määrä laskee. Opintoryhmän vähimmäiskesto on 20 opetustuntia.

Kurssitoiminnassa ikärajat poistuvat. Kurssitukea voi hakea nuorten ja aikuisten kurssitoiminnan lisäksi lapsiryhmille ja aikuis-lapsi-ryhmille. Opintoryhmissä opiskelijoiden alaikäraja on jatkossakin 15 vuotta.

Tiedonkeruu tarkentuu

Vuoden 2024 alusta alkaen opiskelijoista kerätään tilastotietoja liittyen ikään, koulutustasoon, äidinkieleen ja työmarkkina-asemaan. Tilastotietoja ei liitetä opiskelijoiden tunnistustietoihin. Tiedonkeruu toteutetaan opiskelun aikana niin, että kukin kurssilainen ja opintoryhmäläinen kirjaa itse tietonsa verkkopalveluun.

Myös kursseista ja opintoryhmistä kerättäviin taloustietoihin on tulossa muutoksia. Jatkossa menoista ja tuloista tulee raportoida aiempaa tarkemmin.

Muutoksista kerrotaan lisää webinaarissa 13.11.

Kaikista muutoksista tiedotetaan tarkemmin loppuvuoden aikana Skaftuki-infokirjeissä sekä vuoden 2024 alussa järjestettävissä webinaareissa. Nuorisoseurojen oma info-webinaari Kansalaisfoorumin koulutustukiin liittyen järjestetään 13.11.

Lisätietoa: info@skaftuki.fi

Turvallisemman tilan koulutussarja tarjoaa tietoa, pohdintoja ja työkaluja turvallisempaan harrastus- ja järjestötoimintaan

Piirroskuva, jossa talon edessä ihmisiä

Kevään webinaareissa perehdymme turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönottoon nuorisoseuratoiminnassa. Mitä turvallisempi tila sitten oikein tarkoittaa? Koulutuksen ensimmäisessä osassa käymme läpi sitä mitä turvallisempi tila käytännössä tarkoittaa ja kuinka turvallista tilaa voi omalla toiminnallaan ohjaajana tai toiminnan järjestäjänä luoda. Toisessa osassa pureudumme omiin pohdintoihin ja keskusteluihin aiheesta ja perehdymme yhdenvertaisuusagentti- ja häirintäyhdyshenkilötoimintaan.

Viimeisessä osassa käymme läpi, kuinka turvallisemman tilan periaatteet voi luoda ja ottaa käyttöön omassa seurassa tai harrastusryhmässä.

Noudatamme koulutuksessa nuorisoseurojen turvallisemman tilan periaatteita. Koulutuksen teoriaosuudet tallennetaan, mutta keskustelut ovat luottamuksellisia. Kolmen kerran koulutuksen käymällä sinulla on mahdollisuus hakea yhdenvertaisuusosaaja järjestötoiminnassa -osaamismerkkiä. Osaamismerkki on sähköinen Open Badge -merkki, jonka hakulomake löytyy täältä.

Kouluttajina toimivat nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen, kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurme ja projektityöntekijä Riikka Järvinen.

Koulutukset pidetään Teams-alustalla ke 8.3., ke 22.3., ja ke 12.4. klo 17.30–19.30 ja linkki lähetetään osallistujille ennen koulutusta. Ilmoittautuminen koulutukseen tästä.

Lisätietoja:  
Pääsihteeri Annina Laaksonen  
Suomen Nuorisoseurat  
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi  
040 726 7450  

Kevään kouluttajakoulutus pidetään Suomen nuoriso-opistolla Mikkelissä 25.–26.3.2023

Nuoria opiskelemassa pöydän ympärillä.

Nuorisoseuroissa sinullakin on mahdollisuus lisätä osaamistasi ja rakentaa omannäköinen polku paikallistasolta ylöspäin. Suomen Nuorisoseurat kouluttaa uusia Knoppi-kouluttajia ja fasilitaattoreita keskusteluttamaan jäsenistöämme muun muassa kuluvan vuoden arvodialogeissa.

Knoppi-kouluttajakoulutus on tarkoitettu kaikille ohjaajien peruskoulutuksesta aluetoimistoissa ja keskusseuroissa vastaaville ja muille kouluttamisesta kiinnostuneille kouluttajille ja kurssien järjestäjille. Tavoitteena kouluttajakoulutuksessa on perehtyä opetussuunnitemaan ja sitä tukevaan valmiina olevaan materiaaliin sekä kehittää kouluttajien pedagogisia taitoja. Koulutuksessa käydään läpi nuorisoseurajärjestön arvot ja kasvatustavoitteet, joiden pohjalta kouluttaja kouluttaa nuorisoseurajärjestön omaa Knoppi-perusohjaajakoulutusta.

Kouluttajalta toivotaan pedagogista osaamista ja valmiutta kouluttaa nuoria osallistavilla menetelmillä. Koulutettavien oletetaan hallitsevan perustiedot nuorisoseurajärjestöstä. Koulutus on tarkoitettu sekä uusille kouluttajille että täydennyskoulutukseksi aiemmin koulutuksen käynneille. Knoppi-kouluttajakoulutukseen liittyy koulutuksellinen menetelmäviikonloppu, jonka tavoitteena on lisätä kouluttajien menetelmäosaamista. Knoppi-kouluttajakoulutus liittyy Suomen Nuorisoseurojen ja belgialaisen Formaat-järjestön yhteiseen Training for trainers on youth culture -hankkeeseen, jota rahoittaa Erasmus+-ohjelma. Koulutukseen valittavien osallistumispaketit ja matkat kustannetaan hankkeesta.

Knoppi-kouluttajakoulutuksen käymällä saat valmiudet kouluttaa Knoppia eli Suomen Nuorisoseurojen perusohjaajakoulutusta, joka antaa valmiudet lasten ja varhaisnuorten toimintaryhmien ohjaamiseen nuorisoseuroissa. Koulutus ei tähtää tietyn harrastusalan taitoihin, vaan antaa perusvalmiudet ohjaajana toimimiseen. Kulttuurinen harrastustoiminta toimii Knoppi-koulutuksen pohjana sisällöissä ja menetelmissä.

Samanaikaisesti Mikkelissä koulutetaan myös nuorisoseurojen fasilitaattoreita toimimaan vuoden 2023 aikana toteutettavien arvodialogien ja muiden keskustelutilaisuuksien fasilitaattoreina kaksipäiväisessä koulutuksessa. Lauantain kouluttajana toimii Erätauko-säätiön asiantuntija Efe Efwaraye, jonka johdolla perehdymme Erätauko-dialogin toteutukseen ja fasilitointiin. Sunnuntaina käymme läpi arvodialogin juoksutusta ja toteutusta pääsihteeri Annina Laaksosen johdolla. Koulutus on suunnattu kaikille fasilitoinnista kiinnostuneille nuorisoseuralaisille. Koulutus toteutetaan osana Kansalaisfoorumin Myllertämö-projektia. Nuorisoseurat kustantaa koulutukseen hyväksyttyjen osallistumispaketit (sis. ohjelma, ruokailut, majoitus 2 hh). Matkakuluista osallistujat vastaavat itse. Koulutuksen käyneet sitoutuvat toimimaan nuorisoseurojen tapahtumissa fasilitaattoreina erikseen sovittavilla tavoilla.
Ilmoittautuminen koulutuksiin on käynnissä nyt!

Ohjaajien Olohuone kokoaa tekijät yhteen

Tarkoituksena on tarjota vertaistukea, virkistäytymistä sekä uusiin virikkeisiin suuntautumista. Sisältönä on esimerkiksi ajankohtaisista asioista keskustelua, omien ohjaajakykyjen tiedostamista ja niiden parantamista, uusia taitoja sekä yhteistä rentoutumista.

OO K-S 2016 mysteeri2

 

Kenelle

Ohjaajien olohuoneeseen voivat osallistua kaikki, joilla on halua ja
motivaatiota kehittää sekä itseään ohjaajana että ohjaamaansa toimintaa.

 

Miksi

 

Ohjaajien kohtaaminen ja ohjaajahuolto virkistäytymisen ja uusien virikkeiden parissa edistää ohjaajan jaksamista ja OO K-S 2016 mysteerimotivaatiota. Ohjaajien olohuoneen tarkoituksena onkin, että tapaamisia järjestetään ohjaajien omalla paikkakunnalla tai lähialueella sekä tapahtumissa, jonne ohjaajat tulevat yksin tai ryhmänsä kanssa. Ohjaajakoulutuksessa vuorovaikutus on tärkeää, puhumattakaan muiden ohjaajien kanssa rentoutumisesta, sillä jokainen ansaitsee välillä hengähdystauon.

 

Keskisuomalaisia kokemuksia ohjaajien olohuoneesta

OO K-S 2016Ohjaajien olohuoneita on järjestetty Keski-Suomessa säännöllisesti. Aiheina olohuoneissa on ollut mm. työpajoja sirkuksesta sekä musisoinnista, tapahtumista ja kansantanssin riemu vuosi sekä vertaiscoaching. Kevään viimeisellä kerralla virkistäydyttiin ratkaisemalla Mysteerihuoneessa Urheilumuseon salaisuus.

Kaikki ohjaajat pitävät tapaamisia tarpeellisina tiedonkulun sekä yhteistyön kannalta. Nämä ovat niitä paikkoja, joissa ideoidaan seurojen omia ja ryhmien toimintaa suuremman teeman alla.

 

Esimerkkejä ohjaajien olohuoneiden teemoista:

  • Musisointi: En soita enkä laula – apuja musiikin / kehorytmien käyttämiseen
  • Palautteen saaminen ja antaminen –  OO musiikki K-S 2016vertaiscoaching
  • Esitystoiminnan markkinointi
  • Oma tanssi paras tanssi?
  • Ideapankki: leikit, harjoitteet uudet tuulet
  • Teatteri-ilmaisu: Tunnelmasta toiseen – tunneilmaisun kehittämistä ja roolin rakentamista
  • Mistä wau -kokemus toimintaan?
  • Sirkus: Miten tehdään kuperkeikka – vinkkejä ohjaamiseen